maanantai 20. elokuuta 2012

Elosen laskuoppia - DSQ


Elosen sprinttikilpailu Jämsässä on aiheuttanut runsaine hylkäyksineen kiivasta keskustelua. Vaikka Jammu kirjoittikin omassa blogissaan pitkän sepostuksen (>> Jani Lakanen), päätän kantaa oman roskapussini samalle roviolle. Myös minut hylättiin välierävaiheessa oikaistuani tontiksi merkatun nurmikon poikki.

Suunnistajat voivat ajatella tällaisella rastivälillä eri tavoin miten pitää suunnistaa. Oheisessa kohdassa voi esimerkiksi joko suunnistaa A) "Risteykseen asti ja sitten katua vasemmalle" tai B) "Pihatontin jälkeen jyrkkä vasen". Nämä päätökset tapahtuvat silmänräpähdyksessä. Ensin mainitulla tavoin ajatelleet välttyivät hylkäykseltä, mutta jälkimmäisellä tavalla suunnistaneet astuivat ansaan. Pari askelta nurmikon puolelle riittää, koska jarrutukseen menee ne pari-kolme askelta lisää. Tällöin on jo niin tukevasti kielletyllä alueella, että selitykset eivät riitä.

Minä tein sen virheen, että keskityin liikaa tuleviin rastiväleihin, koska olihan kyseessä 8 hengen yhteislähtönä tapahtuva välierä. Jossain vaiheessa olisi hyvä lukea viimeisiä rastivälejä ennakkoon. Väliaikalähtönä tapahtuvassa sprintissä en näin tekisi, vaan suunnistaisin yhtä rastiväliä kerrallaan ja itselleni sopivana hetkenä suunnittelisin seuraavan rastivälin reitinvalintaa. Nyt toimin siis totutusta poikkeavasti. Piha-aidan jälkeen vilkaisin karttaa kohdasta, jossa olimme menossa, mutta tein sen liian myöhään. Olin jo ottanut 2-3 askelta nurmikolle, joka oli kiellettyä aluetta. Vika on minussa ja hylkäys on aiheellinen. Tämä välieräsprintti oli minulle liian hektinen - informaatiota tuli liikaa ja prosessorista loppui kapasiteetti. Tässä iässä jo kaupassakäynnin suunnitteluun menee puoli päivää.

Minä en osannut olla kisan jälkeen kovin pettynyt. Enemminkin minua huvitti, että taasko tämä oli suomalaisessa sprintissä tällaista. Elosen laskuopilla 9/15 miestä hylättiin välierissä.

29 kommenttia:

  1. Pitänee ihmetellä miksi pensasaitaa ei oltu merkitty karttaan? Tuntuu, että tässä tapauksessa suunnistajan kannalta oleellista informaatiota puuttuu. Varsinkin, kun muilla tonteilla noita pensasaitoja on merkattu.

    VastaaPoista
  2. Tuo pensasaita sotkee koko pihajutun. Piha näyttää päättyvän pensasaitaan. Nurmikko olisi pitänyt piirtää keltaisella ja heittää päälle kielletyn alueen violettiviivoitus.

    VastaaPoista
  3. Kartan kuvaus ei ole virheellinen sääntöjen mukaan, mutta selvästi kyllä puutteellinen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Petteri kuvasta ja tarinasta. Täydensi Jammun tarinaa hyvin ja selvensi mistä oikein oli kysymys hylkäyksissä (itse ounastelin DQ:t tapahtuneen väliä 10-11). Tämä kohta on kieltämättä kimurantti ja nyt mennyt aika pitkälti arpapelillä, kuka juoksi kielletylle alueelle ja kuka ei.

    Pelkkää karttaa katsomalla näyttää selvätä piha-alueelta. Pelkkää maastoa katsomalla ei näytä piha-alueelta.

    Asian olisi saanut selvennettyä kartalla tai merkitsemällä maastoon.

    VastaaPoista
  5. Sprintissä tilanteet tulee nopeasti ja vahinkoja sattuu varsinkin kun yrittää ennakoida kohteita mahdollisimman kaukaa edestä nopeuttaakseen omaa menoa.

