Petteri Muukkonen

Sunnuntaina 30.11.2014 juostu Movember Olympiamaratonin uusinta oli menestys niin osanottajamäärällä että keräystuotolla mitattuna. Juoksijoita starttasi Olympiastadionin maratonportilta 36 ja matkalta napattiin letkoihin vielä 4 lisää. Vuoden 1952 Olympiamaratonin uusinta juostiin sunnuntain pitkänä yhteislenkkinä ilman kiirettä. Toki maratonin kärjen viimeinen puolikas (1:40) oli vauhdikkaampi kuin ensimmäinen (1:45). Sitkeimmät puolimaratoonarit saapuivat kääntöpaikan buffetille ajassa 2:30. Muutama innokas keravalainen juoksi vielä kääntöpaikalta metsäpolkuja pitkin kotiin Keravalla. Tyypillistä keravalaista ruuvinlöysyyttä. Keräyksen tuotto on tätä kirjoittaessa 1136 euroa. Mikäli joku haluaa vielä antaa tukensa tämän tempauksen kautta, se onnistuu vielä 9.12.2014 asti osoitteessa http://moteam.co/olympiamaraton-1952 Tässä kuvakavalkadi maratonin etenemisestä. Kuva startista maratonportin edestä (Kuva Mailiina Turanlahti) Pääjoukko saapuu hymyssä suin kääntöpaikalle T...

Lokakuun lopussa kävelin Meilahdesta kohti Pasilaa. Olin palaamassa viimeiseltä lääkärikäynniltäni Meilahden syöpätautien klinikalta. Takana oli 9 vuoden syöpäseuranta vuonna 2005 todetun kivessyövän jälkeen. Nyt lokakuussa 2014 minulle leimattiin terveen paperit. Kävellessäni katseeni kiinnittyi Olympiastadioniin ja sen torniin. Mieleeni juolahti, että nyt voisin yhdistää Helsingin vuoden 1952 olympialaisten maratonin reitin juoksemisen, syöpäseurannan päättymisen ja Movember-tapahtuman järjestämisen. Näin päättäisin 9 vuoden taipaleeni Meilahden klinikalla parhaaseen asiaan mitä mies voi lenkkarit jalassa tehdä; juoksisin pitkän lenkin.

The Keravanjoki River Keravalaisen vanhan sanonnan mukaan on keskimääräistä mukavampaa voittaa kuin hävitä. Kerrankin minäkin voitin jotain. Voitin nimittäin huivin Juoksija-lehden lukijakilpailusta. Jee! Pääpalkintona oli auto, eli minä pääsin sitä jo aika lähelle. Tänä vuonna voitin huivin, ensi vuonna kenties bluetoothkuulokkeet. Viisivuotissuunnitelmana on nousta valmennuskirjan voittajien pieneen, mutta arvokkaaseen joukkoon. Ennen eläkkeelle jäämistäni aion voittaa lukijakilpailun auton. Tätä tavoitetta varten minun täytyy juosta paljon. Juoksija-lehden vt. päätoimittajakin juoksi minua vastaan muutama viikko sitten.

Kytäjän ja Usmin metsät olivat maineensa veroiset. Maasto oli raskasta ja vaativaa. Minun kilpailuni sujui ihan ok, kunnes lapikas alkoi painaa, kun matka maaliin oli jäljellä vain 45 minuuttia. Loppuputkella näin vielä Boströmin selän, mutta minulla ei ollut voimia seuraamiseen. Loppumatkan raahustin väsynein jaloin kohti maalia.    Tässä vielä näin Boströmin selän Väsymyksen takia en nähnyt enää kartastakanaa juuri mitään saatikka koodinumeroita rastimääritteistä. Suunnistustaidosta puhuttaessa nostetaan aina esille pelkistäminen ja oleellisen informaation suodattaminen kartalta. Nyt se onnistui hyvin, koska ainoat asiat mitä väsyneillä silmillä näin olivat tiet, isot mäet ja kompassin neula. Ehkäpä siksi suunnistus sujui viimeisillä rastiväleillä hyvin. Toki takaa-ajava letka meni lopussa heittämällä ohi ja sijoitukseni tippui juuri pois palkinnoilta. Ensi vuonna uusi yritys. 

Olen silloin tällöin merkinnyt harjoituspäiväkirjaani, että ohjelmassa on ollut nykyään suureen suosioon nousevaa trail runningia. Yleensä olen fiilistellyt tätä uutta keksintöä Hyrylän varuskunnan poluilla, joita olen aiemmin vain tavallisesti juossut 30 vuoden ajan. En ole aiemmin tiennyt, että samoja polkuja olisi voinut myös trail runnata.

