keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Testissä maailman hienoimmat juoksukohteet: Varsova

Luin viime vuonna uutisen, että Puolassa on puhjennut juoksubuumi. Aiemmin puolalaiset kummaksuivat, jos jossain näkyi juoksija tai kuntoilija ulkoiluttamassa juoksutrikoita. Juoksubuumin myötä juoksusta on tullut Puolassa suosittu harrastus. Enää juoksijan näkeminen ei ole kuin belgialaisen kirjaharvinaisuuden bongaaminen antikvariaatissa. Sen takia päätin selvittää miten Puolan juoksubuumi ilmenee paikallisessa katukuvassa.

Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria
Lyhyt kahden yön täsmäisku Varsovan sykkeeseen olisi sopiva etelänleiri tälle talvelle. Vaikka Varsova tarjoaisi vaikka mitä upeita paikkoja aivan ydinkeskustassa, eniten seikkailun ja vaaran viehätystä pääsisin kokemaan hieman syrjemmässä sijaitsevan kansainvälisen lentokentän lentokenttähotellilta käsin. Todellinen maailma on nähtävänä ja koettavan neonvalojen loisteen kantaman ulkopuolella. Teollisuusalueita, aidattuja hämäriä joutomaita, viivottimella piirrettyjä lähiöitä ja ohikiitäviä poliisiautoja. Lisäksi siellä täällä oli pimeitä autoja parkissa, mutta moottori käynnissä. Nuoria miehiä istuskeli autoissaan yksikseen parkissa teiden varsilla. Eivät ne kyllä ihan Pokemonin pelaajilta näyttäneet.

Siis, mitä peliä tässä baarissa pelataan?
Hieman joutui esikaupunkien pitkiä katuja juoksemaan ennen kuin löysin varsovalaisia puistoja. Mitä todennäköisemmin bongaisin paikallisia juoksijoita puistoista. Ainuttakaan juoksijaa en ollut aiemmalla kahdella juokslenkillä nähnyt. Mutta nyt, kun löysin puiston, niin heti onnisti. Jo puiston kulman viimeisissä liikennevaloissa odottaessani pari juoksijanaista tuli odottamaan samoihin valoihin. Toinen oli lenkkinsä tehnyt, ja toisella se oli vielä edessä. Samalla kolmas nainen juoksi vauhdikkaamman näköisesti kohti risteystä, ja ilmiselvästi lopetti jonkinsortin intervallin siihen. Pienen otantani perusteella Puolan juoksubuumi näyttäisi olevan varsin feminiininen ilmiö.

Puisto Allée
Varsovalaiseen puistoon tutustuessani totesin sen varsin tylsäksi. Tämä johtui siitä, että se oli täysin tasainen. Jos mina asuisin Varsovassa, niin kyllä minäkin tällaisissa puistoissa juoksisin, mutta pidemmän päälle se olisi tylsää. Sanoo mies, joka juoksee päivittäin Helsingissä ja Vantaalla pääradan vartta edestakaisin. Paraskin puhuja.

Miljoonakapungissa tällaista maisemaa riittää.
Toki osa Varsovan puistoista on mäkisempiä ja monipuolisempia, mutta niille asti eivät seikkailuni tällä kertaa yltäneet. Sen sijaan löysin toiminnassa olevan laskettelukeskuksen, jossa korkeuseroa oli 25 metriä. Meidän paikalliset keskiuusimaalaiset Keinukallio ja Talma nousevat tähän verrattuna huimiin korkeuksiin taivaita tavoittelemaan. Mutta kaikki kaikessa hissi pyöri ja lunta riitti tässä Varsovan keskustan kupeessa sijaitsevassa laskettelurinteessä. Melkein sama kuin, jos Turku olisi miljoonakaupunki, ja Hirvensalon laskettelukeskus sykkisi siinä kupeessa. Lumesta puheen ollen; luulen nähneeni puistossa Justina Kovalchukin jäljet. Jotkut suksen jäljet minä ihan varmasti näin, enkä osaa nimetä muita puolalaisia hiihtäjiä kuin Kovalchukin. Perinteistä oli hiihtänyt, ja Justinahan on parempi juuri perinteisellä. MOT

Kävikö Kovalchuk täällä?
Yhteenvetona totean, että puolalaisten juoksubuumille löytyi todisteita. Lisäksi havaitsin, että varsovalaiset juoksevat vain puistoissa. Muualla lähiöissä ja teollisuusalueilla juokseminen ei ole ihan niin suosittua. Melkein rupesin arvostelemaan lähiöitä tylsiksi juoksukohteiksi. Mutta sitten tajusin sen karun tosiasian, että minä asun Keravalla ja juoksen viikoittain sellaisten laatukohteiden läpi kuin Kerava, Korso, Koivukylä, Kontula, Jakomäki, Malmi... Kyllä näitä riittää omastakin takaa. Annan siis Varsovan esikaupunkialueille täyden kympin. Enemmän minulla oli nähtävää ja koettavaa Varsovan lähiöissä ja teollisuualueilla kuin puistoissa. Puisto on niin ilmeinen juoksupaikka. Hmm... pitäisi käydä lenkillä - no, menenpä puistoon. Valtaosa tekee niin, tee sinä toisin.

