sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Yllätysseuranvaihto



Jaaha, yllätysseuranvaihto tähän väliin. Kukapa olisi uskonut. Otin itse yhteyttä asuinseutuni seuraan OK Trianiin, ja päätin vaihtaa suunnistusseuraa. Vuosien kaukosuhteiden jälkeen totesin tarvitsevani jotain uutta harjoitteluuni. Halusin vaihtaa seuraan, joka toimii lähellä. Seuranvaihdosta uutisoi myös Kestävyysurheilu.fi (http://www.kestavyysurheilu.fi/). Nyt on hyvä hetki aloittaa uusi harjoituskausi kohti ensi kesää ja uusia koitoksia. Pikkaisen jalkapöytä oireilee juostessa, mutta mitään ei ole varmaan murtunut, koska pystyn juoksemaan. Ylämäkijuoksussa jalkapöytä kipuilee vähiten, mikä on hyvä uutinen. Tavoitteeni on lisätä mäkisiä juoksureittejä harjoitteluuni. Tein näin myös vuosina 2010-2011, ja juoksutulokset olivat ihan kivoja. Ylämäestä saa parasta lajinomaista kestovoimaa.

torstai 27. lokakuuta 2016

Halikkoviestissä viiden vuoden tauon jälkeen

Veikot edellä, Trian seuraa (Kuva: Ilkka Saarimäki, AngA)

Viisi vuotta ehti vierähtää siitä, kun edellisen kerran juoksin syksyn klassikossa Halikkoviestissä. Vuoden 2011 jälkeen on osunut vuosia, joissa olen ollut kipeänä, loukkaantuneena tai jalkaleikkauksessa. Olikin siis jo korkea aika palata juoksemaan tähän syksyn kilpailukauden päättävään seuraviestiin. Olimme Vehkalahden Veikkojen joukkueella hienosti kahdeksas. Ankkuriosuuden maalissa luulin jo, että nousimme lopussa palkinnoille. Pettymyksekseni sain kuulla, että vain kuusi joukkuetta palkitaan. Olin positiivisesti yllättynyt miten hyvin oma osuuteni meni, vaikka lokakuun köhät ja liian pitkät työpäivät olivat vieneet terävimmän puukon haavasta. Katse on jo ensi kaudessa. Työkiireiden hellittäessä keskityn marraskuussa uuden harjoituskauden aloittamiseen.

torstai 13. lokakuuta 2016

40 vuotta - onneksi olkoon!

Itseni ja edustamieni tahojen puolesta haluan onnitella 40-vuotissyntymäpäivien johdosta tänään 13.10. 2016 - Temppeliritarian vangitsemisen ja kidutuksen vuosipäivänä. Monesti ovat syntymäpäiväsi osuneet perjanteille 13. päivä, mutta nyt saat juhlia onnelisten tähtien alla jo torstain puolella. Perjantai 13. päivähän tunnetaan epäonnen päivänä juuri aiemmin mainitsemani Temppeliritarien järjestön lopettamisen takia.

Olet juhlistanut syntymäpäiviäsi useana syksynä pitkällä juoksulenkillä tai suunnistuksella. Joskus olette juosseet seurakavereiden kanssa uuden kilometripaalun sivuuttamisen kunniaksi esimerkiksi Kuhankuonosta Turkuun ulkoilureittejä pitkin, tai Muurlasta Lohjalle tulevan moottoritien linjausta pitkin. Välillä olette suunnistaneet Keravan ympäri kunnanrajoja pitkin. Tänä vuonna juhlistat 40 vuotistasi taivaltasi elon tiellä suunnistuksen SM-erikoispitkillä Ylöjärven Pinsiössä. Odotettavissa on, että reissusta tulee pitkä, koska syysflunssan jälkeen kiusallinen köhä on jäänyt pitkäaikaiseksi vieraaksi. Matkasta tulee toipilaalle odotettavasti hidasvauhtinen, mikä onkin ihan hyvä asia, koska vuosia on mittarissa jo 4 x 10. Ajattelit, että et kuitenkaan missään tapauksessa keskeyttäisi. Sanoit, että jos ei muuten, niin menköön kokemuksen hankkimisen piikkin, ja harjoitteluksi ensi kesää varten.

Lahjaan ei valitettavasti ollut tällä kertaa varaa, mutta siitä huolimatta vielä kerran - onneksi olkoon ja skål.