 Hauhon poika veve-hampurilaisen pihvinä Jämin startissa. (Kuva Ilkka Metsälä / IkNV:n kisasivut) Vaihtoehtoja tarjolla   Menneenä viikonloppuna kestävyysurheilijoita hellittiin useilla klassikkotapahtumilla. Samalle viikonlopulle oli sijoitettu Vaarojen maraton Kolilla, Pirkan hölkkä Tampereella ja Jämi-suunnistusmaraton missäs muuallakaan kuin Jämillä. Lisäksi tarjolla olisi ollut perinteinen suunnistuksen Oravatonni Mynämäellä. Kaikki ovat tapahtumia, joihin tekisi mieli osallistua. Joka paikkaan ei kuitenkaan pysty repeytymään, joten arvontapyörää pyörittämällä valitsin Jämin suunnistusmaratonin. Toki se ei ole maratonin mittainen, mutta suunnistettavaa riittää kuitenkin 25 ihqun kilometrin edestä. Koska Jämi juostiin lauantaina, olisi sunnuntaina vielä ehtinyt juoksemaan Pirkkaan tai Oravatonniin. Leikki leikkinä - sunnuntaina jalat olivat niin väsyneet, että en pystynyt tekemään muuta kuin hölkkäämään ja kävelemään kevyesti Oravatonnin rastintarkistuksia ...

Sunnuntaina kisapaikalle ajettaessa kuuntelin sivukorvalla radiota. Radio Novan toimittajat olivat raahanneet studioon jonkun super foodiin hurahtaneen asiantuntijan. Superfoodit, mustikat ja pakurikäävät ovat varmaan ihan ok, mutta kahdessa kohdassa tulee minulla raja vastaan. Ensinnäkin, kun boisenmarjajauheita aletaan ostamaan kummilapsille lahjaksi. Toiseksi super food asiantuntijoiden päättömät faktat. Radiossa haastateltu mieshenkilö esitti tohkeissaan, että luonnosta saatavien mustikoiden DNA on hyvää, koska mustikat ovat saaneet kasvaa villeinä ja vapaina kaukana ihmisasutuksesta. Kun ihminen syö näitä hyvää DNA:ta sisältäviä mustikoita, niin se hyvä DNA muuttaa ja parantaa ihmisen huonoa ja heikkoa DNA:ta. Siis mitä ihmettä? Lisäksi super food -asiantuntija väitti, että ihmisen asuinympäristössä kasvatettavat ruoka-aineet ovat ravintoarvoiltaan köyhempiä. Hän otti esimerkiksi aavikoitumisen ja autiomaan leviämisen Afrikassa. Hän listasi esimerkkeinä Egyptin, Libyan j...

Karsinnan riemua. (Kuva Touho Häkkinen) Onko elämää SM-kisojen jälkeen? No tottakai on. Heti maanantaina klo 6:30 aloitin terapiaistunnot toipuakseni viikonlopun pettymyksistä. Muuratsalon rinteet eivät tuoneet tavoittelemaani SM-mitalia, vaan olin vasta seitsemäs Jos finaalissa ihan kaikki reitinvalinnat olisivat osuneet nappiin, niin olisin voinut olla paremmilla sijoituksilla ehkä jopa pronssilla. Tämä on kuitenkin turhaa itsepetoksellista pohdiskelua, koska kukaan ei tainnut selvitä ratamestarin asettamista pulmapähkinöistä puhtain paperein. Maasto oli hieno ja pitkät reitinvalintavälit kinkkisiä. Kiitokset hyvistä kisajärjestelyistä Jyväskylään.

Menneenä viikonloppuna harrastin aikamatkusta. Ensiksi kävimme S6:n kanssa Hankasalmella leirillä ja lauantain aamutreenin vikan rastin jälkeen  tunnistin tutun pellon. Olin ollut kyseisellä pellolla suunnistuskilpailuissa joskus vuonna 1985 tai 1986. Muistan kuitenkin hyvin kilpailukeskuksen tuolla pellolla. Kukaan leirin urheilijoista ei luonnollisestikaan ollut vielä syntynyt tuolloin. Itse asiassa ei vielä vuosikymmeneen tuon kilpailun jälkeen.   Toisen aikamatkailun koin, kun luin Kestävyysurheilu.fi:n suunnistustuloksia viime viikonlopulta. NÅID:n piirinmestaruuskisan tulosluettelo näyttää tutulta, mutta ei ihan viime vuosilta. Tällaisia tulosluetteloita esiintyi useimmiten 90-luvun puolella.   NÅID, keskimatka, OK Raseborg H21 1. Nymalm Sören Pargas IF 28:34 2. Salo Mikael OK Orient 29:30 +56 2. Donner Mikael OK77 29:30 +56 D21 1. Gunell Yvonne Pargas IF 26:51 2. Nymalm Sanna Pargas IF 30:01 +3:10 Aikamatkailun keskeisin ongelma ja este kaupallisten...