    VastaaPoista
  6. Oliivinvihreät on ikäviä, koska periaatteessa ihan mitä vaan voi merkitä tontiksi. Sen takia ne pitäisi aina merkitä kielletyn alueen nauhalla. Lajin urheilullinen luonne ei toteudu siinä, että suunnistaja joutuu varomaan kielletylle alueelle astumista pelkästään sen ulkopuolella olevien kohteiden perusteella. Kyllä kielletyn alueen reunan pitää olla aina selkeästi seurattavissa.

    VastaaPoista
  7. Vaikuttaa siltä, että kartan pohjana on ollut korttelikartta, jolloin tontit on usein piirretty karkeasti tiehen kiinni. http://www.jrv.fi/reittiharveli/kartat/3.jpg
    Sprinttikartassa kartan ja näköhavainnon tulisi vastata toisiaan, tai sitten paikallaan olisi kielletty painatus nurkan kohdalle tai nauha maastoon. Tuskin oikaisukohtaa on maanomistajan taholta kielletty, pensasaita erottaa selkeästi piha-alueen pengerpuistikosta. Näiden sudenkuoppien huomaamisessa on vielä tekemistä, sprinttikartan lähtökohta kun on luettavuus täydessä vauhdissa.
    Helppoa se on Keski-Euroopassa kun talojen seinät alkavat yhtenäisesti kadun reunasta ja pihat on rajattu aidalla tai muurilla.

    VastaaPoista
  8. - Talon asukas tuli kysymään, että saako tuosta meidän tontilta (ruohonleikkurilla hoidettua nurmikkoa) oikaista, sillä lupaa ei järjestäjä siihen ollut kysynyt

    - Tontit on tarkistettu kaupungin kaavakartasta, joka oli kartanpiirron pohjana. Tontin raja on selvä - se rajautuu kahteen tiehen niin maastossa kuin kartalla. Epäselviä paikkoja nauhoitettiin, tuota en ymmärtänyt epäselväksi, kuten eivät valvojatkaan.

    - Oikaisureitti kulki risteyksestä laskien toisen puun takaa

    - Paikka olisi voitu viitoittaa, rata olisi voitu muuttaa, kilpailu olisi voitu jättää järjestämättä, urheilijat olisivat voineet lukea karttaa pitkällä ykkösvälillä. Näitä ei tapahtunut ja urheilijoiden käyttäessä kiellettyä aluetta kulkureittinä hylkäykset jouduttiin tekemään, sillä tuohon ei voitu soveltaa mitään urheilullista tasapuolisuuden toteutumista, kun kaikki eivät paikasta oikaisseet. Voin kertoa, että harmitti.

    Palaan asiaan myöhemmin vielä. Kiitos Petteri havainnollisesta kuvasta, niin mun ei tarvitse sitä tehdä.

    Ottaa päähän ja monesta syystä. Onneksi päivän kisoissa oli myös positiivisia puolia.

    T, Hirtettävä ratamestari

    VastaaPoista
  9. 1. Tontti ei ole yhtä kuin piha, ei taajamassakaan. (Tosin harvemmin tontti on isompi kuin piha mutta niitäkin tapauksia löytyy.)

    2. Sprinttien kielletyt merkit käytetään ylimalkaissti.

    3. Kartta on mielestäni epätasainen. Välillä piha-alueiden puut ja pensaat on merkitty, välillä ei.

    4. Tätä keskustelua olisi vältetty merkistsemällä kyseinen pensasaita kartaan. (Olisiko sitten vaikuttanut oikaisuihin tai hylkäyksiin, tiedä häntä...)

    5. Hylkäykset ovat varsin selvät!

    VastaaPoista
  10. Vielä harvemmin piha on laajempi kuin tontti.

    VastaaPoista
  11. Näitä tulee varmasti tulevaisuudessakin. Ei kai nyt juma...ta ratamestarin tarvitse jokaista hoidettua nurmenkaistaletta, joka on tonttia, mennä merkkaamaan nauhoin. Mennään nyt vielä 5 vuotta niin tuo pihamaasymboli alkaa mennä pikkuhiljaa perille.