Riistahavainnot;
- Justina Kovalchukin jäljet hangella
- Juoksubuumilaisia < 20
- McDonaldsit 3 kpl







sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Testissä maailman hienoimmat juoksukohteet: osa 3, Tampere


Hienot juoksukohteet sen kuin paranevat. Maailman hienoimmista juoksukohteista puhuttaessa ei voida millään ilveellä sivuuttaa Tamperetta. No, jos tarkemmin miettii, niin ehkä Top 3:seen saattaa mahtua tusinan verran muitakin maailman upeimpia paikkoja Tampereen lisäksi. Talvi ei ehkä ole paras ajankohta tutustua Tampereen juoksumahdollisuuksiin, mutta on kuitenkin hyvä testata myös tämän teoriassa kylmimmän vuodenajan mahdollisuudet ja rajoitukset. Pyörätiet oli hyvin aurattu, mutta kaupungin jalkakäytävät olivat tukevassa ja liukkaassa jäässä. Opaskylteistä ei kaikissa paikoissa olisi ollut apua, mutta onneksi reitti oli minulle tuttu ja selvä.

Jokajouluisen Star Wars -elokuvakäynnin jatkoksi päätin juosta Plevnan elävien kuvien teatterilta Tampereelta pois. Juoksuvaatteet olivat valmiiksi repussa mukana, lamppu ladattu ja maltoin olla syömättä kupuni täyteen popcornia. Minulla on hämärä muistikuva, että joskus aiemminkin olen joko juossut kahden tunnin matkan Tampereelle elokuviin tai elokuvan jälkeen pois. Silloin matkakohteena taisi olla Koskikeskus ja Tolkienin Keskimaa. Tällä kertaa yli valonnopeudella viuhuvan galaksimatkailun päälle kevyt juoksulenkki teki hyvää. Kyllähän sen huomaa jo pitkin poikin pelkkää Suomea autolla ajaessa, että matkustaminen kangistaa, ja pieni kevyt liikunta matkan päälle virkistää. Sama koskee myös avaruusmatkailua vanhalla Falconilla.

Plevnasta lähtiessä pääsee heti ihailemaan talvista Tammerkoskea. Nyt ylitin kosken yläjuoksun puolelta, niin en päässyt näkemään hienoimpia paikkoja. En myöskään kuullut Mikko Alatalon ääntä hänen laulattaessaan tamperelaisia Tammerkosken sillalla. Uskoisin, että hän laulattaa yleisöä Koskipuistossa 24/7 ja 365. Jotkin asiat ovat ikuisia.


Tammelan läpi puikkelehtiessani pidin hotelli Tornin oikealla puolellani, niin osasin suunnata oikeaan suuntaan. Tämän reitin osan tunsin huonoiten. Tavoitteeni oli päästä näkemään tamperelaisen suuruuden merkittävimmän kohteen eli Hervannan valtaväylän. Kuka ihme nimeää tavallisen taajamatien valtaväyläksi?

Jos olisi ollut lumetonta, olisin suunnannut Kaupin urheilupuiston kautta kohti itää. Koska ladut olivat nyt hiihtokunnossa, suuntasin toisaalle. Juoksin tuttua paikkaa kohti eli Kaukajärven McDonaldsia. Osaan suunnistaa monessa paikassa mäkkärien perusteella. Muistan, kun kerran Japanissa matkasimme bussilla väsyneinä pitkän lentomatkan jälkeen kohti Aichia. Yhtäkkiä heräsin Toyota Cityn laitamilla, ja ensimmäinen asia, jonka näin bussin ikkunasta oli mäkkäri: "Hei, olen käynyt tuossa mäkkärissä syömässä aiemmalla Japanin reissulla". Ja sitten nukahdin uudestaan.

Nautiskelua Kisapirtin nousussa

No joo, Kaukajärvellä katselin uudessa lumessa olleita juoksijoiden jalanjälkiä. Pitkiä tylsiä pyöräteitä juostessa kulutin aikaani tunnistamalla nastalenkkareiden jäljistä millä kenkämallilla aiemmin sinä iltana oli ollut muitakin juoksijoita liikkeellä. Terveisiä sinulle anonyymille juoksijalle, joka käytit samanlaisia Salomonin Spikecross -kenkiä, mutta kaksi numeroa pienempiä. Juoksimme samaan suuntaan Kaukajärven itäpäähän. Sinä jatkoit kohti Ruskoa ja minä suuntasin kohti Kisapirttiä. Sinulla taisi olla ohjelmassa traditionaali Kaukajärven kierto. Sarva-juoksija oli suunnannut jonnekin koilliseen päin.

