tiistai 27. marraskuuta 2012

Vauhtikestävyys - avain onneen

Niinpä niin, vauhtikestävyyskin on tärkeä ominaisuus. Sitä on helppoa kehittää hyvän aerobisen kestävyyden päälle (>> Aiempi kirjoitus). Syventymättä yksityiskohtaisemmin vauhtikestävyyden perusteisiin ja fysiologiaan, se kertoo kyvystä juosta kovaa ilman, että maitohappopitoisuus kasvaa liian suureksi. Anaerobinen kynnysvauhti on tärkein yksittäinen estimoitava suure, joka kertoo kestävyysurheilijan fyysisestä kapasiteetista kilpailuissa. Anaerobinen kynnysvauhti tarkoittaa sitä kynnystä, jossa elimistö ei enää pysty puskuroimaan maitohappoa ja sitä alkaa kertyä elimistöön. Ja vauhti hyytyy.

torstai 15. marraskuuta 2012

Juokse tunnin lenkki

Hevoskuurissa haastateltiin taannoin maajoukkueen entistä päävalmentajaa Torsten Smedslundia (>> Hevoskuurin artikkeli). Yksi asia jäi erityisesti mieleen Toten kommenteista. Toten mukaan nykyään Suomessa harjoitusmäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin vuosikymmeniä aiemmin, mutta tukiharjoitteiden osuus on lisääntynyt. Tämä on tapahtunut juoksuharjoittelun kustannuksella.

Eli nykynuoret käyttävät harjoitusajastaan yhä suuremman osan rönsyihin, jotka pitäisi lisätä juoksuharjoittelun päälle - ei korvata sitä. Muistan Toten legendaarisista valmennusohjeista männä vuosilta varsinkin sen, että miessuunnistajien pitää juosta n. 600 tuntia vuodessa. Tämän päälle tulevat sitten oheisharjoitteet. Hiihtääkin kai saa, jos jalat eivät kestä pelkkää juoksua.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Eka kerta

" Mitä mun oikein pitäisi tehdä ja miten olla? Entä jos sattuu? " - mll.fi

Moni miettii, voiko ensimmäinen kerta sattua. On luonnollista, että uudet asiat mietityttävät. Oikea aika ekalle kerralle on vasta silloin, kun on varma, että todella haluaa kokea sen ja ymmärtää, mitä tekee. Kukaan ei voi sanoa oikeaa ikää sen aloittamiselle, mutta yleensä odottaminen kannattaa. Oikea hetki on sitten kun nuori on sisäistänyt, että juokseminen on erittäin arvokas asia, jonka kanssa ei kannata kiirehtiä. Päätöstä ei kannata tehdä hetken mielijohteesta, vaan on hyvä, jos on jo pidempään tuntenut olevansa valmis. Nuori voi myös huomata, ettei sittenkään halua kokea ensimmäistä kertaa juuri nyt, vaikka asiasta olisi keskusteltukin.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Tutkimus: Omenat putoavat puun juurelle

Tänään lapset pohtivat omaa iltasatua. Siinä eivät seikkailleet prinsessat, eivät puhuvat koirat eivätkä edes pelkästään merimiesnuttuihin pukeutuneet valkosulkaiset ankat. Sadun draaman kaari kulki lapsilla lyhykäisyydessään näin: "Tero Föhr voittaa Olav Lundanesin... ...Jukolan viestissä". Varmasti monissa muissakin lapsiperheissä iltasaduissa seikkailevat urheat suunnistajapojat ja -tytöt, jotka käyvät pelotta ylivoimaiselta tuntuvaa vastustajaa vastaan pelastaakseen valtakunnan tai edes löytääkseen seitsemännen rastin.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Nitojalla kokoon parsittu mies

Nitojalla me korjaamme sen
Jalkaleikkauksen jälkeiset päivät menivät pääasiassa nukkuessa. Liekö syynä toimettomana makaaminen vai lääkkeet, mutta aivan kuten neljä vuotta sitten vastaavassa tilanteessa, en meinannut pysyä päivisin millään hereillä. Yöunetkin olivat parhaimmillaan 11 tunnin mittaiset, mikä on perin epätyypillistä minulle. Varma keino nukahtaa oli lukea lapsille satukirjaa. Yksi satu, isi nukkuu kolme varttia, taas yksi satu, ja jälleen isi nukkuu kolme varttia. Ei ole ihme, että lapsille luetaan iltasatuja, niin hyvin ne tainnuttavat lapset ja lastenmieliset nukkumattien maille. Lasten suosikkien Tatun ja Patun sanoin: "Hyvän aterian päälle mukava satu ja leppoisat päiväunet".

maanantai 17. syyskuuta 2012

Tutkimus: Telakkamiehillä raskaat työolot

Juoksutauko on aiheuttanut jo pahoja vieroitusoireita. Pyörälenkeillä katselen koko ajan polkuja sillä silmällä. Mittailen katseellani mihin asettaisin askeleeni, jos olisin nyt juoksemassa. Minkä juurten välistä ponnistaisin ja miten väistäisin oikealla olevaa koivun vesaa. Lisäksi öiset unet ovat täynnä juoksua ja juoksua ja juoksua... Viime yönä juoksin unessani yksin harjoituksissa 3000 metrin esteet aikaan 8:22 ja osia. Aiemmin olin juossut unessani 800 metrin kilpailun rennosti aikaan 1:41 ja voitin selvästi Niclas Sandelssin, jolla oli vähän tahmeampi päivä. Monet sanovat etteivät pääse noihin aikoihin edes unissaan, mutta minullepa se on unissani helppoa kuin heinänteko. En tosin tiedä miten heinää tehdään. Eräs radioon soittanut maaseudun kanta-asukas moitti tuimaan sävyyn: "Miksi te kaupunkilaiset aina viljelette tuota sanontaa vaikkette edes tiedä mitään heinänteosta. Ei se ole niin helppoa kuin te luulette!"