Mikä se on, kun on pää jäässä, mutta kainalot hiessä? Se on tietenkin Petteri Muukkonen Turku sprintissä eli Huippuliigan kolmannessa osakilpailussa. Ja hellettä tietenkin. Jäinen pää ei tässä asiayhteydessä tarkoita kylmähermoista suoritusta, vaan ihan rehellistä vanhan kansan ikiroutaa korvien välin pitkällä pururadalla. "Suunnistaessani" yhdeksännelle rastille ajatuksenani oli juosta aiemmasta tuttuun tienylitykseen ja sitten katua oikealle koulun portille. Helppo rastiväli siis. Päätin lueskella seuraavat rastivälit valmiiksi ja katsoin jopa kartan kääntöpuolelta loppulenkin ensimmäiset rastivälit valmiiksi. Sitten nostin taas katseeni kartasta ja keskityin koulun pihaan kaartamiseen. Ja voi videlis! Olin kääntynyt väärälle poikkikadulle. Samalla olin juossut kieletyksi merkatun kadun yli. Tyhmä, tyhmempi, Muukkonen

Päivänä kauniina, helteisenä heinäkuun keskiviikkona, puhalsin pölyt pois MAOL:n taulukkokirjan päältä ja avasin lukioaikaisen kirjani derivoinnin ja kaarrematematiikan välistä kohdasta "Hellematematiikka". Minulla oli harjoitusohjelmassa pitkä lenkki päivän kuumimpaan ajankohtaan eli kellonlyömien 15 ja 18 välillä. Piskuinen Elohopea kurkotteli ylös kohti pilvetöntä ja sinistä kuumuutta hohkavaa taivasta. Mitta-asteikko Elohopean ylös kurotettujen sormenpäiden tasalla näytti lukemaa +29 C. Petteri ja lajisääntöjen uudet liberaalit pukukoodit

Porot, Opelin sytytyspuola ja vaasalaiset iltarastit. Suomen kesä on lyhyt, mutta monta ilonaihetta tarjoava pippurinen tehopakkaus. Heinäkuun alussa aloitimme kotimaan kesälomamatkailun suuntaamalla täyteen pakatun Opelimme kohti Kuusamoa ja Rukaa. Ehdimme ajaa vain Vierumäen kohdille, kun juuri huollosta ja sytyspuolan vaihdosta tullut menopelimme hyytyi tienvarteen. Korjaamon varaosana automme sisuksiin liittämä kiinalainen uusi sytytyspuola ja vääränlaiset sytytystulpat eivät olleet Opelillemme mieleisiä ja sytytyspuola laukesi jo heti alkumatkasta. Automme jäi viikoksi Heinolaan korjaamolle ja matkamme jatkui vuokra-autolla, joka oli kuitenkin "vähän" pienempi kuin omamme. Tavaramme eivät ihan mukisematta mahtuneet pienempään kiesiin. Emme olleetkaan aikaisemmin viettäneet ABC-asemalla viittä tuntia. Suosittelemme. Varsinkin Heinolan ABC:ltä löytyy paljon nähtävää ja koettavaa, joilla ajan saa kulumaan. Voit torkkua pöydässä nojaten vasempaan käsivarteen. Välillä voit m...

Kuopio-Jukolasta lähdin suoraan S6:n nuorten kanssa Kolille viikon suunnistusleirille. Mukaamme lyöttäytyi myös Team USA. USA:n nuorten maajoukkue viettää pitkää Euroopan kiertuetta ennen Bulgarian MM-kisoja. Tällä hetkellä he taitavat samoilla Norjan tuntureilla.  Iloisia S6:n leiriläisiä "Suunnistus on kivaa!" (Kuva Team USA)

Hannu pyysi minua kertomaan kuinka lähestytään kivirasteja. Varsinkin isojen kivien kanssa tulee olla hyvin varovainen. Kuopio-Jukolan Facebook -toimituskin heräsi tähän vakavaan uhkaan, jota Jukolan ratamestarit eivät ole ottaneet huomioon ( Facebook: Jukolanviesti ). Olkaa varovaisia Vehmersalmen metsissä.  

