Siirry pääsisältöön

SM-erikoispitkää Kytäjällä

Kytäjän ja Usmin metsät olivat maineensa veroiset. Maasto oli raskasta ja vaativaa. Minun kilpailuni sujui ihan ok, kunnes lapikas alkoi painaa, kun matka maaliin oli jäljellä vain 45 minuuttia. Loppuputkella näin vielä Boströmin selän, mutta minulla ei ollut voimia seuraamiseen. Loppumatkan raahustin väsynein jaloin kohti maalia.
 

Tässä vielä näin Boströmin selän
Väsymyksen takia en nähnyt enää kartastakanaa juuri mitään saatikka koodinumeroita rastimääritteistä. Suunnistustaidosta puhuttaessa nostetaan aina esille pelkistäminen ja oleellisen informaation suodattaminen kartalta. Nyt se onnistui hyvin, koska ainoat asiat mitä väsyneillä silmillä näin olivat tiet, isot mäet ja kompassin neula. Ehkäpä siksi suunnistus sujui viimeisillä rastiväleillä hyvin. Toki takaa-ajava letka meni lopussa heittämällä ohi ja sijoitukseni tippui juuri pois palkinnoilta. Ensi vuonna uusi yritys. 
Vaikka maasto ja rata olivat hienot, joudun kuitenkin vähän kritisoimaan ratasuunnittelua. Rata olisi ollut salmaikkihajontoineen hieno rata väliaikalähdölle. Yhteislähtökisan kanssa sillä ei ollut paljoakaan tekemistä. Ymmärrän, että viestimäistä hajontaa kartanvaihtoinen ei voinut toteuttaa, koska maasto kilpailukeskuksn lähellä oli vähän nuivaa. Mutta silti nyt käytetyllä hajontamenetelmällä eri hajontavaihtoehtoja oli yhteensä vain 4. Kahden vaihtoehdon salmiakkihajonta ei sovellu yhteislähtökisaan. Molemmissa hajontapaikoissa suoritettiin jako kahteen ja sitten juostiin taas peräkanaa, mikä on liian vähän. Lisäksi ensimmäinen hajonta oli vasta 34 minuutin juoksun jälkeen. Lisää ongelmia tuotti se, että neljä ensimmäistä rastia olivat kaikilla miehillä samat ja rasteilla oli vain yksi leimasin.
 
 
Nykyisestä radasta olis saanut paremmin yhteislähtökilpailuun soveltuvan, kun ykkösrastilta olisi ollut 3 erimittaista perhoslenkkiä ja hajontavaihtoehdoista olisi hyödynnetty kaikki 6 variaatiota. Kolme erimittaista perhoslenkkiä on oikeastaan jo aika tehokas hajauttaja. Tälläkin olisi saatu miehet juoksemaan kilpailumaaston parhaimmilla alueilla riittävän pitkään. Mielestäni hajontaa pitää olla varsinkin alkumatkasta riittävästi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Testissä maailman hienoimmat juoksukohteet: Varsova

Luin viime vuonna uutisen, että Puolassa on puhjennut juoksubuumi. Aiemmin puolalaiset kummaksuivat, jos jossain näkyi juoksija tai kuntoilija ulkoiluttamassa juoksutrikoita. Juoksubuumin myötä juoksusta on tullut Puolassa suosittu harrastus. Enää juoksijan näkeminen ei ole kuin belgialaisen kirjaharvinaisuuden bongaaminen antikvariaatissa. Sen takia päätin selvittää miten Puolan juoksubuumi ilmenee paikallisessa katukuvassa. Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria Lyhyt kahden yön täsmäisku Varsovan sykkeeseen olisi sopiva etelänleiri tälle talvelle. Vaikka Varsova tarjoaisi vaikka mitä upeita paikkoja aivan ydinkeskustassa, eniten seikkailun ja vaaran viehätystä pääsisin kokemaan hieman syrjemmässä sijaitsevan kansainvälisen lentokentän lentokenttähotellilta käsin. Todellinen maailma on nähtävänä ja koettavan neonvalojen loisteen kantaman ulkopuolella. Teollisuusalueita, aidattuja hämäriä joutomaita, viivottimella piirrettyjä lähiöitä ja ohikiitäviä poliisiautoja. Lisäksi sie...

Vauhtikestävyys - avain onneen

Niinpä niin, vauhtikestävyyskin on tärkeä ominaisuus. Sitä on helppoa kehittää hyvän aerobisen kestävyyden päälle ( >> Aiempi kirjoitus ). Syventymättä yksityiskohtaisemmin vauhtikestävyyden perusteisiin ja fysiologiaan, se kertoo kyvystä juosta kovaa ilman, että maitohappopitoisuus kasvaa liian suureksi. Anaerobinen kynnysvauhti on tärkein yksittäinen estimoitava suure, joka kertoo kestävyysurheilijan fyysisestä kapasiteetista kilpailuissa. Anaerobinen kynnysvauhti tarkoittaa sitä kynnystä, jossa elimistö ei enää pysty puskuroimaan maitohappoa ja sitä alkaa kertyä elimistöön. Ja vauhti hyytyy.

Juokse tunnin lenkki

Hevoskuurissa haastateltiin taannoin maajoukkueen entistä päävalmentajaa Torsten Smedslundia ( >> Hevoskuurin artikkeli ). Yksi asia jäi erityisesti mieleen Toten kommenteista. Toten mukaan nykyään Suomessa harjoitusmäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin vuosikymmeniä aiemmin, mutta tukiharjoitteiden osuus on lisääntynyt. Tämä on tapahtunut juoksuharjoittelun kustannuksella. Eli nykynuoret käyttävät harjoitusajastaan yhä suuremman osan rönsyihin, jotka pitäisi lisätä juoksuharjoittelun päälle - ei korvata sitä. Muistan Toten legendaarisista valmennusohjeista männä vuosilta varsinkin sen, että miessuunnistajien pitää juosta n. 600 tuntia vuodessa. Tämän päälle tulevat sitten oheisharjoitteet. Hiihtääkin kai saa, jos jalat eivät kestä pelkkää juoksua.