maanantai 10. syyskuuta 2012

Kuntopyöräsuunnistusta

Juoksutauko ja korvaava harjoittelu ajattivat minut uusien lajikokeiluiden jännittävään maailmaan. Päätin käydä kokeilemassa suunnistuksen lajiperheen teini-ikäistä eli pyöräsuunnistusta. Kuten miehet yleensäkin suunnistuksen kohdalla, niin myös minäkin pääsin toteamaan, että tätä on tullut kokeiltua viimeksi armeija-aikanani. Muistaakseni tuo tapahtui joskus Pähkinäsaaren rauhan ja Täyssinän rauhan välillä.

torstai 6. syyskuuta 2012

Kausi ohi

Tarkkasilmäisimmät ovat varmaan huomanneetkin, että harjoituspäiväkirjani sivut ovat täyttyneet juoksukilometrien sijaan pyöräilyllä. Loppukesästä kantaluussa ollut liikakasvu saavutti jonkinmoisen kriittisen pisteen ja seuraavaksi olisi varmaan ajankohtaista kivuta leikkauspöydälle taltattavaksi. Vaiva on sama, joka leikattiin toisesta jalasta neljä vuotta sitten. Tiesin, että tämä ongelma tulee jossain vaiheessa vastaan, mutta lopullinen sysäys kivuliaaksi vaivaksi yllätti nopeudellaan. Aivan kuten neljä vuotta sitten.

Tänään kävin pyöräillen magneettikuvauksessa - oikein pääkaupungissa asti. Taas oli todella vaikea pysyä hereillä sen puolen tunnin ajan mitä piti paikallaan maata. Toivottavasti en nähnyt mganeettikuvauksen aikana mitään liian jännittävää unta.

Eli kilpailut on tältä rospuuttokaudelta ohi. Kuluneesta kaudesta 2012 muodostui sopivasti monenmoisten vaivojen kaatopaikka. Parempi näin, että vastoinkäymiset kertyvät samalle kaudelle. Toivottavasti ensi kausi sujuu tuloksellisesti vähän paremmin.

perjantai 31. elokuuta 2012

Suuri lukijakilpailu

Osallistu suureen lukijakilpailuun ja voita Suuri besserwisser -titteli. Voit kutsua itseäsi myös Vuoden suunnistustietäjäksi.

Mitä on kuvassa? Vastausehdotukset kommentteihin.

PS. Parjanteen faijan auton kyydissä Elosen sprintistä Jämsästä palanneet eivät saa osallistua.

Kuva: Jere Pajunen

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kisaraportti: SM pitkä 26.8.2012

Hämeenlinnan suunnistuksen pitkän matkan SM-kisa ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan; taidot ei riittänyt eikä vauhtikaan ollut ihan kovimpien tasoa. Tuloksena kahdeksas sija eli työtä on vielä tehtävä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

1. Portin Fredric    1:29:40
2. Fincke Simo-Pekka 1:31:31       +1:51
3. Lakanen Jani      1:31:54       +2:14
4. Kodeda Stepan     1:32:35       +2:55
5. Anjala Topi       1:32:36       +2:56
6. Nurmonen Antti    1:35:05       +5:25
7. Huovila Jarkko    1:35:46       +6:06
8. Muukkonen Petteri 1:36:18       +6:38

>> Reittipiirros


maanantai 20. elokuuta 2012

Elosen laskuoppia - DSQ


Elosen sprinttikilpailu Jämsässä on aiheuttanut runsaine hylkäyksineen kiivasta keskustelua. Vaikka Jammu kirjoittikin omassa blogissaan pitkän sepostuksen (>> Jani Lakanen), päätän kantaa oman roskapussini samalle roviolle. Myös minut hylättiin välierävaiheessa oikaistuani tontiksi merkatun nurmikon poikki.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Arki edessä, olympialaiset takana

Kesälomalla Kyrös-Rastin kisoissa kisakuuluttajan haastattelussa (Kuva: Kyrö-Rasti)

Huh,viime viikkoina on ollut niin kiirus, että ei ole ehtinyt blogiinkaan kirjoittamaan. Illat ovat menneet pääsääntöisesti suomalaisten menestystä olympialaisissa jännittäen. Lontoon kisoista jäi päällimmäisenä mieltä askarruttamaan kaksi kysymystä:
  1. Miksi purjehduksen match race -luokassa veneiden paremmuutta maaliviivalla ei mitata veneen keulasta, vaan jostain lepattavan purjeen riekaleesta?
  2. Kuinka kilpakävelijät saavat ajettua itsensä niin totaalisen väsyksiin? Juoksussahan se on aika vaikeaa, koska väsyn iskiessä ja energian loppuessa pistetään usein kävelyksi.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kesäloma on suunnistajan parasta aikaa

Kesäloma on vuoden kiireisintä aikaa. Ensin rakennettiin terassia ja pihaa. Sitten tehtiin puolentoista viikon lomareissu Saksaan. Saksasta paluun jälkeen aherrettiin taas takapihan kimpussa. Nyt on takapihan urakointi viimeisiä reunakiviä vaille valmis eli nyt on aikaa suunnistajan oikeille kesälomariennoille eli suunnistamiselle.
Saksan normaalimatkan finaalimaastoa




perjantai 29. kesäkuuta 2012

Ja aluksi Jumala loi Keravan



Keravalta tulee vain menestyviä ja kauniita ihmisiä. Muutaman viikon takaisessa Jukolan viestissä ex-keravalaisia oli kolme kymmenen joukossa eli Hannu sijalla 1, minä 6. ja Minsa 10. Keravan menestys ei jää vain Jukolamenestyksen varaan, vaan Keravalta ovat glamouriin ponnistaneet myös BB-Niko ja BB-Henna. Nyt en ihan tarkkaan muista keitä nämä BB:n sisarukset ovat, mutta juorulehtien mukaan tykkäävät kovasti biletyksestä. Lisäksi Idolsin kautta Keravan kartalle ovat ponnistaneet Idols-Marttisaarinen ja Idols-Janiwickholm.

