perjantai 1. marraskuuta 2013

Lukijakilpailu - voita Noname -juoksutakki

http://www.nonamesport.com/fi/

Nyt haastan tämän blogin lukijat juoksemaan. Julistan käyntiin lukijakilpailun, jossa on tarjoituksena kerätä mahdollisimman paljon juoksukilometrejä yhden viikon aikana.
 
Nuotioiden äärille ja hämyisissä Esson baareissa kerrotaan edelleenkin hurjia tarinoita menneiden juoksun kultaisten vuosikymmenien harjoitusmääristä. Osa tarinoista on tosia ja osa on paisunut pölyn kerrostuessa niiden päälle. Aikoinaan  kovimmat päälliköt juoksivat yli 300 kilometriä viikossa ja keskivertokeravalaisen viikkoannos oli 200 km. Pienimmät lapsetkin saivat 100 kilometria kasaan heti, kun oppivat kävelemään.
 
Lukijakilpailussa kilpaillaan siitä kuka kerää kasaan eniten juoksukilometrejä yhden kalenteriviikon aikana (maanantai - sunnuntai).
  • Kilpailuaikaa on marras- ja joulukuiden ajan. Kilpailu päättyy sunnuntaina 29.12.2013.
  • Kilometrit raportoidaan tämän blogipostauksen kommentteihin viikoittain heti viikon päätyttyä.
  • Kilpailuun huomioidaan paras viikkosi.
  • Tasatilanteessa katsotaan toiseksi paras viikko jne.
  • Käytä joko oikeaa nimeäsi tai sellaista nimimerkkiä, jonka oletat minun tunnistavan.
Palkinnoksi eniten kilometrejä kerännyt lukija saa Noname:n lahjoittaman juoksutakin.

Lisäbonuksena, mikäli kilometrikisan voittaja juoksee enemmän kuin minä, on luvassa palauttavat kompressiosukat ja paita. Nonamelta uskotaan palauttavien kompressiotuotteiden olevan tarpeen mikäli juoksee viikossa enemmän kuin minä. Olen muistaakseni joskus päässyt yli 220 km lukemiin ja tavoitteeni on pistää tuosta paremmaksi.
    http://www.nonamesport.com/fi/

39 kommenttia:

  1. Kaveri vinkkasi tästä blogikisasta ja ahkerana amatöörilenkkeilijänä päätin osallistua. Matkat on mitattu Garminin urheilukellolla.

    J. Söderman Vko 45: 255,75 km

    Juostu seuraavalla rytmityksellä:
    ma 4.11 aamu: 28,40 km, ilta: 10,97 km
    ti 5.11 aamu: 30,00 km
    ke 6.11 aamu: 27,74km, ilta: 12,26 km
    to 7.11 aamu:29,08 km, ilta: 11,26km
    pe 8.11 aamu: 28,51km ilta: 11,93km
    la 9.11 aamu: 38,37km
    su 10.11 aamu: 27,23km

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro,
      paljonko meni aikaa tuon määrän keräämiseen?

      Poista
    2. Moro,

      Rapiat 22h. Keskivauhti ollut semmoista leppoisaa 5min/km. :)

      Poista
    3. Heti alussa tyrmäys :)

      Poista
    4. Saa petteri paukutella omia ennätyksiään reippaasti yli jos meinaa jonin päihittää.

      Poista
  2. Maltillinen ylitys aloituskorkeudesta 156 km (vko 45).

    VastaaPoista
  3. Askel askeleelta ylemmäs, vko 46 = 184 km.

    VastaaPoista
  4. Mulle tuli tälle viikolle 301 kilometriä kasaan. Väsäilen blogiini tarkempaa selontekoa, kunhan tästä taas pelikuntoon toivun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä löytyy viikon ohjelma määrineen: http://marko.urheilija.tv/

      Poista
  5. Vko 46 255,78 km. Ruhtinaalliset 30 metriä enemmän kuin viime viikolla. Tarkkaa hommaa.