    VastaaPoista
  12. Kyllä tarvitsee, silloin kun on huippu-urheilusta kysymys. Tätä lajia on juostu jo niin kauan, ettei ole perille menemisestä kiinni. Jos näitä paikkoja on niin paljon, että ei jaksa nauhoittaa, niin alue ei sitten vaan sovellu huippu-urheiluun. Tällä menolla lajissa ei ole pian urheilijoita.

    VastaaPoista
  13. Onkohan todella tarkasti tarkistettu kaupungin kaavakartasta ja noinkohan tontti rajoittuu rakennetun kadun reunoihin asti. Yleensä kaupunkien asemakaava-alueella katualue (=yleinen alue) yltää joitakin metrejä varsinaisen ajoradan/kadun ulkopuolelle, vaikka sitä tontinomistaja nurmikkona, ikään kuin piha-alueenaan, hoitaakin. Myös isot puut viittaavat yleiseen alueeseen. Miksi pensasaita näyttää rajaavan tontin aivan eri tavalla ja miksi aitaa ja puita ei ole merkitty karttaan?

    VastaaPoista
  14. Kun tonttia kansalaisen karttapaikalta katsotaan, niin tontti ei ole aivan niin pieni kun voisi kuvitella. mm. koko 2 rasti on kyseisen tontin sisällä! Pitääkö sitten karttapaikka kutinsa, niin sitä en tiedä.

    VastaaPoista
  15. Vahvistaa mielipidettäni siitä, että kaupunki/taajamasprintti sopii juostavaksi pilke silmäkulmassa, vakavasti lajia ei voi eikä saa ottaa.

    VastaaPoista
  16. Joka tapauksessa sääntöjä on noudatettava. Jos ei osaa kovassa vauhdissa lukea karttaa oikein on vauhtia pudotettava.

    VastaaPoista
  17. Joku järki tuohon sprinttikisailuun pitäis saada kun ei edes nurmikolla saa juosta?... Suunnistajathan tekee itsensä ihan pöljiksi tuollaisilla kisajärjestelyillä ja säännöillä. En taida jaksaa enää seurata nykysuunnistusta ja sen esittäjiä enään ikävä kyllä:((

    VastaaPoista
  18. Tähän ratamestarin kommenttiin voisi sanoa pienen huomatuksen:
    "Näitä ei tapahtunut ja urheilijoiden käyttäessä kiellettyä aluetta kulkureittinä hylkäykset jouduttiin tekemään, sillä tuohon ei voitu soveltaa mitään urheilullista tasapuolisuuden toteutumista, kun kaikki eivät paikasta oikaisseet. Voin kertoa, että harmitti".

    Vaikka kaikki eivät oikaisseet kyseessä olevassa kohdassa, rastiväliajoista ei ole nähtävissä, että oikaisseet olisivat saaneet mitään ajallista hyötyä.

    Näin ollen uskaltaisin väittää, että mikäli urheilijoilta kysyttäisiin mielipidettä urheilullisen tasapuolisuuden toteutumisesta kyseisessä tapauksessa, niin lähes yksimielinen ääni olisi ollut, että hyväksytään suoritukset, ja otetaan silti opiksi tulevia ajatellen. Airila ei ainakaan hävinnyt lainkaan kyseisessä kohdassa, vaikka käytti tietä oikeaoppisesti.

    Kiitos kuitenkin loistosprintistä. Harmi vaan, että kitkerä maku jäi pinnalle. Kaikki olisi hyvin, jos hylkäysherkkyyttä pienennettäisiin urheilullisuuden nimissä, ja katsottaisiin tapauskohtaisesti, onko urheilija hyötynyt rastiväliaikojen perusteella kielletyllä alueella käynnistään.

    VastaaPoista
  19. On harmi, että tontin symbolilla piirretyt kohteet voivat maastossa olla mitä vain kukkapenkeistä, hiekkakenttään, nurmikkoon tai tiheään vattupuskaan (mm. karsinnan viimeinen rastiväli oikealta tullessa). Tonttisymboli kuvaa vain maa-alan omistussuhteita ja maanomistajan tahtomattomuutta sallia kilpailu kiinteistöllään. On harmi, että sprinttikartoissa vielä on tällainen epämääräinen symboli. Ohjenuorana tuleville järjestäjille olisi, että mikäli tonttia ei reunusta aita, kisan ajaksi reuna pitää merkitä huomionauhalla. Ei voi jättää pelkästään kilpailijan vastuulle tontin reunan tulkitsemista. Kilpailija tulee epämääräiseen kohtaan kulman takaa elämänsä ensimmäistä kertaa ja aikaa oikean tulkinnan tekoon on vain muutama sekunti määritellä tontin reunan sijainti oikein. Järjestäjä ja kartantekijä ovat viihtyneet maastossa useita tunteja. Usein järjestäjien ongelmana onkin juuri nähdä tuleva kisa ja kartta kilpailijan silmin. Tämä edelyttäisi järjestävän seuran huippusuunnistajien kovavauhtisia koejuoksuja ja keskittymistä kohtiin, joissa on riski tulkita karttaa väärin kovassa vauhdissa. Eihän kukaan voi tulkita tuota kiisteltyä kohtaa väärin kävelyvauhdissa. Koejuoksijoiden pitäisi rohkeasti kertoa kaikki paikat, joissa virhetulkinnan mahdollisuus on suuri. Koejuoksuissa ei pitäisi keskittyä vain reitinvalintojen ajalliseen vertailuun. Koejuoksut eivät myöskään saisi olla koejuoksijoille vain päivän harjoituksia, vaan heidät tulisi ohjeistaa tunnistamaan kiistanalaiset paikat.

    Kehitysehdotukset tuleville sprinttijärjestäjille:
    1) Kovavauhtisia koejuoksuja epäselvien paikkojen löytämiseksi. Koejuoksijoiden kommentoitava jokaista epäilemäänsä kiistanalaista kohtaa.
    2) Tontin rajan merkkaaminen huomionauhalla mikäli tonttia ei reunusta aita.

    VastaaPoista
  20. Säännöthän vallan villiksi muuttuisi, jos nyt aletaan kielletyllä alueella juoksijoita hyväksymään. Toisille kielletty alue lienee ollut selvä. Kisan luonne aiheutti toisille hylkäyksen, mutta joku sinne tonttialueelle ensimmäisenä juoksi.

    VastaaPoista
  21. Kyllähän ne hylkäykset ihan aiheelliset oli. Väliaikalähdöllä ei olisi tullut kuin 0-2 hylkäystä. Nyt peräkanaajuoksussa melkein koko letka astui nurtsille.

    VastaaPoista
  22. Jani, olet aivan oikeassa tuossa, että rastiväliaikojen perusteella ei hyötyä tullut oikaisijoille. Mutta veikkaan, että pään sisällä on myllertänyt se asia, että näkee kaikkien muiden kulkevan kielletyn alueen lävitse, kun itse kiertää sallittua reittiä. Voi olla, että melko yksimielinen urheilijoiden näkemys olisi saatu, mutta mitähän sitten niiden erimielisten kanssa olisi tehty?

    On erittäin vaikea tulkita, että mikä olisi ollut urheilullinen ratkaisu tuossa tilanteessa, jossa kilpailunjohdon tuli päättää asia nopealla aikataululla. Oli muuten inhottavin palaveri ikinä. En tiedä olisiko saatu yksimielistä ratkaisua kilpailijoilta nopealla aikataululla.

    Kaikissa ratkaisuissa jotkut olisivat pettyneet ja joka tapauksessa järjestäjien kannalta tilanteessa ei ollut mitään hyvää.

    Ainut kohtuullinen ratkaisu, joita järjestäjien, myös meidän, pitää jatkossa vieläkin tiukemmin noudattaa on se, että merkataan kielletyn alueen nauhalla kaikki vähänkään reitin varrella olevat oliivinvihreät alueet (muut kielletyt myös), jos oliivinvihreää ei rajoita yli metrin korkuinen este, sillä paljoa matalampia kilpavauhdissa etenevä suunnistaja ei taida huomioida.

    Katsellaan parin vuoden päästä, josko Elonen-sprinttiä jälleen järjesteltäisiin ja ostetaan sitä varten pari kilometriä punakeltaista nauhaa.