Kuva: keravablogi
Mitäs muuta Keravalla tehdään kuin suunnistetaan, biletetään ja lauletaan?

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Jukola tuli ja meni

Päädyimme Vehkalahden (tai kuten paikallisaviisi aina uutisoi "Vehkalammen") joukkueella Jukolan viestissä sijalle kuusi. Pienillä skarppauksilla olisimme voineet olla pari sijaa korkeammalla, mutta jätetään nälkää vähän seuraavaankin Jukolaan Jämsässä. Oma osuus sujui vähän kaksijakoisesti...

Paikallislehden valokuvauksessa. Kuva: (K-U)

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Alikunto

Kuva: Jarno Maimonen

Viikonloppuna suunnistettiin Tampereen seudulla kolme päivää MM- ja MC-katsastuksia. Kokosin kisoista komean laskevan sarjan 8., 14. ja 28. Kisa kisalta matka piteni, sijoitus tippui ja aikaero kärkeen kasvoi. :)

Mites näin pääsi käymään?

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Sprintin sääntöjen visualisointi

Kerrankin kisajärjestäjät listasivat sprinttisuunnistuksen kiellettyjen kohteiden rinnalle ennen sprinttikisaa myös karttamerkit, joista saa mennä.Ylempi kuva TG:n järjestäjien sivulta, alempi on liiton virallinen kuva. Kumpi kuva onkaan informatiivisempi?

Kuva TG:n kilpailuohjeista
Yleisesti kilpailuohjeissa käytetty SSL:n kuva

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kisaraportti: SM-sprintti 3.6.2012

Monet suunnistusblogistit ovatkin jo ehtineet raportoimaan SM-sprintin tapahtumia. Minä olen vähän jälkijunassa, mutta tässä kuitenkin raportti omasta kisasuortuksestani.

Varoitus! Raportti sisältää runsaasti karttapaloja.


perjantai 1. kesäkuuta 2012

Pääasia, että nimi on oikein kirjoitettu

Urheilussa uutiskynnyksen ylitys on tärkeämpää kuin hyvä tulos ;-)

maanantai 28. toukokuuta 2012

Kisaraportti: SM-erikoispitkä 27.5.2012

Tämän vuoden suunnistuksen erikoispitkiltä jäi kahden voitokkaan vuoden jälkeen summasarakkeeseen vain kunniaton keskeytys. Koutsi sanoi viikolla ennen kisaa, että kannattaako Pohjanmaalle asti lähteä matkustamaan, kun siitepölytilanne on niin epävarma. Minä vakuuttelin, että aina kannattaa yrittää ja kilpailu  alkoikin minulta ihan mukavasti. Ei lotossakaan ikinä voita, jos ei lottoa.


maanantai 21. toukokuuta 2012

Meanwhile, in Sweden...

Maajoukkueen tavoitellessa menestystä EM-kisoissa Ruotsin Falunissa, minä pidin itselleni köyhän miehen EM-kisat Pirkanmaalla (keskiviikosta sunnuntaihin). Kuten oikeissa arvokisoissakin, juoksin ensin keskimatkan karsinnan. Ajomatkalla anoppilaan pysähdyttiin iltarasteille Pälkäneelle, jossa juoksin kovan suunnistusharjoituksen reiluun puoleen tuntiin. Maastotkin ovat Falunissa ja Pälkäneellä kuin kaksi marjaa, joten köyhän miehen EM:t eivät ainakaan jää maastojen puolesta alakynteen.

Oikeat EM-kisat Ruotsissa
Köyhän miehen EM-kisat

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kohtaamisia

Maailma on pieni ja juosten maailma on vielä pienempi. Aamulla töihin juostessani pysähdyin kauppaan hakemaan lisää puurohiutaleita töihin:
  • Tikkurilan Valintatalon kassa: "Menetkö Forssan maratonille"
  • Petteri hämillään: "E-en? Jukola on varmaan samaan aikaan?"
  • Valintatalon kassa: "Sinähän juoksit Forssassa vime vuonna"
  • Petteri entistä enemmän hämillään: " Saattoi olla pari vuotta sitten 2009 tai 2010?"
  • Valintatalon kassa: "Niin, minun mieheni oli siellä myös"
  • Petteri edelleen hämillään: "Ahaa. Heippa"
  • Petterin älynväläys (by pitkät piuhat) tuntia myöhemmin 1+1=2. Olin noteerannut, kun kassan täti oli vilkuillut minua kassajonossa. Luulin, että se pitää minua myymälävarkaana ja yritin näyttää oikein luontevalta, mikä tietenkin onnistuu sitä paremmin mitä kovemmin yrittää. Lisäksi hän oli luonut tavanomaista pitemmän katseen pankkikorttiini. En sitä silloin tajunnut, että kassan täti oli lukenut nimeni kortista varmistuakseen, että olin se lenkkeilijä kuka hän ja hänen miehensä luulivat minun olevan. Kassan täti on mitä todenäköisemmin kotona ihmetellyt ääneen, kun joka viikko sama hikinen lenkkeilijä tulee aamuisin kasilta ostamaan jogurttia ja Nalle-puurohiutaleita.
Tämä menee samaan kategoriaan sen kanssa, että kotiin juostessani silloin tällöin pysähdyn hikisenä juoksutamineissani noutamaan Roosan yli tonnin hintaisia lääkkeitä (*) Savion Apteekista, ja kerran apteekkari tokaisi nähneensä minut useasti aamuisin juoksemassa radan vartta Rekolan kohdalla. Tai se, kun Topiaksen vakioparturi sauvakävelee tai pyöräilee Korson ja Savion välillä minua vastaan ja kertoo sen sitten isälleni, joka käy samassa parturissa siistimässä risupartaansa. Isäukkokin pysyy näin perillä minun lenkkeilyistäni - Topiaksen parturin (**) tietotoimiston välityksellä.