Kisapirtin nousu (60 m) kuului reitille yhtä kiinteänä osana kuin... ...kuin mikä tahansa alueen korkein mäki. Jos iso mäki on tarjolla, se on pakko juosta ylös. Ihan vain siitä ilosta, että se mäki odottaa, että sitä juostaan. Mäet tykkäävät siitä. Ja minä.

Kisapirtiltä loppumatkan Kangasalle juoksin kesällä skoutattuja uusia polkuja pitkin. Onneksi olin tutustunut niihin valoisassa. En eksynyt niin kuin Turussa kävi, yes. Jos alku Tampereella oli juoksua pyöräteitä ja katuja, niin kunnanrajan (nyt jo kahden kaupungin välinen raja) jälkeen tarjolla oli maalaismaisemaa, hiekkateitä ja polkuja.

Yhteenvetona todettakoon, että talvinen Tampere tarjoaa pitkiä pyöräteitä ja siellä täällä isoja nousuja. Kauppi on talvisin hiihtäjien käytössä, mutta sielläkin pääsisi juosten pienempiä polkuja pitkin. Lamppu ja heijastinliivi ovat tärkeitä varusteita. Ja piikit kenkien pohjissa.

Riistahavainnot:
- tamperelaisia (paljon varsinkin keskustassa)
- muita juoksijoita (vain jälkihavaintoja)

maanantai 18. joulukuuta 2017

Yksi elämänvaihe ohi - neljä vuotta valmennuspäällikkönä takana


Reilu neljä vuotta sitten aloitin uunituoreen keskiuusimaalaisen suunnistusseuran SK Uuden valmennuspäällikkönä. Helppoahan se oli aluksi, kun oli aikaa. Vuosi sitten päätin, että kulunut kausi 2017 tulee olemaan viimeinen vuoteni valmennuksen perämisessä. Vaikka hauskaa on ollut, niin aika, tuo luonnonvaroista ehtyvin, ei vain enää riitä. Välillä kahden tai jopa kolmen työn tekeminen yhtäaikaa on ollut - miten sen nyt sanoisi nätisti - keskivertoa haastavahkompaa. Minä pidän nyt hetken lepoa, ja suunnittelen uusia juonia tulevaisuudelle.

Tästä alkaa lepo ja loma (hah, sen kun näkis).

Valmennuspäällikkönä olemisen hyviä puolia ovat kuitenkin ehdottomasti olleet hauskat leirit eri puolille Suomea. Valmennuspäällikkö saa vähän niin kuin päättää missä leirit pidetään. Siksi olemme kolunneet Suomen etelästä Hangosta ja Ahvenanmaalta ylös pohjoiseen Lappiin sekä itään itärajan tuntumaan Joensuuhun, Kolille ja  Ilomantsiin asti. Tosi hienoja paikkoja ja erilaisia maastoja ollaan nähty leireillä. Olemme toki nähneet myös suomalaista perustalousmetsääkin (vai kirjoitetaanko se "perussuomalaista talousmetsää"), mutta eihän kilpailuissakaan kaikki maastot ole vaaleanpunaisista vaahtokarkeista ja hattaroista tehtyjä. Jos jo aiemmin olin tuntenut Keravan ja Tuusulan maastot läpikotaisin, niin näiden neljän valmentajavuoden jälkeen verkkokalvoilleni piirtyy vielä pitkään Tuomalansuon, Keinukallion ja Mätäkivenmäen kartat aina silmät sulkiessani. Kiitos kivoista valmennusvuosista SK Uudelle! Ja kiitos kaikille naapuriseuroille yhteisistä harjoituksista, avustajille rastien viemisestä ja hakemisesta, ja kontakteille eri puolella Suomea leirimahdollisuuksista.



#MissäOlitKunAurinkoNousi. No, minä olin Sipoossa hakemassa rasteja pois metsästä. 

Niin kuin Joulupukilla on Korvatunturilla pieniä apureita, niin myös minulla on pieniä tonttuja apuna. Ilman heitä monesta harjoituksesta tai leiristä ei olisi tullut mitään. Olkoon seuraava kuvakavalkaadi triumfina pienille apureille. Tänks.


Aamupissalle on mentävä, mutta rastilippujen lajittelu ei voi odottaa.
Miksi niitä rasteja pitää etsiä märästä metsästä, kun niitä kasvaa kotona kylpyhuoneessa?
Leipurimestari loihtii palkintoja päättäjäisiin.
Lähdössä on kova kuri, ja kuulutus molemmilla kotimaisilla.
"Tuolta ne tulee maaliin". Hei, tyttö hyvä, se on Tuusulanjärvi.
Suomalaiset - hiljaisuuteen tuijottajien kansa. Lasketaan sadepisaroita järven pinnalta, ja odotetaan suunnistajia saunaan ja syömään.
Läksiäisharjoituksessa oli tarjolla glögiä, pipareita ja musaa takakontista. Ja räntää taivaalta.
Veteraanit sanoivat, että he haluavat suurimittakaavaiset kartat. Luulisi näiden riittävän.
Mitä yösuunnistuksessa tarvitaan? Ai niin, valo.