Siirry pääsisältöön

Kisaraportti: SM-erikoispitkä 27.5.2012

Tämän vuoden suunnistuksen erikoispitkiltä jäi kahden voitokkaan vuoden jälkeen summasarakkeeseen vain kunniaton keskeytys. Koutsi sanoi viikolla ennen kisaa, että kannattaako Pohjanmaalle asti lähteä matkustamaan, kun siitepölytilanne on niin epävarma. Minä vakuuttelin, että aina kannattaa yrittää ja kilpailu  alkoikin minulta ihan mukavasti. Ei lotossakaan ikinä voita, jos ei lottoa.


Lähtöpaikalla ei oikein kuitenkaan tuntunut SM-kisoilta, koska maajoukkuemiehet puuttuivat starttiviivalta ulkomaanleirin takia ja sen lisäksi kärkipään kilpailunumeroista rivistä puuttuivat Parjanne (2) ja Portin (4). Aivan kuten Hevoskuurikin uutisoi, on valitettavaa, että osanottajamäärät ovat pudonneet parhaista vuosistaan. Eilen kisaan starttasi vain 54 miestä. Vielä kymmenkunta vuotta sitten erikoispitkien matkojen SM:iin osallistui huipuista lähes kaikki kynnelle kykenevät ja lähtöviivalla oli aina helposti yli sata jantteria. Viime vuosina kisan kärki on huolestuttavasti kaventunut. Tänä keväänä osasyynä lienee SM-erikoispitkien ja SM-sprintin sijoittaminen peräkkäisille viikonlopuille siten, että erikosipitkä juostaan ensin. Lyhyenä kisana sprintti on tietenkin nykytrendin mukaisesti houkuttelevampi kisa kuin 28 km varvikkoa ja suota Pohjanmaalla.

Lähtölaukauksen jälkeen jäin hitaana starttaajana vähän jalkoihin, mutta sadan metrin juoksun jälkeen olin jo toisena Sorviston jälkeen. Helpolla pitkällä ykkösvälillä pääsin kärkeen ja löysin ykkösrastin hyvin. Kakkoselle epäröin hieman ja porukka sai kiinni. Ehdin kuitenkin nipin napin leimata ekana. Kolmoselle vedimme Fincken kanssa vähän soiroon ja sijoitus tippui letkassa parinkymmenen päälle. Neloselle sain jo hilattua itseni letkassa kymmenennen paikkeille ja vitoselle mennessä tiellä olin jo taas piikkipaikalla.

Rastit 1-2-3-4
Suunnistin veturin paikalla aina kolmelletoista asti kunnes matkalla neljälletoista seilasin vähän vinoon ja Fincke pääsi kuittaamaan rastille ensin. Olin vähän huolimaton enkä malttanut keskittyä suunnistukseen, kun yritin liiankin innokkaasti päästä takaa-ajajilta karkuun. Tietenkin tuloksetta :).

Pääsin taas kärkeen rastilla nro 15, jonka jälkeen sain pitkillä väleillä karattua pääjoukolta hieman. Ero kartanvaihtoon tullessa oli noin minuutin hujakoilla. Tässä vaiheessa oli juostu jo reilu tunti ja uskoin mestaruuden heltiävän kunhan vain juoksisin omaa vauhtiani maaliin asti. Väliaikarastilla 16 km tolpalla ero takaa-ajajiin oli kasvanut melkein neljään minuuttiin, mutta minun evääni oli jo siltä päivältä syöty. Pikkuhiljaa oli matkan taittuessa alkanut tossu painaa ja vauhti hiipus ja hiipus. Noin 21 km kohdalla, eli kun kisaa olisi ollut jäljellä vielä 7 kilometriä, jouduin keskeyttämään.