Jos on lenkkeilevä maailma pieni, niin ehkäpä lenkkeilevä Kerava on vielä pienempi. Sen todistaa myös se, että aitaan nojaavasta ja maahan syljeskelevästä keravalaisesta nuorisojoukosta joku huusi minulle viime viikolla iltalenkillä: "Hyvä Joonaksen isä!" En usko, että olen kenenkään Joonaksen isä, mutta varmaankin nuorisolauma tietää asian paremmin kuin minä. Täytyy kysyä tarkennuksia ensi kerralla, kun juoksen Klondyken ohi.


*) Litrahinta 814 618,75 €/l
**) Itsehän en pihinä miehenä ole parturissa käynyt leikkauttamassa harventuvaa kuontaloani kuin 1-2 kertaa viimeisen viidentoista vuoden aikana.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Vehkalammen Veikot 33. Tiomilassa

Maajoukkuemiesten poissaolojen takia tämän vuoden Tiomilassa seuramme Vehkalammen Veikkojen tavoitteena oli kamppailla parhaan kakkosjoukkueen tittelistä. Jäimme tästä  harmittavasti vain muutaman sijan. Olimme sijalla 33 ja Haldenin kakkosjoukkue oli vain neljä sijaa meidän edellämme. Voitimme kuitenkin muut kovat kakkosjoukkueet eli Kalevan Rastin (39.) ja Södertäljen kakkosjoukkueet (40.).


torstai 3. toukokuuta 2012

Isot pojat hiekkalaatikolla

Taas on koittanut aika suunnata kohtii Ruotsia ja perinteistä Tiomila-viestiä. Kuten aiempinakin vuosina, myös tänä vuonna Tiomilan voitto tullaan ratkaisemaan suurseurojen ja isojen poikien kesken.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Selittelyn oppipoika

Eilen vappuna kisattiin sprintin EM-katsastus Turussa. Minun piti suunnistaa noin sijoille 1-5 päästäkseni mukaan EM-kisoihin Ruotsiin. Ennen kisaa olin sanonut tavoitteekseni suunnistaa oma suoritus ja laskea kisan jälkeen mihin olisin virheettömällä suorituksella voinut yltää. Kisan jälkeen ei tehnyt kuitenkaan lainkaan mieli laskea yhtään mitään. Toki olin tehnyt muutamia pummeja. Muun muassa yleisön edessä olin jo juoksemassa hurjan kannustuksen siivittämänä kohti viimeistä rastia, kunnes tajusin, että yksi rasti on vielä talon takana käymättä. Tässä tuli tappiota 15 sek. Muutamia muitakin pieniä virheitä ja huonoja reitinvalintoja tuli matkalla, mutta valtaosa +2:25 aikaerosta ylivoimaiseen voittajaan ja muille kaapin paikan näyttäneeseen Tuomo Mäkelään tuli puhtaasti fyssiikalla. Onneksi kilpailussa kaikki maalintulijat palkittiin otsapannalla.


maanantai 30. huhtikuuta 2012

Tiomilaan suurin odotuksin

Vehkalahden Veikot lähtee Tiomilaan jälleen kerran suurin odotuksin ja toivein. Vaikka ykköskentällisen hyökkäysmiehistölle lätkäistiin pitkät juoksukiellot. Juoksukiellosta kärsivät loukkaantumisten takia Föhr, Lehto ja Schneider. Lauenstein puolestaan on anonut harjoitusvapaata ja se hänelle näissä olosuhteissa myönnettiin. Mutta tavoitteista ei silti lähdetä tinkimään. Kärjessä ensimmäisestä osuudesta lähtien eikä lopussa päästetä ketään ohi. Perinteisesti tämän taktiikan toteutuessa loppusijoitus on ollut hyvä tai erittäin hyvä.

Lasten suusta kuultua

Seurasimme lounaan lomassa Finnspring-viestin liveseurantaa.
Eveliina 34v: "Laitisen Petteri oli osuutensa nopein"
Roosa 4v: "JEE, JEE!!!"
Topias 7v: "Kuka? Äiti, kuka?"

