Valmennusohjeita:

torstai 3. toukokuuta 2012

Isot pojat hiekkalaatikolla

Taas on koittanut aika suunnata kohtii Ruotsia ja perinteistä Tiomila-viestiä. Kuten aiempinakin vuosina, myös tänä vuonna Tiomilan voitto tullaan ratkaisemaan suurseurojen ja isojen poikien kesken.

Suomesta vain Kalevan Rastilla on vahvat mahdollisudet voittoon. Norjasta puolestaan Haldenilla ja Kristiansandilla. Ruotsin suurseurojen voittohaaveet lepäävät tänäkin vuonna hajontakaavion varassa. Mikäli joku ruotsalaisseuroista pääsee juoksemaan ennakkosuosikkien kanssa samoja hajontoja läpi aamuyön ja aamun, voidaan kärkikolmikossa nähdä myös ruotsalaisvärejä. Itse laittaisin vähäiset viikkorahani likoon Kalevan Rastin puolesta.

Tätä tukee se fakta, että kahtena edellisenä vuonna voittoon on pystynyt vain joukkue, jolla on ollut rivistössään keravalaissunnistaja. Viimeksi vuonna 2009 joku seura on onnistunt voittamaan Tiomilan ilman kiintiökeravalaista. Lisäksi viime viikonlopun Finnspring-viestin sekä miesten että naisten pääsarjojen voitot menivät joukkueille, joilla oli asettaa ankkuriksi  keravalaissuunnistaja. Aivan kuten nykyään Korisliigassa menestyksen avain on hyvä jenkkivahvistus, suunnistuksen seuraviesteissä menestys riippuu tehokkaasta keravalaisvahvistuksesta. Kalevan Rasti siis voittaa ja Halden on toinen. Kristiansand kolmas ja joku ruotsalaisjoukkue neljäs. Ruotsalaisjoukkueiden keskinäinen paremmuus riippuu paljon hajontakaaviosta eli kuka pääsee peesaamaan ja ketä. Tiomilassahan on tunnetusti huonot hajonnat.

Ruotsissa juostaan myös naisten viesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti