Siirry pääsisältöön

Kisaraportti: veteraanien MM-hallit, puolimaraton

Veteraanien halli-MM:ien puolimaratonilta tuliaiseksi tuli hopeamitali (ja joukkuekulta) ajalla 1:09:25 reilu puoli minuuttia M35-sarjan voittajaa hitaampana. Nelikymppisten voittaja paineli 1:08:14.

Maimoselle kiitos kuvan lähettämisestä


Olin kärkiporukassa vielä 15 km kohdalla, mutta sitten vauhti hyytyi kuin idealismi suunnitelmataloudesta. Joku tauti tuli vasempaan nilkkaan - en pystynyt enää ponnistamaan eli ojentamaan nilkkaa juostessa ja nilkkaa jomotti joka askeleella. Ja nyt en pysty kunnolla kävelemään. Olisko se tiistain piikkareilla juoksu ollut liian kova pala kakkua veteraanin jaloille. Joudun tunnustamaan, että eilen illalla jouduin venyttelemään nilkkaa ja säärtä aika tovin elokuvaa katsellessa. Ihan totta, olen joutunut jo muutaman kerran venyttelemään talven aikana, kun ikävuosia on tullut lisää. Toivottavasti nilkka paranee ensi viikonloppuun mennessä kun lähden suunnistusmaajoukkueen vieraaksi Sveitsiin kisailemaan.

Järjestäjät olivat loihtineet oikein mukavan auringonpaisteen ja shortsikelin kisan ajaksi. Aamulla oli pakkasta -10C, mutta noustuaan aurinko lämmitti ilman selvästi plussalle. Lutakon jäällä oli pilkkijöitä ja hiihtäjiä ja me juoksimme rantoja myöden ympäri puolitoista kierrosta. Reitti oli melkein kokonaan mukavaa mutkittelevaa kevyenliikenteen väylää. Kilpailukeskuskin oli hienolla paikalla sataman laiturialueella. Hienojen järjestelyiden ainoa miinus oli vain se kärkiauto, joka nostatti kärjen edessä ajaessaan ilmoille tomupilven. Onneksi jäin lopussa kärkijuoksijasta, niin sain juosta vikat kilometrit vähän raikkaammassa ilmassa. Kärkiauton kuski oli muutenkin ottanut tehtävänsä tienraivaajana tosissaan. Kahdesti se töytäisi edessämme jalankulkijaa siten, että auton peili taittui. Oliskohan pari virallisen näköistä kärkipyöräilijää toiminut tällä kertaa paremmin? Outoa oli myös se, että palkintoja ei jaettu samantien sataman kilpailukeskuksessa, vaan vasta illalla Hippos-hallin pihalla. Monikaan kilpailija ei jäänyt odottamaan palkintojenjakoa iltaan asti. En minäkään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Testissä maailman hienoimmat juoksukohteet: Varsova

Luin viime vuonna uutisen, että Puolassa on puhjennut juoksubuumi. Aiemmin puolalaiset kummaksuivat, jos jossain näkyi juoksija tai kuntoilija ulkoiluttamassa juoksutrikoita. Juoksubuumin myötä juoksusta on tullut Puolassa suosittu harrastus. Enää juoksijan näkeminen ei ole kuin belgialaisen kirjaharvinaisuuden bongaaminen antikvariaatissa. Sen takia päätin selvittää miten Puolan juoksubuumi ilmenee paikallisessa katukuvassa. Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria Lyhyt kahden yön täsmäisku Varsovan sykkeeseen olisi sopiva etelänleiri tälle talvelle. Vaikka Varsova tarjoaisi vaikka mitä upeita paikkoja aivan ydinkeskustassa, eniten seikkailun ja vaaran viehätystä pääsisin kokemaan hieman syrjemmässä sijaitsevan kansainvälisen lentokentän lentokenttähotellilta käsin. Todellinen maailma on nähtävänä ja koettavan neonvalojen loisteen kantaman ulkopuolella. Teollisuusalueita, aidattuja hämäriä joutomaita, viivottimella piirrettyjä lähiöitä ja ohikiitäviä poliisiautoja. Lisäksi sie...

Vauhtikestävyys - avain onneen

Niinpä niin, vauhtikestävyyskin on tärkeä ominaisuus. Sitä on helppoa kehittää hyvän aerobisen kestävyyden päälle ( >> Aiempi kirjoitus ). Syventymättä yksityiskohtaisemmin vauhtikestävyyden perusteisiin ja fysiologiaan, se kertoo kyvystä juosta kovaa ilman, että maitohappopitoisuus kasvaa liian suureksi. Anaerobinen kynnysvauhti on tärkein yksittäinen estimoitava suure, joka kertoo kestävyysurheilijan fyysisestä kapasiteetista kilpailuissa. Anaerobinen kynnysvauhti tarkoittaa sitä kynnystä, jossa elimistö ei enää pysty puskuroimaan maitohappoa ja sitä alkaa kertyä elimistöön. Ja vauhti hyytyy.

Juokse tunnin lenkki

Hevoskuurissa haastateltiin taannoin maajoukkueen entistä päävalmentajaa Torsten Smedslundia ( >> Hevoskuurin artikkeli ). Yksi asia jäi erityisesti mieleen Toten kommenteista. Toten mukaan nykyään Suomessa harjoitusmäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin vuosikymmeniä aiemmin, mutta tukiharjoitteiden osuus on lisääntynyt. Tämä on tapahtunut juoksuharjoittelun kustannuksella. Eli nykynuoret käyttävät harjoitusajastaan yhä suuremman osan rönsyihin, jotka pitäisi lisätä juoksuharjoittelun päälle - ei korvata sitä. Muistan Toten legendaarisista valmennusohjeista männä vuosilta varsinkin sen, että miessuunnistajien pitää juosta n. 600 tuntia vuodessa. Tämän päälle tulevat sitten oheisharjoitteet. Hiihtääkin kai saa, jos jalat eivät kestä pelkkää juoksua.