Ennen kisaseurantaa Roosa oli halunnut aamulla lähteä aamulenkille. Oli sitä jo illalla suunnitellut. Roosa suostui siihen, että ensin syötäisiin aamupuuro ja lähdettäisiin vasta sitten. Alussa ohitimme muutamia valkovuokkoja.
Roosa: "Kukkien kerääminen on lopussa palkkio. Ensin pitää juosta aamulenkki. Lopuksi saa kerätä kukkia".
Näin tehtiin. Suosittelen muillekin aamulenkkeilijöille - aamulenkki ensin ja kukkien keruu vasta sitten.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kisaraportti: Finnspring 28.4.2012

Tänään kisattiin yksi kevään klassikoista eli Finnspring eteläisessä Sipoossa. Maasto ja rata olivat klassikon arvoiset. Mukava normaalimatkan rata, jossa oli sopivasti yhdistelmä pitkiä ja lyhyitä rastivälejä Sipoon toiseksi parhaassa maastossa (paras on tietenkin Gillerberget). Unohtamatta tietenkään kevään klassikkoon sopivaa keliä eli kylmiä märkiä soita ja lunta paikoitellen.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Uudet Salomonit ekana Suomessa

Lähetti oli tuonut lounastunnin sählyn aikaan pöydälleni uudet Salomonin maastojuoksukengät (Salomon S-Lab Sense). Kyseessä on kuulemma ensimmäinen pari Suomessa. Kengät painaa vain 190 grammaa eli pitäisi sopia sprinttisuunnistukseen hyvin. Täytyy heti tänään ottaa vähän koeajoa näihin uusiin tulokkaisiin. Onneksi lähetti toi kengät suoraan tänne työpaikalle, niin voi heti juosta niillä kotiin, eikä tarvitse odottaa huomiseen.

Tiedote: uusi valmennusyhteistyö julki

Eilen TV-kovaa töistä kotiin juostessa Koivukylän seutuvilla natiivi puistojen mies kannusti "Vauhtia lisää!". Paikallisella Vantaan radanvarsilähiöiden möreällä puheparrella huudettuna tuo kuulosti todella hienolta. Mutta hän oli niin oikeassa. Vauhti oli liian hiljainen. Liekö  puistonpenkkivalmentajan ohjeen ansiota, että tänä aamuna flunssan jäljiltä koholla olleet juoksusykkeet olivat tippuneet yhdessä yössä 10 napsua. Toisaalta vanha faktahan on se, että vaivoihin ja kolotuksiin auttaa TV-kova juoksu. Puistonpenkkikoutsit ovat Korsossa ja muissa radanvarren onnellisissa kylissä ennenkin auliisti jakaneet valmennustietouttaan. Näissä ohjeissa on aina piillyt totuuden siemen tai kenties jopa ituja.

Treenit on ihmisen parasta aikaa.

Lasten suusta kuultua

Harjoittelu se on mikä kannattaa. Roosa tokaisi kiipeilytelineellä roikkuessaan: "Vahvistan käsiä, että jaksan nostaa taloja".

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Ei ole häävit lenkkipolut

"Ei ole häävit lenkkipolut" - suunnilleen näillä sanoilla kuvaili Eurosportin selostaja kenialaisten lenkkireittejä, kun Lontoon maratonin tv-lähetyksessä näytettiin Kenian poikien haastatteluita Itenistä Keniasta. Vaikeahan sitä on lenkkeillä mäkisillä poluilla ja hiekkateillä - vieläpä yli 2000 korkeudella merenpinnasta. Yritä nyt siellä harrastaa kestävyysjuoksua. Asfalttia ei näkynyt missään. Monet Euroopan kestävyysjuoksu- ja suunnistushuiput käyvät talvisin sankoin joukoin Keniassa leireilemässä ja voivottelemassa niitä kehnoja lenkkipolkuja, joilla Kenian lenkkikansa joutuu tallustamaan. Miten kovia ne olisivatkaan, jos kylästä löytyisi tasaista ja kovaa asfaltoitua pyörätietä lenkkareiden syötäväksi.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

SportElite Muukkosen manageriksi

Uusinta uutta suunnistuksessa on hankkia itselleen ihan oikea manageri. Minäkin tiedustelin, ottaisiko keravalaislähtöisten Seppälän sisarusten perustama SportElite -yritys minut talliinsa. He kelpuuttivat kuin kelpuuttivatkin tällaisen varttuneemman urheilijan siipiensä suojaan. Olisikohan myönteiseen suhtautumiseen vaikuttanut se, että en ole kertaakaan etuillut heidän äitiään kauppajonossa Keravalla. Metsäsuunnistajista listoilta löytyi aiemmin vain Anni-Maija Fincke. Minun urheilijaprofiilini löytyy linkistä http://www.sportelite.fi/index.php?node_id=19219.

SporEliten uutisessa (http://www.sportelite.fi/index.php?node_id=19249) yhteistyön alkamista on minun tavoitteeni näköjään asetettu koviksi. No, se mikä on painettua sanaa, on painettua sanaa. Minun pitää siis näillä näkymin tähdätä MM-kultaan. Kelpaakohan viikko sitten saavuttamani veteraanien MM-kullat? Tietenkin yleisen sarjan MM-kullat on arvokkaampia ja ymmärtääkseni vähän vaikeampia saavuttaa. Täytyy siis parantua tästä flunssasta, saada nilkka kuntoon ja alkaa harjoittelemaan. EM-katsastuksetkin pukkaa kohta päälle ja olisi hyvä päästä juoksemaan kovaa ennen niitä. Ootellaan, sano palokunnan hevonen.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kisaraportti: veteraanien MM-hallit, puolimaraton

Veteraanien halli-MM:ien puolimaratonilta tuliaiseksi tuli hopeamitali (ja joukkuekulta) ajalla 1:09:25 reilu puoli minuuttia M35-sarjan voittajaa hitaampana. Nelikymppisten voittaja paineli 1:08:14.

Maimoselle kiitos kuvan lähettämisestä

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Kisaraportti: veteraanien MM-hallit 3000 m

Tämä kisaraportti on lyhyt - aivan niin kuin kisanikin. Lähtölaukauksen kajahdettua tuli vähän tönimistä ja ruuhkaa. Järjestäjät olivat halunneet juoksuttaa kaikki 16 miestä yhdessä erässä. Kapealle kallistetulle 200 metrin radalle se oli vähän liikaa. Muutama kilpailija taisi kaatua eteeni ja joku makasi maassa ketarat kohti taivasta. Juoksin suoraan hänen piikkarinsa piikkeihin, jotka repivät vähän haavoja ja naarmuja molempiin reisiin ja sääriin. Kisani oli ohi jo 20 metrin juoksun jälkeen. Kävin ompeluttamassa parit tikit ensiavussa ja suuntasin suoraan matkakeskukseen hampurilaiselle. Lääkäri kertoili parsineensa useasti kasaan myös Vaajakosken Terän miehiä. Samalla hän siinä jutustellessaan tokaisi, että näkisi ommella tikit paremmin, jos ei olisi unohtanut silmälasejaan toiseen ensiapupisteeseen.

Sunnuntaina on uusi yritys. Silloin matkana siis 21 km ja siihen yksi satainen metri päälle. Käytävänvarsihuhujen mukaan Kerot eivät tulisi viivalle.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kisaraportti: veteraanien halli-MM, 8 km maastojuoksu, 3.4.2011

Tiistaina, kun muut suunnistajat juoksivat Pirkkolassa testijuoksua, minä suuntasin junalla Jyväskylään. Tällä viikolla Jyväskylässä kisataan veteraanien MM-hallikilpailut ja minä aloitin kisaurakkani 8 km maastojuoksulla. Tuloksena vetskujen maailmanmestaruus. Ei siis tarvinnut tällä kertaa lasten itkeä iltapalapöydässä sen takia, että isä olisi jäänyt ilman mitalia. Näinkin on joskus käynyt, kun lapset ovat kuulleet isän jääneen neljänneksi. Nyt tuli onneksi yhdellä juoksulla kaksi kultaa (henk.koht. ja joukkue) eli Roosa ja Topias saavat molemmat oman mitalinsa.

Minä ja nelikymppisten voittaja (Kuva Hevoskuuri)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Alimatkojen alisuorittaja eli mukana veteraanien SM-halleissa 17.-18.3.2012

Männä viikonloppuna 17.-18.3. kävin alittamassa riman veteraanien SM-halleissa. Kolme matkaa ja mitaleita täysi värisuora, mutta ajat olivat hieman alakanttiin.

(Kuva Mogulin blogi/Terhi Halonen)


M35 800 m: 1) Jani Henriksson PakilVi 2.02,18, 2) Mikko Saarinen TP 2.09,24, 3) Petteri Muukkonen SjuIF 2.11,32.
M35 1500 m: 1) Petteri Muukkonen SjuIF 4.22,54, 2) Janne Partanen HaukivKi 4.43,45.
M35 3000 m: 1) Teppo Syrjälä TeivoSt 8.50,08, 2) Petteri Muukkonen SjuIF 9.00,71, 3) Jarno Maimonen KuntoPi 9.42,12.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Päiväni Muukkosena - pitkät lenkit

Harjoittelun pitäisi kuulemma olla nousujohteista. Niin Esson baarissa sanottiin. Sitä ei osattu kuitenkaan kertoa, että koskeeko tämä myös yli 35-vuotiaita, joilla on maileja mittarissa jo kahdenkymmenen vuoden ajalta.

(Kuva: Hevoskuuri)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Ei mitään uutta - peruskuntokausi jatkuu

Seurakaveri edustamaan Suomea Euroveisuissa

Hyvä Sjundeå IF! SIF:n uusin aluevaltaus on lähettää edustaja kilvoittelemaan Euroopan parhaan lauluesityksen tittelistä. Suomea edustaa Sjundeå IF:n käsipalloilija Pernilla Karlsson laulullaan Där jag blundar.


keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Uusi salainen resepti harjoitteluun


Nykyään on trendikästä harjoitella systeemillä 3+1 eli kolme päivää reippaampaa liikuntaa, mitä seuraa yksi kevyempi päivä. Monet urheilijat ovat tulleet nettikirjoitteluissaan viime aikoina kaapista ulos ja laulaneet koko kestävyysurheilevalle maailmalle tätä ilosanomaa.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Turun ohikulkutien testijuoksussa 18.2.2012

Eri paikkakuntien testijuoksuihin tutustuminen sai tällä kertaa jatkoa Turun suunnalla. Monen vuoden tauon jälkeen kävin juoksemassa Varsinais-Suomen yleisurheilun testijuoksussa Turun ohikulkutien varressa. Testijuoksuihin erikoistunut testiryhmä teki tällä kertaa todellisen yllätystestin Turun testijuoksuun. Auton kyydissä matkustanut polttarisankarikin totesi parkkipaikalle kaartaessamme yllättyneenä, että "Hitto, testijuoksu".

torstai 16. helmikuuta 2012

Kevään ja kesän kilpailukalenteri

Katselin, tai oikeammin olen katsonut jo monta kuukautta sitten, tulevan kauden kilpailukalenteria. Kun kausi pyörähtää käyntiin huhtikuussa, se on yhtä hurlumheitä lokakuuhun asti. Kun almanakan sivuille rustaa niin sanotut tärkeimmät kilpailut eli katsastukset, SM-kisat ja kansainväliset arvokisat, niin montaa tyhjää viikonloppua ei jäljelle jää.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Kisaraportti: Aktiacup 11.2.2012

