Petteri Muukkonen

Vuotuinen Jämin suunnistusspektaakkeli oli täällä taas. Noin 700 suunnistajaa houkutellut Jämin nopeiden mäntykankaiden pitkän matkan suunnistus juostiin vähän eri spekseillä kuin aiemmin. Aiemmin viikolla Etelä-Suomeen sataneen lumen ansiosta Jämin korkea harju oli saanut noin 20 senttisen lumivaipan. Miesten kärjen osalta tämä tarkoitti noin 1-1½ minuuttia hitaampaa vauhtia per kilometri kuin aiemmin. Maaliin saapuikin väsyneitä jalkoja valittelevia, mutta onnellisia suunnistajia. Lumen raskaan rataajat. (sivun suunnistuskuvat: Ilkka Metsälä) Rutiinit hukassa Kun Jämillä on perinteisesti kannattanut suunnistaa suunnalla aivan luotisuoraan, kun näkyväisyys on hyvä ja maasto on nopeaa, niin nyt monet suunnistajat olivat hieman ulalla reitinvalintojen suhteen. Välillä oli arpapeliä oliko suora reitti nopein, jos tarjolla oli mahdollisesti uraa. Joskus taas fiksulta vaikuttava kierto metsäautotietä pitkin ohuemman lumihangen toivossa osoittautukin raskaaksi, kun ...

Liian suuri vuori kivuttavaksi - elämä ylipäätään siis. Tämä kausi on ollut yhtä konttaamista. Usein on ollut tunne, että olen ollut vain muiden jaloissa tien tukkona. Tänään SM-viestissä olin sitä kirjaimellisesti. Aloitusosuuden lähtösuora oli suora ja leveä, ja tilaa piti olla. Näin ainakin ihastelimme ennen starttia. Mutta valitettavasti jonkun jalat osuivat minun jalkoihini, ja heitin valkoisen vyön ukemit sepelipinnalle. Ensimmäinen takanani tullut ehti hypätä ylitse, mutta saman kylän poika Eero Saleva ei enää ehtinyt reagoida maahan langenneeseen nelikymppiseen mieheen. Eerolle kävi vähän pahemmin, ja olkapää taisi mennä sijoiltaan. Minä puolestaan selvisin pienellä paikkauksella kisan jälkeen ensiavun kokeneiden tyttöjen hoidossa. Eerolle pikaista paranemista. Kaikki miehet vielä pystyssä (Kuva Rasti-Kurikka) Miestä lakoaa kuin lakeudella viljaa (Kuva Rasti-Kurikka) Tämä konttaaminen kuvastaa hyvin niitä tuntoja, joita tänä kesänä on suunnistuskinkereissä minu...

Antaa kevään tulla, sanoi isontalon pehtoori. Talven viimeinen Winter Trail Run Cupin osakilpailu on juostu. Matkana oli perinteiseen tapaan kymppi. Reitti seuraili aluksi ikivanhaa latupohjaa kallioiden päällä. Reitti, jolle nykymaailmassa eikä ikimaailmassa kukaan enää ajaisi latua. Sitten kipautettiin Keinukallion vanhan laskettelurinteen päältä, kuinkas muutenkaan. Lopussa vielä juoksimme kierroksen Ollilanlammen ympäri. Kaikki nämä olivat paikkoja, jotka ovat tulleet tutuiksi jo 90-luvulla vaihtaessani Keravan Urheilijoihin vuonna 1992. Todellakin ikuisuus sitten. Oli siis mukava juosta polkujuoksukilpailua tutuilla poluilla. Polkujen tuttuudesta huolimatta, tai siitä johtuen, juoksi kenrran harhaan ensimmäisellä kierroksella. Menetin siinä jo aiemmin alkumatkasta hankkimani pienen etumatkan. Liekö minun juoksuani häirinnyt Keinukallion uudet kuntoiluportaat, vai tuudittauduinko juoksemaan samoja uria kuin kesällä lenkilläkin. En keskittynyt riittävästi opasteisiin. Reitin suu...

