Siirry pääsisältöön

Uhkapeliä ja juoksukilometrejä

Jahas, paljon on ehtinyt Keravanjoki jäätyä siitä, kun viimeksi jotain rustasin blogiin ylös. Aloitetaanpa tärkeimmistä uutisista eli uhkapelien ja varsinkin korttipelien jännittävästä maailmasta. Kyse ei suinkaan ole siitä, että kantapääleikkauksen jälkeen juoksuharjoittelun aloittaminen olisi tällä hetkellä jonkinlaista uhkapeliä suurilla panoksilla ja sitäkin suuremmalla riskillä. Ehei. Kyseessä on paljon arkisempi asia eli lapset ovat innostuneet hirveästi korttipeleistä ja me pelaamme melkein joka ilta korttia. Iltana eräänä, taisi olla joku pakkasilta viikko kaksi takaperin, Topias iski ristijätkän (♣J) pöytään ja rallatteli "Jii niin kuin Jere Pajunen, Jere Pajunen". Siitä lähtien jätkät ovat olleet lasten korttipeleissä Jere Pajusia.



Ja sitten juoksu-uutisia. Marras-joulukuun vaihteessa aloitin varovaiset ja erittäin vaikeat ensimmäiset juoksuaskeleet. Joulukuun lopussa en vielä pystynyt juoksemaan joka päivä, sillä jalka oli vielä leikkausalueelta turvoksissa ja sitä jomotti alituiseen. Yritin käyttää mahdollisimman väljiä ja pehmeitä kenkiä, mutta Keravan kaupungin palkitsemistilasuudessa erehdyin pitämään koko illan jalassa nahkakenkiä, mikä kostautui pienenä takapakkina. Yhtäkkiä joululoman jälkeen kuitenkin pystyin jo juoksemaan kahdesti päivässä eikä akillesjänne ja nilkka olleet enää jatkuvasti niin turvoksissa. Vielä tammikuun alussa tunnin juoksulenkin jälkeen akillesjännettä saattoi kolottaa puolipäivää. Nyt eletään siis tammikuun loppua ja pystyn jo juoksemaan kahdesti päivässä ilman, että jalkaa pahemmin enää jomottaa pitkänkään lenkin jälkeen. Viikko viikolta on näkynyt pientä kehitystä. Toistaiseksi ainakin olen jo muutaman kuukauden edellä neljän vuoden takaisen vastaavan leikkauksen toipumista. Tuolloin juoksin ensimmäisen yli kahden tunnin lenkin maaliskuun lopussa - nyt juoksin ensimmäisen sellaisen jo tammikuun alussa. Loikkatreenitkin ovat alkaneet sujua ensimmäisten varovaisten kokeiluiden jälkeen. Ettei nyt ihan pelkkää positiivista hypetystä olisi, niin todettakoon ja alas kultareunaisista pilvilinnoista ammuttakoon, että fyssiikassa on vielä tekemistä. Viikonloppuna kävin totuuden tuiman ja arvioivan katsen alla Pyynikin testijuoksussa kellottamassa kaikkien aikojen heikoimman noteraaukseni 59:14. Se ei ole kovin häävi aika. Treenien on siis vielä jatkuttava.

PS. Topias ei malta mennä nukkumaan, koska televastaanottimesta tulee Jörn Donnerin haastattelu. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juokse tunnin lenkki

Hevoskuurissa haastateltiin taannoin maajoukkueen entistä päävalmentajaa Torsten Smedslundia ( >> Hevoskuurin artikkeli ). Yksi asia jäi erityisesti mieleen Toten kommenteista. Toten mukaan nykyään Suomessa harjoitusmäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin vuosikymmeniä aiemmin, mutta tukiharjoitteiden osuus on lisääntynyt. Tämä on tapahtunut juoksuharjoittelun kustannuksella. Eli nykynuoret käyttävät harjoitusajastaan yhä suuremman osan rönsyihin, jotka pitäisi lisätä juoksuharjoittelun päälle - ei korvata sitä. Muistan Toten legendaarisista valmennusohjeista männä vuosilta varsinkin sen, että miessuunnistajien pitää juosta n. 600 tuntia vuodessa. Tämän päälle tulevat sitten oheisharjoitteet. Hiihtääkin kai saa, jos jalat eivät kestä pelkkää juoksua.

Vauhtikestävyys - avain onneen

Niinpä niin, vauhtikestävyyskin on tärkeä ominaisuus. Sitä on helppoa kehittää hyvän aerobisen kestävyyden päälle ( >> Aiempi kirjoitus ). Syventymättä yksityiskohtaisemmin vauhtikestävyyden perusteisiin ja fysiologiaan, se kertoo kyvystä juosta kovaa ilman, että maitohappopitoisuus kasvaa liian suureksi. Anaerobinen kynnysvauhti on tärkein yksittäinen estimoitava suure, joka kertoo kestävyysurheilijan fyysisestä kapasiteetista kilpailuissa. Anaerobinen kynnysvauhti tarkoittaa sitä kynnystä, jossa elimistö ei enää pysty puskuroimaan maitohappoa ja sitä alkaa kertyä elimistöön. Ja vauhti hyytyy.

Lukijakilpailu - voita Noname -juoksutakki

Nyt haastan tämän blogin lukijat juoksemaan. Julistan käyntiin lukijakilpailun, jossa on tarjoituksena kerätä mahdollisimman paljon juoksukilometrejä yhden viikon aikana.   Nuotioiden äärille ja hämyisissä Esson baareissa kerrotaan edelleenkin hurjia tarinoita menneiden juoksun kultaisten vuosikymmenien harjoitusmääristä. Osa tarinoista on tosia ja osa on paisunut pölyn kerrostuessa niiden päälle. Aikoinaan  kovimmat päälliköt juoksivat yli 300 kilometriä viikossa ja keskivertokeravalaisen viikkoannos oli 200 km. Pienimmät lapsetkin saivat 100 kilometria kasaan heti, kun oppivat kävelemään.   Lukijakilpailussa kilpaillaan siitä kuka kerää kasaan eniten juoksukilometrejä yhden kalenteriviikon aikana (maanantai - sunnuntai). Kilpailuaikaa on marras- ja joulukuiden ajan. Kilpailu päättyy sunnuntaina 29.12.2013. Kilometrit raportoidaan tämän blogipostauksen kommentteihin viikoittain heti viikon päätyttyä. Kilpailuun huomioidaan paras viikkosi....