Kevät on jo pitkällä - niin minäkin. Kevätaika on ollut aikamoista ääripäiden välillä poukkoilua. Välillä juoksu kulkee kuin vanhoina hyvinä aikoina ennen viikinkisotia. Sitten taas pelin painopiste heilahtaa toiseen päätyyn. Tämä kevät on ollut rikkonaisin pitkään aikaan. Ensin juoksin kaktusta päin ja olin juoksutauolla polvi turvoksissa kaksi viikkoa. Sitten heti perään jyrkänteeltä hyppäämisen alastulossa loukkasin selkäni ja siinä meni kolme viikkoa sivu suun. Pääsiäisenä alkoi siitepölyallergian ensimmäiset oireet ja olin tosi väsynyt. Samaan yskäiseen hengenvetoon sairastin jonkun enteroviruksen ja kärsin monta päivää pahoinvoinnista.   Veteraanien SM-maastoissa (kuva Terhi Halonen)

Olen aiemmin kehunut Korsoa ja Korson kulttuurillista rikkautta. Pidän matkustamisesta eksoottisiin matkakohteisiin ja tykkään tutustua vieraisiin kulttuureihin. On mukava nähdä ja kokea asioita, joita meillä täällä Keravalla ei ole. Tällä viikolla töihin ja töistä kotiin juostessani olen päässyt tutustumaan Koivukylään ja sen värikkääseen kulttuuriin. Koivukylän ostarilla oli joku performanssiryhmä esiintymässä.

Lauantaina 5.4. alkoi se oikea kilpailukausi. Olen yrittänyt unohtaa Espanjan ja Portugalin kilpailut ja niiden murheet. Hukutin murheet perisuomalaiseen tapaan juomalla. Join paljon. Join Pepsiä ja Coca-Colaa. Koska nollasin kilpailukalenterini tältä keväältä ja otin uuden startin huhtikuussa, lauantain Karkki-Sprintti ja sunnuntain Billnäsin kevätklassikko olivat ensimmäiset kilpailuni.

"Loukkaantuminen siihen selkään", sanoisi Antti Harju. Viimeiset kolme viikkoa ovat menneet selkää kuntouttaessa ja juoksemaan olen päässyt vasta 6-7 päivää. Juoksu-sanan voisi laittaa lainausmerkkeihin ja jonkun ihqun hymiön siihen perään. Loukkasin selkäni helmi-maaliskuun vaihteessa Portugalissa, kun hypätessäni jyrkänteeltä alastulo tuli ilmeisesti huonossa asennossa. Viimeisen Portugalin kisan jouduinkin vain hölkkäämään. Vasta Suomeen palattuani selkä meni niin huonnoon kuntoon, että juoksutaukoa tuli se 3 viikkoa. Pitihän sitä tehdä työtä käskettyä  

Pitkästä pitkästä aikaa suuntasin ihan oikealle etelänleirille. Olisinkohan ollut välimerellisessä ilmastossa leirillä viimeksi kevättalvella 1999? Olimme päättäneet viettää koko perheen hiihtoloman Espanjassa ja Portugalissa. Minun oli tarkoitus suunnistaa paljon ja saada neljä kovaa kisastarttia. Ehdin juosta vain yhden sprinttikisan Espanjan Punta Umbriassa. Portugalin puolen kilpailut jäivät minulta väliin, koska puolivälissä viikkoa juoksin metsässä päin kaktusta. Kaksi-kolme tuntia törmäyksen jälkeen oikea polvi turposi, minkä jälkeen jouduin kävelemään jalka suorana viisi pitkää ja tylsää päivää. Nyt kaktukseen törmäyksestä on kulunut kuusi päivää ja olen takaisin Suomessa. Pystyin aamulla "juoksemaan" töihin maratoonarin matalaa askellusta. Ei ollut helppoa. Polvi ei taivu vieläkään koukkuun. Ilmeisesti yksi tai useampi kaktuksen piikki on pistänyt syvälle osuen niveleen. Ei pitäisi käydä etelänleirillä, vaan pysyä tiukasti kotona neljän seinän sisällä.   ...