Vuoden suunnistuskuva (so far)  (Kuva: Tomi Mäkelä/Merja Ylihärsilä) Hyvät kevättalven kelit jatkuvat, ja aurinko kirkastaa päivän. Kävimme koko perhe suunnistamassa Pihkaniskojen järjestämässä Kevätrogainingissa. Perheestämme saatiin koottua neljä yhden hengen joukkuetta. Saana jäi vielä kilpailukeskukseen huoltojoukkoihin. Kolmen tunnin aikaraja tuli minulle liian pian vastaan, ja sain puolentoista minuutin myöhästymisestä kaksi pistettä sakkoa. En ihan ehtinyt kiertää kaikkia rasteja, koska keskityin bonuspisteiden keräämiseen Kulomäen jätemäellä. Siellä oli rasti, jolla sai käydä noukkimassa 5 pistettä niin usein kuin halusi. Välissä piti vain käydä kääntmässä jollain toisella pisteisiin oikeuttavalla rastilla. Tämä ratamestarin jippo toimi hyvin, sillä se teki reittisuunnittelusta vaativamman Topias säntäsi startista suoraan bonusrastille, ja keräsi pääosan pisteistään tahkoamalla Kulomäen jätemäkeä edestakaisin. Maalissa tarjoilut olivat taas omaa luokkaansa. Kiito...

Talvisen polkujuoksun loppusuora ja t-paitakeli (Kuva: Pauliina Kaas) Talvesta ja lumisista poluista nauttiminen jakuu pitkälle maaliskuuhun. Tänään kävin juoksemassa kovan harjoituksen Keravan talvisen polkujuoksucupin kolmannessa osakilpailussa (Link:  Winter Trail Run Cup ) Keravan Kisa-Veikkojen majalta. Reitti suuntautui Keravan avotuntureille ja erämaille Tuomalansuon ja Saksankallion maastoihin. Polut olivat samoja mitä olen jo useamman viikon ajan nautiskellen juossut, kun olen ehtinyt lenkille Roosan treenien ajan. Läskipyöräkuskit ovat ajaneet ja tampanneet alueen polut hyvään kuntoon. Näillä poluilla on ollut todella nautinnollista juosta. Melkein parasta mitä talvella voi lumisessa metässä tehdä. Saa nähdä onko cupin viimeisessä osakilpailussa 2.4.2016 Keupirtillä vielä lunta, vai juostaanko sulalla maalla. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja löytyy linkistä  Winter Trail Run Cup . Kilpailuni sujui tasaisesti. Juoksin kaksi viiden kilometrin kierrosta melkein samo...

Kovimmat spekuloijat olivat jo nähneet vaivaa ja analysoineet Saariselän pummimme. Komeimmat koukerot ovat päätyneet videoille ( >> Jouni Junkkaala on Twitter ). Pummaaminen on luova laji, ja pummien katsominen jälkikäteen pitää nöyränä.

Vilvoittelua kisan jälkeen (Kuva: kestavyysurheilu.fi) Niinpä siinä sitten kävi, että voitettiin Pukeman kanssa maailmanmestaruus. Lukijat ovat toivoneet kattavaa raporttia kilpailusta, joten tuleman pitää. Harjoittelu: Harjoitteluni Rogainingin maailmamestaruuskilpailuihin ei sisältänyt suuria muutoksia normaaliin suunnistajan harjoitteluuni. Koko kesän ajan olin pidentänyt tunnin lenkit kestämään puolitoista tuntia. Pitkiä lenkkejä tein normaaliin tahtiin. Yli 3 tunnin lenkkejä en tehnyt. Keinukallion laskettelurinteessä olin yrittänyt kerätä nousumetrejä aina, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Keskikesällä vähän harvemmin. Juoksin paljon suunnistuskilpailuita kunnes 2 viikkoa ennen Saariselän 24 tunnin kilpailua pidin pari viikkoa lepoa enkä enää kilpaillut Lahti-suunnistuksen jälkeen. Valmistautuminen kuului siis kategoriaan "soitellen sotaan". Kaksi viikkoa ennen harjoittelua tuli vain 10:30 h/vko ja viikkoa ennen niinkin vähän kuin 4:30 h/vko. Voitte...

Onnellisten miesten kerho (Kuva Kimmo Hirvonen) Keskikesän klassikko, Lahti-suunnistus, on taas takana. Kaksipäiväisessä kilpailussa nuoremmat pummasivat itsensä ulos jo lauantain keskimatkalla. Sunnuntaina pitkällä matkalla tehtäväkseni jäi vain tulla maaliin riittävän nopeasti. Keskimatkan jälkeen eroa seuraaviin oli jo liki kaksi minuuttia. Maasto oli raskas ja hieno. Mäkeä oli reitillä riittävästi, kuten ennakkoon oli luvattukin. Hiki virtasi kuin palokunnan hevosella. Elohopea möllötti lauantaina 26 asteessa ja sunnuntaina maltillisessa 23 asteessa. Ihan riittävästi kuitenkin. Suunnistus sujui ihan hyvin, paitsi epäröin ja koukin ihan pikkiriikkisen melkein kaikkia takarinteessä lymyäviä kivirasteja. Liian vaikeaa minulle. Pukeudu helteellä valkoiseen. (Kuva Kimmo Hirvonen) Ensimmäinen Lahti-suunnistuksen päässarjan voittoni on niinkin kaukaa kuin vuodelta 1998. Silloin toiseksi tuli muistaakseni Reijo Mattinen. Jo vuonna 1997 olin 20-vuotiaana lähellä voittoa, mut...