    VastaaPoista
  6. Tämä on selvästi Petterin salajuoni, jonka avulla saadaan pahimmat kilpakumppanit telakalle :).

    VastaaPoista
  7. Lasketaanko kävely juoksuksi? Kai Markolle tuolla Joensuussa osa tuli kävellenkin? ;)

    Joo, paljon on joka tapauksessa. Kunhan vähän puukotin.

    VastaaPoista
  8. Joo, tuossa mun määrässä on yhteensä noin parikymmentä kilometriä kävelymatkaa, jotka tuli Joensuun kisan lopussa ja Keravan viimeisellä lenkillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli virallisesti siis 301 - 20 = 280 km.

      Poista
    2. Joo no jos tuolla matikalla mennään niin 281 kilsaahan siitä tulee. Joensuun kisadatasta vois ehkä tarkemminkin joku tilastotieteilijä matkat laskea. Muilta lenkeiltä ei oo vauhtidataa, kun kymmeneen vuoteen en oo kelloa enää käyttänyt. Lammikko tosin kesällä ehdotti, että siirtyisin almanakasta tarkempiin mittareihin ;-)

      Poista
  9. 182km (ma-la vko 46). Mielenkiintoinen haaste sopivaan aikaan, vklla 50 haetaan nelosella alkavaa

    VastaaPoista
  10. vko 48 = 181. Heti huomaa kilsoissa, kun käyn 5 kertaa viikossa yösuunnistamassa.

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Minkälainen sulla on muuten ennätysviikko määrässä? tuollasella tahdillahan pääsee kevyesti yli 8000km vuosivauhtiin...

      Poista
    2. Ennätysviikko lienee jossain 300 km korvilla. Sitä ei tosin ole juostu nyt kisassa olevalla ma-su-rytmityksellä. Vuosikilsat menee yli 11 000 km:n.

      Poista
  12. Mä laitoin sun innoittamana vähän vastaavan kisan pystyyn meidän työpaikalla. Kilsoja saa kerätä vain työmatkoilla, mutta kulkea saa kävellen, pyörällä (kilsat jaetaan piillä), hiihtäen tai vaikka melomalla, kunhan käyttää pelkkää lihasvoimaa. Toisena kisana on "persoonallisimman" työmatkaliikkujan titteli, eli esim. uiminen tai käsilläkävely ovat tässä kohtaa valttia.

    Kohderyhmä on ilmeisesti hieman väärä, kun toistaiseksi johdan itse kisaa niin säälittävillä metrimäärillä, etten kehtaa niitä tänne laittaa näytille.

    VastaaPoista
  13. 198,5 viiteen päivään (vko 50)

    VastaaPoista
  14. Vko50= 210km. Kirjottelen huomenna blogiin tarkemmat speksit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reenit löytyy tuolta: http://suunnistuskoulu.net/blogi/

      Poista
  15. vko 50 = 135 km. Neljä yösuunnistusta + yksi päiväsuunnistus ei taaskaan auta kilometrikisassa, vaikka tunteja tuleekin :)

    Pitää hyödyntää tämä lumeton talvi suunnistamalla.

    VastaaPoista
  16. vko 51 258,64 km. Pientä petrausta edelliseen omaan kisasuoritukseen. Jos illalla jaksaisi käydä kipaisemassa puolimaratonin, niin voisi vielä napata keulapaikan, mutta alkaa tämän vuoden osalta olla kroppa sen verran tyhjä, ettei taida voimat riittää nokitukseen. Omaan kisasuoritukseen vaikuttivat näitä kahta viimeistä viikkoa lukuunottamatta työreissut, jotka veivät noilta viikoilta käytännössä yhden tehokkaan juoksupäivän. Kaiken kaikkiaan oli ihan mukava kisa ja olen edustamassa meitä amatöörinylkkyjä varmasti, jos vielä kisataan uudelleen. Hyvää joulua kaikille.

    -Joni-

    VastaaPoista
  17. vko 51 = 270 km
    -petteri

    VastaaPoista