    -kalle

    VastaaPoista
  23. Sprintissä pitäisi näinollen jättää kokonaan pois sana "suunnistus"; koska nähtyjen tapahtumien perusteella suunnistuksella ei ole juurikaan yhteyttä tälläiseen maaston, taajamien yms. yhdistämisellä reitinvalintoihin erittäin vaihtelevin karttakuvauksin tehtyjen karttojen kanssa. NormaaliSuunnistuksessa hylätään jos on rasti leimaamaatta ja erittäin harvoin kielletyllä alueella (pelto tms) juoksemisesta....

    VastaaPoista
  24. En usko Janin väitettä, jonka mukaan urheilijoilta kysyttäessä olisi ollut lähes yksimielinen mielipide, että kielletyllä alueella juosseet pitäisi hyväksyä. Ainakin Tuomo Mäkelän blogista ja tästä Petterinkin kirjoituksesta saan itse sen kuvan, että hylkäykset olivat oikea ratkaisu. Eikö sen pitäisi yleensäkin kaikille suunnistajille olla selvä asia, että kielletyllä alueella juoksemisesta seuraa hylkäys? Kartanhan mukaan sitä suunnistetaan, eikä kukaan yksittäinen suunnistaja saa juostessaan päättää, mikä alue on toisen tonttia ja mistä saa mennä, kartaltahan se katsotaan.

    Mielestäni ainoa epäselvä asia hylkäys-keskustelussa on se, että miksei kielletyllä alueella juosseita naisia hylätty? Ainakin Venla Niemen blogissa on selvitystä tästä kielletystä kohdasta, josta naiset juoksiavat ja asia varmasti tiedettiin, jo ennen finaalia. Ilmeisesti Venlan sivuilla olevassa reittipiirroskuvassa Merjan piirretty reitti ei vastaa todellisuutta, vaan kielletyllä alueella on siinäkin menty. Olisi kiva saada ne pyörävideot sinne JRV:n sivuille nopeasti josko niistä selviäisi paremmin, ketkä naistenkin finaalissa olisivat oikeasti paikkansa ansainneet.

    VastaaPoista
  25. Eli tasapuolisuutta pitää saada ja parhaimmat palkintosijoille, eihän tämä voi näin jatkua maassamme jotta jokaisen sprinttikisan jälkeen seuraa tällaista jälkipuintia kisan järjestelyistä, kartoista yms...ja olen kyllä mieluummin suunnistajien kuin liiton laatimien sääntöjen puolella koska kyseessä kilpailijoilla on vain mukava harrastus ja liitossa on siitä palkkaa saavia henkilöitä joilta toivoisi parempaa työnsä laatua jatkossa:)

    VastaaPoista
  26. Jämsän kartan puutteet huomaa jo Petterin kuvastakin. Taustalla näkyy 2 pihoihin lähtevää risteystä, joita ei ole piirretty kartalle. Toisaalta karttapalassa on seuraavaan tontin reunaan piirretty pensasaita, jollaista ei hylkäys-tapauksen pihaan oltu piirretty. Olikohan kartantekijällä tarpeeksi osaamista asiaansa?

    VastaaPoista
  27. Kyllä suunnistajillakin pitäisi olla jokin kuluttajansuoja noissa hylkäystapauksissa jonka ovat aiheuttaneet tahtomattaan? Ensin maksat osanottomaksut ja matkustat pitkän tovin jonnekkin takamaille kokopäiväksi ja saat sitten kuravettä vaan suoraan kasvoille kisan päätteeksi muutoin hyvän suorituksen jälkeen pelkästään siitä, että olet juossut 3,2 metriä erittäin huonosti hoidetulla nurmikolla...ottakaa nyt hyvät ihmiset järkeä mukaan näihin touhuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnistukseen kuluttajansuoja selviä virheitä vastaan? Hauska idea. Saisinko metsäsuunnistukseen saman?

      Poista
  28. Meillä ainakin naapurin piha jatkuu kunnan maalle. Mitäköhän taikoisi sprinttikarttaan jos semmoisen tekisi.

    VastaaPoista