Pitkästä aikaa Huippuliigan podiumilla Oho, kuinkas tässä näin kävi? Pääsin pitkästä, pitkästä, aikaa Huippuliigassa palkintopallille. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo kaksi vuotta. Kainuun MM-katsastusten keskimatkalla suunnistus sujui koko matkan ajan hyvin, ja ilmeisesti vauhtikin oli riittävää. Kakkossija pääsi yllättämään itsenikin sen verran puskan takaa, että television haastattelussa sönkkäsin jotain epämääräistä MM-katsastusten tavoitteista (tai oikeammin tavoitteiden puuttumisesta). Viime aikoina tavoitteenani on ollut vain ja ainoastaan päästä takaisin kuntoon ja kivuta tuloslistoissa pikkuhiljaa korkeammalle. Kakkossija Huippuliigassa todella ilahduttaa ja lämmittää mieltä. Etuni kisassa oli ehkä se, että minulla ei ollut harteillani MM-katsastusten taakkaa. Minun ei tarvinnut puristaa karttaa liian tiukalle rullalle antaakseni MM-näyttöjä. Onnekseni rata oli myös helppo, ja koko ajan edettiin melko suoraviivaisesti. Suunnistus sujui siis mallikkaasti ja ren...

Kalevan rastiviestin voitto (kuva: Reijo Turusenaho) Kun tämän kesän Kalevan rastiviestin maastoa oli ennakkoon kehuttu maasta taivaiseen, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin piipahtaa Muhoksen tanhuvilla matkalla MM-katsastuksiin Suomussalmelle. Maasto oli vanhaa dyynikenttää, johon meanderoiva joki oli uurtanut juoluoita ja vanhoja jokiuomia. Siellähän se Muhosjoki meanderoi Toto, I've a feeling we're not in Kerava anymore Loppuratkaisuiden paikka Lisähaastetta suunnistamiseen toi kesäkuun rankkasateiden myötä tulvivat suot, ojat ja notkelmat. Vettä oli kaikkialla. Jäkäläkankaallakin jäkälikkö ja humuskerros olivat veden kyllästämää, kun vesi ei enää imeytynyt maahan. Uintihommiksihan eteneminen paikoin meni, kun jalat eivät yltäneet aina ojan pohjaan. Viesti sujui joukkueeltamme, Eero Inkeri, Tero Föhr ja Petteri Muukkonen, niin hyvin, että voitimme viestin niukasti ennen Vaajakosken Terää. Juoksin valtaosan ankkuriosuudesta minuutin erolla Terään, kunnes r...

Louna-Jukolan ankkuriosuuden jälkeen oli vähän ristiriitaiset tunnelmat. Monet onnittelivat hyvin menneestä ankkuriosuudesta, kiipesimme viimeiselle palkintosijalle (25.), mutta päästin yllättämään itseni loppukirissä ja suunnistus oli vähän hapuilevaa, ja yritystä oli liikaa. K-1: Pääsin lähtemään ankkuriosuudelle sijalla 29. Vähän eteen starttasi Lynxin Leskinen ja Angelniemen Mäkelä. Noin 2-3 minuuttia eteen lähti useampi joukkue, ja 20-30 sekuntia perään lähti OK Pan Århuus. K-pisteellä Lynxin ja Angelniemen paidat näkyivät kaakana edessä, enkä nähnyt mihin he livahtivat sähkölinjalta. Otin karkean pensselin ja hain tuntuman vasemmalla olevaan kalliomäkeen, siitä kumpareille ja lopussa hiekkakupan poikittaiselle polulle. Rastille sain Angelniemen taas näkyviin. 1-3: Juoksin Angelniemen selkää kiinni kakkosrastille mennessä. Mäksän seilatessa kolmoselle mennessä oikealle ja vasemmalle, pääsin suoremmalla toteutuksella ohitse 3-4: Tämän pitkän rastivälin olin nähnyt ...

