Valmennusohjeita:

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Isot kisat

Saavuin Vuokattiin jo keskiviikkoiltana, että ehdin koluta keskimatkan tyyppimaastoissa pari-kolme kertaa ennen MM-kisojen alkua. Ei sitä kuitenkaan viitsi ihan sprintin aatoksi jättää vaaramaastoissa römyämistä. Lisäksi olen suunnistanut muutamia kevyitä sprinttejä ja otin pari päivää kevyesti. Tosi kovia harjoituksia ei tässä vaiheessa ole enää hyödyllistä tehdä. Harjoitukset on täytynyt tehdä jo talvella ja keväällä. Nyt mennään sillä mikä on. Toki vauhtia saa ja kannattaa lenkeillä pitää, mutta maltillisesti.
Hannu löysi internetin ja sen rajattomat mahdollisuudet. Se on vähän niin kuin teksti-tv, mutta ei niin hyvä.


Huomenna on edessä sprintti ja parin välipäivän jälkeen keskimatkan karsinta. Katsotaan miten kinkkisiä rasteja ratamestarit ovat saaneet jemmattua Katinkullan karsintamaastoon ja Sotkamon keskustaan finaalia varten. Odotettavissa on, että muutamia rasteja pitää hakea myös metsänpuolelta. Katsotaan osuuko ennakkokaavailut kohdilleen.

Päivät ovat olleet kiireisiä. Muutaaman tunnin välein on täytynyt käydä syömässä. Päivän runko rakentuu ruokailuiden varaan, koska Hannu ja minä olemme Keravalla oppineet siihen, että aina pitää syödä, kun ruokaa on tarjolla. Koskaan ei voi tietää loppuuko ruoka. Keravan pienille pojille nämä MM-kinkerit ovat kuin iso maailma ihmeitä täynnä. Kuvasta näkyy miten Hannu on lumoissaan nin sanotusta langattomasta nettiyhteydestä. Ei tarvitse enää kuunnella äänimerkkiä modeemiyhteyden yhdistämisestä. 

Katsopas vaan. Pitkän matkan karsinnan tulokset ovat valmiit. Miehissä kaksi karsinnan erävoittoa Suomeen. Sekä miehissä että naisissa kaikki suomalaiset pääsivät finaaliin. Aika paljon sai hävitä kärkeen ja vielä päästä mukaan finaaliin.

Lasten suusta kuultua

En ole osannut kalkuloida tai taivaanrannalle maalata itselleni tavoitteita MM-startteihin. Topias keksi minulle hyvän suunitelman. "Isi, voita maailmanmestaruus niin saat ensi vuonna oman paikan kisoihin". Yksinkertaista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti