Petteri Muukkonen

Jahas, paljon on ehtinyt Keravanjoki jäätyä siitä, kun viimeksi jotain rustasin blogiin ylös. Aloitetaanpa tärkeimmistä uutisista eli uhkapelien ja varsinkin korttipelien jännittävästä maailmasta. Kyse ei suinkaan ole siitä, että kantapääleikkauksen jälkeen juoksuharjoittelun aloittaminen olisi tällä hetkellä jonkinlaista uhkapeliä suurilla panoksilla ja sitäkin suuremmalla riskillä. Ehei. Kyseessä on paljon arkisempi asia eli lapset ovat innostuneet hirveästi korttipeleistä ja me pelaamme melkein joka ilta korttia. Iltana eräänä, taisi olla joku pakkasilta viikko kaksi takaperin, Topias iski ristijätkän ( ♣J ) pöytään ja rallatteli "Jii niin kuin Jere Pajunen, Jere Pajunen". Siitä lähtien jätkät ovat olleet lasten korttipeleissä Jere Pajusia.

Niinpä niin, vauhtikestävyyskin on tärkeä ominaisuus. Sitä on helppoa kehittää hyvän aerobisen kestävyyden päälle ( >> Aiempi kirjoitus ). Syventymättä yksityiskohtaisemmin vauhtikestävyyden perusteisiin ja fysiologiaan, se kertoo kyvystä juosta kovaa ilman, että maitohappopitoisuus kasvaa liian suureksi. Anaerobinen kynnysvauhti on tärkein yksittäinen estimoitava suure, joka kertoo kestävyysurheilijan fyysisestä kapasiteetista kilpailuissa. Anaerobinen kynnysvauhti tarkoittaa sitä kynnystä, jossa elimistö ei enää pysty puskuroimaan maitohappoa ja sitä alkaa kertyä elimistöön. Ja vauhti hyytyy.

Hevoskuurissa haastateltiin taannoin maajoukkueen entistä päävalmentajaa Torsten Smedslundia ( >> Hevoskuurin artikkeli ). Yksi asia jäi erityisesti mieleen Toten kommenteista. Toten mukaan nykyään Suomessa harjoitusmäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin vuosikymmeniä aiemmin, mutta tukiharjoitteiden osuus on lisääntynyt. Tämä on tapahtunut juoksuharjoittelun kustannuksella. Eli nykynuoret käyttävät harjoitusajastaan yhä suuremman osan rönsyihin, jotka pitäisi lisätä juoksuharjoittelun päälle - ei korvata sitä. Muistan Toten legendaarisista valmennusohjeista männä vuosilta varsinkin sen, että miessuunnistajien pitää juosta n. 600 tuntia vuodessa. Tämän päälle tulevat sitten oheisharjoitteet. Hiihtääkin kai saa, jos jalat eivät kestä pelkkää juoksua.

" Mitä mun oikein pitäisi tehdä ja miten olla? Entä jos sattuu? " - mll.fi Moni miettii, voiko ensimmäinen kerta sattua. On luonnollista, että uudet asiat mietityttävät. Oikea aika ekalle kerralle on vasta silloin, kun on varma, että todella haluaa kokea sen ja ymmärtää, mitä tekee. Kukaan ei voi sanoa oikeaa ikää sen aloittamiselle, mutta yleensä odottaminen kannattaa. Oikea hetki on sitten kun nuori on sisäistänyt, että juokseminen on erittäin arvokas asia, jonka kanssa ei kannata kiirehtiä. Päätöstä ei kannata tehdä hetken mielijohteesta, vaan on hyvä, jos on jo pidempään tuntenut olevansa valmis. Nuori voi myös huomata, ettei sittenkään halua kokea ensimmäistä kertaa juuri nyt, vaikka asiasta olisi keskusteltukin.

Tänään lapset pohtivat omaa iltasatua. Siinä eivät seikkailleet prinsessat, eivät puhuvat koirat eivätkä edes pelkästään merimiesnuttuihin pukeutuneet valkosulkaiset ankat. Sadun draaman kaari kulki lapsilla lyhykäisyydessään näin: "Tero Föhr voittaa Olav Lundanesin... ...Jukolan viestissä". Varmasti monissa muissakin lapsiperheissä iltasaduissa seikkailevat urheat suunnistajapojat ja -tytöt, jotka käyvät pelotta ylivoimaiselta tuntuvaa vastustajaa vastaan pelastaakseen valtakunnan tai edes löytääkseen seitsemännen rastin.

Nitojalla me korjaamme sen Jalkaleikkauksen jälkeiset päivät menivät pääasiassa nukkuessa. Liekö syynä toimettomana makaaminen vai lääkkeet, mutta aivan kuten neljä vuotta sitten vastaavassa tilanteessa, en meinannut pysyä päivisin millään hereillä. Yöunetkin olivat parhaimmillaan 11 tunnin mittaiset, mikä on perin epätyypillistä minulle. Varma keino nukahtaa oli lukea lapsille satukirjaa. Yksi satu, isi nukkuu kolme varttia, taas yksi satu, ja jälleen isi nukkuu kolme varttia. Ei ole ihme, että lapsille luetaan iltasatuja, niin hyvin ne tainnuttavat lapset ja lastenmieliset nukkumattien maille. Lasten suosikkien Tatun ja Patun sanoin: "Hyvän aterian päälle mukava satu ja leppoisat päiväunet".

Juoksutauko on aiheuttanut jo pahoja vieroitusoireita. Pyörälenkeillä katselen koko ajan polkuja sillä silmällä. Mittailen katseellani mihin asettaisin askeleeni, jos olisin nyt juoksemassa. Minkä juurten välistä ponnistaisin ja miten väistäisin oikealla olevaa koivun vesaa. Lisäksi öiset unet ovat täynnä juoksua ja juoksua ja juoksua... Viime yönä juoksin unessani yksin harjoituksissa 3000 metrin esteet aikaan 8:22 ja osia. Aiemmin olin juossut unessani 800 metrin kilpailun rennosti aikaan 1:41 ja voitin selvästi Niclas Sandelssin, jolla oli vähän tahmeampi päivä. Monet sanovat etteivät pääse noihin aikoihin edes unissaan, mutta minullepa se on unissani helppoa kuin heinänteko. En tosin tiedä miten heinää tehdään. Eräs radioon soittanut maaseudun kanta-asukas moitti tuimaan sävyyn: "Miksi te kaupunkilaiset aina viljelette tuota sanontaa vaikkette edes tiedä mitään heinänteosta. Ei se ole niin helppoa kuin te luulette!"