Taas tällainen kilpailu tälläkin kertaa. Kannatti kuitenkin yrittää, koska edellisenä viikonloppuna vire oli ollut raikkaiden sadekelien takia ihan hyvä. Luotin siihen, että sääennusteet olisivat väärässä ja sateenjumalattaremme Esteri loihtisi kisan ajaksi pienen sateen ripsauksen. Esteri ei kuitenkaan kääntänyt minulle selkäänsä vai pitäisikö sanoa, että hän käänsi selkänsä. Vaikea sanoa mikä on oikea sanamuoto, kun en tiedä missä asennossa se sateenjumalatar Esteri siellä pilvenreunallaan kyykistelee.

Tyhmänä miehenä lähden taas ensi vuonna yrittämään erikoispitkille uudestaan. Mutta ennen katseiden suuntaamista ensi vuoteen, tämän kesän kilpailukalenterissa seuraavalla rivillä lukee jo ensi viikonlopun kohdalla SM-sprintti, Hervanta. Sieltäkin olisi mestaruus puolustettavana.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Testissä maailman hienoimmat juoksukohteet: Varsova

Luin viime vuonna uutisen, että Puolassa on puhjennut juoksubuumi. Aiemmin puolalaiset kummaksuivat, jos jossain näkyi juoksija tai kuntoilija ulkoiluttamassa juoksutrikoita. Juoksubuumin myötä juoksusta on tullut Puolassa suosittu harrastus. Enää juoksijan näkeminen ei ole kuin belgialaisen kirjaharvinaisuuden bongaaminen antikvariaatissa. Sen takia päätin selvittää miten Puolan juoksubuumi ilmenee paikallisessa katukuvassa. Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria Lyhyt kahden yön täsmäisku Varsovan sykkeeseen olisi sopiva etelänleiri tälle talvelle. Vaikka Varsova tarjoaisi vaikka mitä upeita paikkoja aivan ydinkeskustassa, eniten seikkailun ja vaaran viehätystä pääsisin kokemaan hieman syrjemmässä sijaitsevan kansainvälisen lentokentän lentokenttähotellilta käsin. Todellinen maailma on nähtävänä ja koettavan neonvalojen loisteen kantaman ulkopuolella. Teollisuusalueita, aidattuja hämäriä joutomaita, viivottimella piirrettyjä lähiöitä ja ohikiitäviä poliisiautoja. Lisäksi sie...

Vauhtikestävyys - avain onneen

Niinpä niin, vauhtikestävyyskin on tärkeä ominaisuus. Sitä on helppoa kehittää hyvän aerobisen kestävyyden päälle ( >> Aiempi kirjoitus ). Syventymättä yksityiskohtaisemmin vauhtikestävyyden perusteisiin ja fysiologiaan, se kertoo kyvystä juosta kovaa ilman, että maitohappopitoisuus kasvaa liian suureksi. Anaerobinen kynnysvauhti on tärkein yksittäinen estimoitava suure, joka kertoo kestävyysurheilijan fyysisestä kapasiteetista kilpailuissa. Anaerobinen kynnysvauhti tarkoittaa sitä kynnystä, jossa elimistö ei enää pysty puskuroimaan maitohappoa ja sitä alkaa kertyä elimistöön. Ja vauhti hyytyy.

Juokse tunnin lenkki

Hevoskuurissa haastateltiin taannoin maajoukkueen entistä päävalmentajaa Torsten Smedslundia ( >> Hevoskuurin artikkeli ). Yksi asia jäi erityisesti mieleen Toten kommenteista. Toten mukaan nykyään Suomessa harjoitusmäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin vuosikymmeniä aiemmin, mutta tukiharjoitteiden osuus on lisääntynyt. Tämä on tapahtunut juoksuharjoittelun kustannuksella. Eli nykynuoret käyttävät harjoitusajastaan yhä suuremman osan rönsyihin, jotka pitäisi lisätä juoksuharjoittelun päälle - ei korvata sitä. Muistan Toten legendaarisista valmennusohjeista männä vuosilta varsinkin sen, että miessuunnistajien pitää juosta n. 600 tuntia vuodessa. Tämän päälle tulevat sitten oheisharjoitteet. Hiihtääkin kai saa, jos jalat eivät kestä pelkkää juoksua.