T-paitakeli (Kuva Reijo Juutinen) Nyt on tämän talven toiseksi viimeinen Aktiacupin osakilpailu juostu. Keli ei ollut nopeimmasta päästä, sillä Sotungintiellä oli jäätä ja loskaa. Suunnistusnastareilla oli kuitenkin ihan hyvä juosta ja pitoa löytyi niin jäisillä kohdilla kuin loskassakin. Vaikka keli oli hidas, rankkaisin tämän juoksun tammikuuta paremmaksi ja melkein saman tasoiseksi kuin marraskuun juoksun. Tänään meni aikaa 32:40, mikä on ihan ok suoritus tässä kelissä. Tämän päivän voittoni varmisti Aktiacupin kokonaisvoiton. Kun kerää pisteitä synkän keskitalven osakilpailuista, niin niillä pisteillä pärjää kovimpia juoksijoita vastaan, jotka tulevat Aktiacupiin juoksemaan pääasiassa marraskuussa ekassa ja maaliskuun viimeisessä osakilpailussa. Maaliskuussa aion startata taas uudestaan, koska tarvitsen kisastartteja alle ennen huhtikuun EM-kisoja, jos niihin selvitän itseni mukaan.

 Aktiacupin jälkeen käytiin Raxissa Eipä ole ollut paljoa kirjoiteltavaa. Kilpailuista on ollut varsin vähän raportoitavaa, sillä olen käynyt vain kerran kuukaudessa Aktiacupissa juoksemassa. Seuraava kerta on vuorossa ylihuomenna lauantaina. En ole voinut kirjoittaa myöskään urheilu-uran päättymisestä, koska sitä en ole ymmärtänyt tehdä vieläkään. En voi myöskään kirjoittaa jonkun Hollon kohua herättäneestä kolumnista, koska en tiedä kuka hän on ja mitä hän on kirjoittanut. Varmaan jotain tosi tärkeää. Toisaalta voisin kirjoittaa harjoittelussa tapahtuneista muutoksista, mutta muutokset ovat niin pieniä ja minulla ei ole vielä sekuntikellolla mitattua evidenssiä niiden toimivuudesta ettei niille kannata omaa otsikkoaan antaa. Olen pyrkinyt lepäämään enemmän ja harjoittelemaan vähän kevyemmin, mutta toisaalta olen lisännyt voimaharjoittelua. Kehitys on ollut lupaavaa. Lapin reissulla jouduin hiihtämään pari kertaa kun tiet olivat niin jäässä ettei juoksemaan päässyt.

Tämän päiväinen voitto Aktiacupissa toi uuden aluevaltauksen vaikka aikani ei ollutkaan ihan sellainen kuin olin toivonut. Ajalla 31:59 kiilattiin tämän vuoden kauden kotimaiseksi tilastokärjeksi Suomessa hetkeksi aikaa. Ainakin, jos on Hevoskuuria ja SUL:ia uskominen ( >> Hevoskuurin juttu , >> SUL:n uutinen ). Eletäänhän jo tammikuun yhdennettätoista päivää ka kuten SUL uutisoi vuotta on jäljellä vielä 50 viikkoa. Kukaan tosijuoksija ei ole tainnut vielä juosta vuodenvaihteen jälkeen maantiekymppiä missään Välimeren lämmössä tuota kovempaa? Tilastot korjaantuvat varmasti tuota pikaa, kun suomalaiset kestävyysjuoksijat pääsevät kilpailuiden makuun. 1 km

Vuoden vaihtuessa päättyi tämän blogin kilometrikilpailu 2013, missä ratkottiin vähäjärkisimmän juoksijan titteli. Kilpailun ideana oli katsoa kuka kerää eniten juoksukilometrejä yhdessä viikossa. Suurimman saaliin naarasi keminmaalainen Marko Vapa. Hän keräsi 281 km. Minä jäin karvaasti toiseksi lukemin 270 km. Tuntemattomuudesta pronssipallille itsensä kiilasi Joni Söderman tuloksella 258 km. Myös Aapo Leskinen pääsi yli 200 rajapyykin (210 km). Voittaja Marko Vapa ilahtui kuultuaan voittonsa varmistumisesta ja Nonamen lahjoittamista tuotepalkinnoista. - "Nyt voin käydä kaksi kertaa päivässä lenkillä, kun saan toisenkin lenkkitakin, Marko sanaili voiton hetkillä." Nyt Keminmaalla nähdään tuttu hahmo harjoittelemassa, mutta vanhan Suunta 2000:n tuulipuvun sijaan välillä myös Nonamen uudessa takissa ja Nonamen kompressiosukat jalassa. Onneksi olkoon kaikille kilpailuun osallistuneille lahopäille ja erityisesti voittaja Markolle. Vaikka vastaavaa kilpailua toivott...