Kytäjän ja Usmin metsät olivat maineensa veroiset. Maasto oli raskasta ja vaativaa. Minun kilpailuni sujui ihan ok, kunnes lapikas alkoi painaa, kun matka maaliin oli jäljellä vain 45 minuuttia. Loppuputkella näin vielä Boströmin selän, mutta minulla ei ollut voimia seuraamiseen. Loppumatkan raahustin väsynein jaloin kohti maalia.    Tässä vielä näin Boströmin selän Väsymyksen takia en nähnyt enää kartastakanaa juuri mitään saatikka koodinumeroita rastimääritteistä. Suunnistustaidosta puhuttaessa nostetaan aina esille pelkistäminen ja oleellisen informaation suodattaminen kartalta. Nyt se onnistui hyvin, koska ainoat asiat mitä väsyneillä silmillä näin olivat tiet, isot mäet ja kompassin neula. Ehkäpä siksi suunnistus sujui viimeisillä rastiväleillä hyvin. Toki takaa-ajava letka meni lopussa heittämällä ohi ja sijoitukseni tippui juuri pois palkinnoilta. Ensi vuonna uusi yritys. 

 Hauhon poika veve-hampurilaisen pihvinä Jämin startissa. (Kuva Ilkka Metsälä / IkNV:n kisasivut) Vaihtoehtoja tarjolla   Menneenä viikonloppuna kestävyysurheilijoita hellittiin useilla klassikkotapahtumilla. Samalle viikonlopulle oli sijoitettu Vaarojen maraton Kolilla, Pirkan hölkkä Tampereella ja Jämi-suunnistusmaraton missäs muuallakaan kuin Jämillä. Lisäksi tarjolla olisi ollut perinteinen suunnistuksen Oravatonni Mynämäellä. Kaikki ovat tapahtumia, joihin tekisi mieli osallistua. Joka paikkaan ei kuitenkaan pysty repeytymään, joten arvontapyörää pyörittämällä valitsin Jämin suunnistusmaratonin. Toki se ei ole maratonin mittainen, mutta suunnistettavaa riittää kuitenkin 25 ihqun kilometrin edestä. Koska Jämi juostiin lauantaina, olisi sunnuntaina vielä ehtinyt juoksemaan Pirkkaan tai Oravatonniin. Leikki leikkinä - sunnuntaina jalat olivat niin väsyneet, että en pystynyt tekemään muuta kuin hölkkäämään ja kävelemään kevyesti Oravatonnin rastintarkistuksia ...

Karsinnan riemua. (Kuva Touho Häkkinen) Onko elämää SM-kisojen jälkeen? No tottakai on. Heti maanantaina klo 6:30 aloitin terapiaistunnot toipuakseni viikonlopun pettymyksistä. Muuratsalon rinteet eivät tuoneet tavoittelemaani SM-mitalia, vaan olin vasta seitsemäs Jos finaalissa ihan kaikki reitinvalinnat olisivat osuneet nappiin, niin olisin voinut olla paremmilla sijoituksilla ehkä jopa pronssilla. Tämä on kuitenkin turhaa itsepetoksellista pohdiskelua, koska kukaan ei tainnut selvitä ratamestarin asettamista pulmapähkinöistä puhtain paperein. Maasto oli hieno ja pitkät reitinvalintavälit kinkkisiä. Kiitokset hyvistä kisajärjestelyistä Jyväskylään.

Mikä se on, kun on pää jäässä, mutta kainalot hiessä? Se on tietenkin Petteri Muukkonen Turku sprintissä eli Huippuliigan kolmannessa osakilpailussa. Ja hellettä tietenkin. Jäinen pää ei tässä asiayhteydessä tarkoita kylmähermoista suoritusta, vaan ihan rehellistä vanhan kansan ikiroutaa korvien välin pitkällä pururadalla. "Suunnistaessani" yhdeksännelle rastille ajatuksenani oli juosta aiemmasta tuttuun tienylitykseen ja sitten katua oikealle koulun portille. Helppo rastiväli siis. Päätin lueskella seuraavat rastivälit valmiiksi ja katsoin jopa kartan kääntöpuolelta loppulenkin ensimmäiset rastivälit valmiiksi. Sitten nostin taas katseeni kartasta ja keskityin koulun pihaan kaartamiseen. Ja voi videlis! Olin kääntynyt väärälle poikkikadulle. Samalla olin juossut kieletyksi merkatun kadun yli. Tyhmä, tyhmempi, Muukkonen