Aktiacupiin valmistautumisen tärkeimpiä rituaaleja on aina suuri kenkäshow. Pakkaan kisakassiin yleensä vähintään kolmet erilaiset kengät, koska ikinä ei tiedä etukäteen millainen ajokeli Hakunilan maalaisteillä on. Kotona katselin luottavaisena, että kaikilta autoteiltä Keravalla löytyy sulaa asfalttia edes kapea raitu. Tästä luottavaisena pakkasin kassiin vain maratonkengät ja kahdet maastojuoksukengät. Tällä kertaa uskalsin jättää suunnistusnastarit kotiin. Viimeisestä mutkasta kohti parkkipaikkaa kaartaessani rupesi jo vähän harmittamaan. Sotungintie kun oli seudun ainoa tienpätkä, joka oli lähes kokonaan liippalumen peitossa. Verryttelyssä onneksi huomasin, että sieltä täältä löytyi pitävää kohtaa nastattomalle maastojuoksukengälle. Jos kisan aikana vain varoisi yllättäviä sivuliikkeittä, niin pystyssä pitäisi pysyä eikä askeleenkaan pitäisi hirveästi lipsua.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Kisaraportti: ECCC cross country, Castéllon, Espanja 5.2.2012

(Kuva: Magnus Hellström)
Ensimmäistä kertaa osallistuin isoon oikeaan eurooppalaiseen maastojuoksuun. Suomen SM-maastojuoksut ovat useasti olleet enemmän tai vähemmän maastojuoksun irvikuvia. Kun Keski- ja Etelä-Euroopassa juostaan usein puistoissa ja nurmikentillä, Suomessa juostaan kovaa hiekkaista ulkoilutietä. Osallistuimme Sjundeå IF:n joukkueena seurajoukkueiden Euroopan-mestaruus maastojuoksun joukkuekilpailuun Espanjan Castéllonissa 5.2.2012.

Päiväni Muukkosena (3.2.2012)

Harjoituspäiväkirjani on ollut julkinen jo monta vuotta. Sieltä löytyy merkintöjä jos jonninmoisista harjoituksista ja lenkeistä. Ehkä täytyy vähän valottaa ja kertoa mikä ajatus on minkäkin harjoituksen tai päivän takana. Jos joutuisit olemaan päivän Muukkosena ja tuo päivä olisi perjantai 3.2.2012, mitä olisit joutunut urheilemaan? Ja miksi?

maanantai 30. tammikuuta 2012

Pyynikin perinteisessä testijuoksussa 28.1.2012

Pirkanmaan kyläreissulla kävin juoksemassa Tampereen seudun suunnistajien perinteisen testijuoksun eli pelätyn Pyynikin testijuoksun. Testijuoksureitin historia alkaa jo muinaiselta 80-luvulta. Tampereen Pyrintö on juossut Pyynikin reitillä testijuoksuaan jo vuodesta 1987 lähtien. Pyynikillä miehille on tarjolla kaksi kierrosta eli 15.2 km ja naisille sekä nuorille joko yksi kierros 7.6 km tai lopetus ensimmäiseen väliaikaan 3.6 kilometriin Pyynikin portaiden laelle.

Toimitsijaksi Valio-Jukolaan 2012?

Laitetaan tähän väliin talkookutsu Valio-Jukolan toimitsijaksi. Itse olen ilmoittautunut ainakin purkutalkoisiin oman kisasuorituksen jälkeen. Toinen järjestävistä seuroistahan eli Keravan urheilijat on minun aikaisempi seura vuosilta 1992-1998. Lisäksi olemme asuneet Keravalla kohta jo kymmenen vuotta. Oli siis itsestään selvää, että jotenkin pitää osallistua talkoisiin, vaikka kilpailenkin Valio-Jukolassa. Ennen omaa kisasuoritustani en ehkä pääse talkoilemaan, mutta kilpailun jälkeen olen lupautunut auttamaan ainakin purkutalkoissa. Tässä esitänkin talkoohaasteen muille kaltaisilleni ex-keulaisille. Kalevan Rastin keravalaisosastolle nyt ainakin.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Keravan äänestystulos mitätöidään

Keravan keskusvaalilauta kuuluu siihen joukkoon, joilla tapahtui pieni muotovirhe eilisissä presidentinvaaleissa. Iltalehti uutisoi Hämeenlinnan omintakeisesta vaalikäytännöstä, jossa kaikilta äänestäjiltä ei tarkistettu henkilöllisyyttä. Näin kävi myös Keravalla. Minä sain vaalilipukkeen käteeni ja pudotettua sen vaaliuurnaan ilman, että henkilöllisyyttäni tarkistettiin missään vaiheessa. Vähän aikaa minä ihmettelin, että koska ne minun paperini tarkistavat, mutta näin ei tapahtunut missään vaiheessa. Ymmärrän kyllä, että joskus pöydän takana saattaa istua tuttu henkilö, joka tunnistaa äänestäjän, mutta nyt ei ollut kyse edes siitä. Viime vuonna, kun äänestimme vielä Savion alueella, pöydän takana päivysti Honkasalon Ossi. Nyt Kanniston alueella henkilökunta oli täysin tuntematonta. Pitäisikö Keravan äänestystulokset siis mitätöidä tämän pienen muotovirheen takia?
"Vaalilainsäädännön valmistelusta sekä vaalijärjestelmästä vastaavan oikeusministeriön neuvottelevalla virkamiehellä, vaalijohtaja Arto Jääskeläisellä, on selkeä kanta asiaan.
- Vaalilautakunta toimii siellä väärin, jos henkilöllisyystodistusta ei kysytä.
Jääskeläisen mukaan ohjeet ovat selkeät: äänestyslippua ei saa antaa, jos äänestäjä ei näytä henkilöllisyystodistusta." - Iltalehti 23.1.2012

lauantai 21. tammikuuta 2012

Kisaraportti: Aktiacup 21.1.2012

Tänään oli kilpailukalenterissa vuorossa Vantaan Aktiacup eli kymmenen kilometrin maantiejuoksu. Kilpailukeskuksena toimii sama Hakunilan urheilupuisto kuin ensi kesän tulevassa Jukolan viestissä. Piti siis tarkkailla ympäristöä 1 ja 2 km paalujen paikkeilla, koska siitä oletettavasti juostaan Jukolassa kahdesti tien yli. Nyt kisapaikalla oli tosin hieman enemmän lunta kuin kesän Jukolan viestissä on odotettavissa.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Kisaraportti: Turku Sprint Cup 14.-15.1.2012

