Siirry pääsisältöön

Paluu podiumille - Huippuliigan keskimatkalla kakkoseksi

Pitkästä aikaa Huippuliigan podiumilla
Oho, kuinkas tässä näin kävi? Pääsin pitkästä, pitkästä, aikaa Huippuliigassa palkintopallille. Edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo kaksi vuotta. Kainuun MM-katsastusten keskimatkalla suunnistus sujui koko matkan ajan hyvin, ja ilmeisesti vauhtikin oli riittävää. Kakkossija pääsi yllättämään itsenikin sen verran puskan takaa, että television haastattelussa sönkkäsin jotain epämääräistä MM-katsastusten tavoitteista (tai oikeammin tavoitteiden puuttumisesta). Viime aikoina tavoitteenani on ollut vain ja ainoastaan päästä takaisin kuntoon ja kivuta tuloslistoissa pikkuhiljaa korkeammalle. Kakkossija Huippuliigassa todella ilahduttaa ja lämmittää mieltä. Etuni kisassa oli ehkä se, että minulla ei ollut harteillani MM-katsastusten taakkaa. Minun ei tarvinnut puristaa karttaa liian tiukalle rullalle antaakseni MM-näyttöjä. Onnekseni rata oli myös helppo, ja koko ajan edettiin melko suoraviivaisesti.



Suunnistus sujui siis mallikkaasti ja rennosti. Kolmosrastille menetin arvokkaita sekunteja, kun etenin alussa rinteessä liian alhaalla. Lisäksi juuri ennen rastia menin sekaisin ylimääräisestä pienestä aukosta, jonka kulmasta hyökkäsin mättään taakse rastille, jota ei ollutkaan. Nopean tilannearvion jälkeen jatkoin eteenpäin ja näin oikean metsäaukion ja sen takana rastikumpareen. Huh, läheltä liippasi. Kasilla tein pienen kaarroksen kohti väärää kiveä, mutta se oli nopeasti kuitattu. Väliaikarastilla katsoin, että olin suunnilleen samoissa siihen astisten kärkiväliaikojen kanssa. Ihan ok siis so far.


Rastille 14 kaarsin hieman oikealta, niin että sain kontaktin nenään ja siellä olleeseen kiveen, jotta tiedän sijaintini rastia lähestyttäessä. Huovila juoksi edestäni poikittain ja arvioin olleeni häntä vähän nopeampi alkumatkasta. Viidelletoista mennessä en hetkeen tiennyt missä kuljin, mutta jatkoin matkaa ja sain nopeasti itseni paikannettua sata metriä ennen rastia. Suunnalla vaan ja sinne päin - sillain ne kamelitkin aavikolla taivaltaa. Lyhyellä välillä 17-18 kaaduin kiven koloon ja löin polveni. Noin 10-20 metriä onnuttuani arvelin, että ei käynyt kuinkaan ja pystyn jatkamaan juoksua maaliin asti. Pitkällä välillä rastille nro 20 en hetkeen tiennyt taaskaan missä olin, mutta taas jatkoin vain eteenpäin odottaen kohdetta, josta saisin sijaintini selville. Kunhan suunta pysyy riittävän  lähellä oikeaa sektoria, tunnistan rastin vieressä olevan puuryhmän. Loppu olikin superlyhyitä ja helppoja rastivälejä maaliin asti.

1 Fredric Portin        32:13       
2 Petteri Muukkonen     32:28 +15   
3 Timo Sild             33:07 +54   
4 Olli-Markus Taivainen 33:15 +1:02   
5 Hannu Airila          33:20 +1:07    



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Testissä maailman hienoimmat juoksukohteet: Varsova

Luin viime vuonna uutisen, että Puolassa on puhjennut juoksubuumi. Aiemmin puolalaiset kummaksuivat, jos jossain näkyi juoksija tai kuntoilija ulkoiluttamassa juoksutrikoita. Juoksubuumin myötä juoksusta on tullut Puolassa suosittu harrastus. Enää juoksijan näkeminen ei ole kuin belgialaisen kirjaharvinaisuuden bongaaminen antikvariaatissa. Sen takia päätin selvittää miten Puolan juoksubuumi ilmenee paikallisessa katukuvassa. Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria Lyhyt kahden yön täsmäisku Varsovan sykkeeseen olisi sopiva etelänleiri tälle talvelle. Vaikka Varsova tarjoaisi vaikka mitä upeita paikkoja aivan ydinkeskustassa, eniten seikkailun ja vaaran viehätystä pääsisin kokemaan hieman syrjemmässä sijaitsevan kansainvälisen lentokentän lentokenttähotellilta käsin. Todellinen maailma on nähtävänä ja koettavan neonvalojen loisteen kantaman ulkopuolella. Teollisuusalueita, aidattuja hämäriä joutomaita, viivottimella piirrettyjä lähiöitä ja ohikiitäviä poliisiautoja. Lisäksi sie...

Vauhtikestävyys - avain onneen

Niinpä niin, vauhtikestävyyskin on tärkeä ominaisuus. Sitä on helppoa kehittää hyvän aerobisen kestävyyden päälle ( >> Aiempi kirjoitus ). Syventymättä yksityiskohtaisemmin vauhtikestävyyden perusteisiin ja fysiologiaan, se kertoo kyvystä juosta kovaa ilman, että maitohappopitoisuus kasvaa liian suureksi. Anaerobinen kynnysvauhti on tärkein yksittäinen estimoitava suure, joka kertoo kestävyysurheilijan fyysisestä kapasiteetista kilpailuissa. Anaerobinen kynnysvauhti tarkoittaa sitä kynnystä, jossa elimistö ei enää pysty puskuroimaan maitohappoa ja sitä alkaa kertyä elimistöön. Ja vauhti hyytyy.

Juokse tunnin lenkki

Hevoskuurissa haastateltiin taannoin maajoukkueen entistä päävalmentajaa Torsten Smedslundia ( >> Hevoskuurin artikkeli ). Yksi asia jäi erityisesti mieleen Toten kommenteista. Toten mukaan nykyään Suomessa harjoitusmäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin vuosikymmeniä aiemmin, mutta tukiharjoitteiden osuus on lisääntynyt. Tämä on tapahtunut juoksuharjoittelun kustannuksella. Eli nykynuoret käyttävät harjoitusajastaan yhä suuremman osan rönsyihin, jotka pitäisi lisätä juoksuharjoittelun päälle - ei korvata sitä. Muistan Toten legendaarisista valmennusohjeista männä vuosilta varsinkin sen, että miessuunnistajien pitää juosta n. 600 tuntia vuodessa. Tämän päälle tulevat sitten oheisharjoitteet. Hiihtääkin kai saa, jos jalat eivät kestä pelkkää juoksua.