Kevät on jo pitkällä - niin minäkin. Kevätaika on ollut aikamoista ääripäiden välillä poukkoilua. Välillä juoksu kulkee kuin vanhoina hyvinä aikoina ennen viikinkisotia. Sitten taas pelin painopiste heilahtaa toiseen päätyyn. Tämä kevät on ollut rikkonaisin pitkään aikaan. Ensin juoksin kaktusta päin ja olin juoksutauolla polvi turvoksissa kaksi viikkoa. Sitten heti perään jyrkänteeltä hyppäämisen alastulossa loukkasin selkäni ja siinä meni kolme viikkoa sivu suun. Pääsiäisenä alkoi siitepölyallergian ensimmäiset oireet ja olin tosi väsynyt. Samaan yskäiseen hengenvetoon sairastin jonkun enteroviruksen ja kärsin monta päivää pahoinvoinnista.   Veteraanien SM-maastoissa (kuva Terhi Halonen)

Lauantaina 5.4. alkoi se oikea kilpailukausi. Olen yrittänyt unohtaa Espanjan ja Portugalin kilpailut ja niiden murheet. Hukutin murheet perisuomalaiseen tapaan juomalla. Join paljon. Join Pepsiä ja Coca-Colaa. Koska nollasin kilpailukalenterini tältä keväältä ja otin uuden startin huhtikuussa, lauantain Karkki-Sprintti ja sunnuntain Billnäsin kevätklassikko olivat ensimmäiset kilpailuni.

Pitkästä pitkästä aikaa suuntasin ihan oikealle etelänleirille. Olisinkohan ollut välimerellisessä ilmastossa leirillä viimeksi kevättalvella 1999? Olimme päättäneet viettää koko perheen hiihtoloman Espanjassa ja Portugalissa. Minun oli tarkoitus suunnistaa paljon ja saada neljä kovaa kisastarttia. Ehdin juosta vain yhden sprinttikisan Espanjan Punta Umbriassa. Portugalin puolen kilpailut jäivät minulta väliin, koska puolivälissä viikkoa juoksin metsässä päin kaktusta. Kaksi-kolme tuntia törmäyksen jälkeen oikea polvi turposi, minkä jälkeen jouduin kävelemään jalka suorana viisi pitkää ja tylsää päivää. Nyt kaktukseen törmäyksestä on kulunut kuusi päivää ja olen takaisin Suomessa. Pystyin aamulla "juoksemaan" töihin maratoonarin matalaa askellusta. Ei ollut helppoa. Polvi ei taivu vieläkään koukkuun. Ilmeisesti yksi tai useampi kaktuksen piikki on pistänyt syvälle osuen niveleen. Ei pitäisi käydä etelänleirillä, vaan pysyä tiukasti kotona neljän seinän sisällä.   ...

T-paitakeli (Kuva Reijo Juutinen) Nyt on tämän talven toiseksi viimeinen Aktiacupin osakilpailu juostu. Keli ei ollut nopeimmasta päästä, sillä Sotungintiellä oli jäätä ja loskaa. Suunnistusnastareilla oli kuitenkin ihan hyvä juosta ja pitoa löytyi niin jäisillä kohdilla kuin loskassakin. Vaikka keli oli hidas, rankkaisin tämän juoksun tammikuuta paremmaksi ja melkein saman tasoiseksi kuin marraskuun juoksun. Tänään meni aikaa 32:40, mikä on ihan ok suoritus tässä kelissä. Tämän päivän voittoni varmisti Aktiacupin kokonaisvoiton. Kun kerää pisteitä synkän keskitalven osakilpailuista, niin niillä pisteillä pärjää kovimpia juoksijoita vastaan, jotka tulevat Aktiacupiin juoksemaan pääasiassa marraskuussa ekassa ja maaliskuun viimeisessä osakilpailussa. Maaliskuussa aion startata taas uudestaan, koska tarvitsen kisastartteja alle ennen huhtikuun EM-kisoja, jos niihin selvitän itseni mukaan.

Tämän päiväinen voitto Aktiacupissa toi uuden aluevaltauksen vaikka aikani ei ollutkaan ihan sellainen kuin olin toivonut. Ajalla 31:59 kiilattiin tämän vuoden kauden kotimaiseksi tilastokärjeksi Suomessa hetkeksi aikaa. Ainakin, jos on Hevoskuuria ja SUL:ia uskominen ( >> Hevoskuurin juttu , >> SUL:n uutinen ). Eletäänhän jo tammikuun yhdennettätoista päivää ka kuten SUL uutisoi vuotta on jäljellä vielä 50 viikkoa. Kukaan tosijuoksija ei ole tainnut vielä juosta vuodenvaihteen jälkeen maantiekymppiä missään Välimeren lämmössä tuota kovempaa? Tilastot korjaantuvat varmasti tuota pikaa, kun suomalaiset kestävyysjuoksijat pääsevät kilpailuiden makuun. 1 km