Näin viikonlopun suunnistukset Turku Sprint Cupissa sujui.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Sprinttimaajoukkueen vieraana

Sain tälle vuodelle luvan osallistua sprinttimaajoukkueen leireille ylimääräisenä vieraana. Metsälajien leireille en vielä päässyt mukaan. Ensimmäinen sprinttileiri, jolle osallistuin, pidettiin Turussa 13.-15.1.2012. Leirin ohjelma näytti etukäteen tältä:

tiistai 10. tammikuuta 2012

Lomalento Espanjan aurinkorannoille?

Saapui se talvi vihdoin ihan oikeasti tänne eteläänkin. Muutaman viikon on joutunut lenkillä tuskailemaan liukkaiden loskakelien takia, mutta nyt pakkasten avulla pitoa löytyy taas. Harjoitussuunnitelmat meni muutaman viikon ajan vähän uusiksi, kun ulkona ei loskassa kehdannut paljoa vauhtia juostessa nostaa. Tähän ikään ehtineet lihakset eivät tykkää yhtään liukastelusta ja pienistä revähdyksistä. Tälle talvelle jo pari revähdystä kärsineenä valitsin aina turvallisen hölkkäilyn liukastelun sijaan. Kummasti pito parani, kun elohopea vajosi -14 asteeseen. Se ihanuus ei kuitenkaan tule kauaa kestämään, kun keskiviikkona sataa taas vettä. Sittenpähän sitä loskaa taas riittää. Loska - tuo veden olomuodoista mysteerisin. Viime talvi olikin hieno, kun pysyvä lumi saatiin marraskuun puolivälissä eikä loskakelejä ollut kuin pari päivää keväällä.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Hevoskuuri 9.1.2012: Uudet suunnistuksen lajisäännöt ilmestyneet - maajoukkuesuunnistajien ehdotus ei mennyt läpi

Hevoskuuri uutisoi suunnistuksen tämän vuoden sääntömuutoksista (Hevoskuurin uutinen). Uutisessa viitattiin Suunnistusliiton sääntöryhmän niukkaakin niukemmin perusteltuun päätökseen ulkomaalaisten osallistumisoikeudesta SM-kisoihin. Tässä tuo päätös nähtäväksi - Sääntöryhmän pöytäkirja (PDF). Mutta eipä siinä ole paljon nähtävää. Jos nyt joku sattuu haluamaan vähän lisätietoa Hevoskuuriin uutiseen, niin olkaa hyvä.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Vallankahvassa

Presidenttipelin tilanne

Presidenttipeli käy edelleen kiivaana. Ilahduttavan moni on jo antanut äänensä kuulua. Kandidaatti Sauli Niinistöllä näyttäisi olevan turvallisen tuntuinen etumatka uhkaajiinsa. Niinistö on kerännyt 33% äänistä, kun lähin uhkaaja Paavo Väyrynen on haalinut ääniä 20%. Pekka Haavistolla puolestaan ääniä on 17%. Muista ehdokkaista kukaan ei ole päässyt yli 8% äänisaaliseen. Presidenttipeli näyttää selvältä. Niinistöstä näyttäisi tulevan meidän naismaajoukkueelle uusi isäntä Itsenäisyyspäivän perinteisille kultamitalikahveille. Ellei sitten viime metreillä vaatekaapin kätköistä löydy isompia luurankoja. Seuraamme tiiviisti keltaisen lehdistön tiedotuksia seuraavien kahden ja puolen viikon aikana. Mutta te, jotka ette ole vielä äänestäneet Presidenttipelissä, suunnatkaa hiiren osoitin vasempaan yläkulmaan ja äänestäkää.

Suunnistusliitto saanut risuja

Jos on Presidenttipelissä helppo saada äänensä ja mielipiteensä kuuluviin yhdellä klikkauksella, niin toisin näyttää olevan suunnistuksen puolella. Suunnistajien keskustelupalstan eli Suunnistus.net:n Pesupaikan polemiikin mukaan rivisuunnistajat eivät saa ääntään kuuluviin lajinsa kehitykseen ja tulevaisuuteen liittyvissä muutoksissa.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uudenvuodenjuoksu jäi välistä

Jätin Hakunilan Uudenvuodenjuoksun juoksematta, koska perheeseen iskenyt vatsatauti löysi myös minutkin puolitoista tuntia ennen kilpailua. Viime hetkellä ennen kuin olisin lähtenyt ajamaan kisapaikalle. Uudenvuodenjuoksussa olisi ollut kuulemma hyvä keli ja pitävä asfaltti. Kärjen aikakin oli moneen vuoteen parhaita, kun Tommi Hytönen KU-58:sta juoksi alle 32 minuutin. Jos tuo toiseksi tullut Scott Fraser on sama kuin suunnistaja Scott Fraser, niin 32:25 on hänelle melko heikko aika. Olisi ollut kyllä kiva päästä mukaan kisaamaan, mutta tuleehan noita kisoja lisää.