maanantai 25. elokuuta 2014

Aikamatkustajan jet lag -oireet

Menneenä viikonloppuna harrastin aikamatkusta. Ensiksi kävimme S6:n kanssa Hankasalmella leirillä ja lauantain aamutreenin vikan rastin jälkeen  tunnistin tutun pellon. Olin ollut kyseisellä pellolla suunnistuskilpailuissa joskus vuonna 1985 tai 1986. Muistan kuitenkin hyvin kilpailukeskuksen tuolla pellolla. Kukaan leirin urheilijoista ei luonnollisestikaan ollut vielä syntynyt tuolloin. Itse asiassa ei vielä vuosikymmeneen tuon kilpailun jälkeen.
 
Toisen aikamatkailun koin, kun luin Kestävyysurheilu.fi:n suunnistustuloksia viime viikonlopulta. NÅID:n piirinmestaruuskisan tulosluettelo näyttää tutulta, mutta ei ihan viime vuosilta. Tällaisia tulosluetteloita esiintyi useimmiten 90-luvun puolella.
 
NÅID, keskimatka, OK Raseborg
H21
1. Nymalm Sören Pargas IF 28:34
2. Salo Mikael OK Orient 29:30 +56
2. Donner Mikael OK77 29:30 +56
D21
1. Gunell Yvonne Pargas IF 26:51
2. Nymalm Sanna Pargas IF 30:01 +3:10

Aikamatkailun keskeisin ongelma ja este kaupallisten sovellusten kehittämiselle on jet lag. Minulla jet lagin eli kesäajasta syysaikaan siirtymisen mukanaan tuoman kesäflunssan oireet alkavat pikkuhiljaa olla tiessään. Sairastin juuri ennen Husqvarna-kilpailua kahden päivän kuumeen. Kisa jäi tietenkin kilpailematta, vaan ei juoksematta. Yhden kuumeettoman päivän jälkeen lähdin maastoon retkeilemään ja syömään mustikoita. Juoksu oli todella väsynyttä, mutta mustikat maistuivat maukkaalle ja löysin kaikki rastit. Nyt, kun yli viikko on kuumeesta takana, alkavat juoksu ja jalat tuntua jälleen kevyiltä. Kuumeesta toipuminen otti tälläkin kertaa oman aikansa.

maanantai 4. elokuuta 2014

Pää jäässä, kainalot hiessä, mikä se on?

Mikä se on, kun on pää jäässä, mutta kainalot hiessä? Se on tietenkin Petteri Muukkonen Turku sprintissä eli Huippuliigan kolmannessa osakilpailussa. Ja hellettä tietenkin. Jäinen pää ei tässä asiayhteydessä tarkoita kylmähermoista suoritusta, vaan ihan rehellistä vanhan kansan ikiroutaa korvien välin pitkällä pururadalla. "Suunnistaessani" yhdeksännelle rastille ajatuksenani oli juosta aiemmasta tuttuun tienylitykseen ja sitten katua oikealle koulun portille. Helppo rastiväli siis. Päätin lueskella seuraavat rastivälit valmiiksi ja katsoin jopa kartan kääntöpuolelta loppulenkin ensimmäiset rastivälit valmiiksi. Sitten nostin taas katseeni kartasta ja keskityin koulun pihaan kaartamiseen. Ja voi videlis! Olin kääntynyt väärälle poikkikadulle. Samalla olin juossut kieletyksi merkatun kadun yli.

Tyhmä, tyhmempi, Muukkonen