Männä viikonloppuna 17.-18.3. kävin alittamassa riman veteraanien SM-halleissa. Kolme matkaa ja mitaleita täysi värisuora, mutta ajat olivat hieman alakanttiin.
M35 800 m: 1) Jani Henriksson PakilVi 2.02,18, 2) Mikko Saarinen TP 2.09,24, 3) Petteri Muukkonen SjuIF 2.11,32.
 |
| (Kuva Mogulin blogi/Terhi Halonen) |
M35 800 m: 1) Jani Henriksson PakilVi 2.02,18, 2) Mikko Saarinen TP 2.09,24, 3) Petteri Muukkonen SjuIF 2.11,32.
M35 1500 m: 1) Petteri Muukkonen SjuIF 4.22,54, 2) Janne Partanen HaukivKi 4.43,45.
M35 3000 m: 1) Teppo Syrjälä TeivoSt 8.50,08, 2) Petteri Muukkonen SjuIF 9.00,71, 3) Jarno Maimonen KuntoPi 9.42,12.
M35 3000 m: 1) Teppo Syrjälä TeivoSt 8.50,08, 2) Petteri Muukkonen SjuIF 9.00,71, 3) Jarno Maimonen KuntoPi 9.42,12.
Jo hyvissä ajoin syksyllä olin suunnitellut, että kesken talven peruskuntoharjoittelun käyn kiusaamassa itseäni alimatkojen hallikoissa veteraanien SM-kisoissa. Normaalisti 10 kilometrin maantiejuoksut ovat olleet lyhimpiä kovia juoksukisoja, joita olen juossut. Meikäläisen kaltaiselle dieselille Pirkkahallissa juostut 800 m, 1500 m ja 3000 m olivat todellisia sprinttimatkoja. Itselläni ei ollut mitään käsitystä mihin aikoihin pystyisin juoksemaan. Kolmosta en ollut juossut koskaan aiemmin, 1500 m olin juossut joskus hölkäten läpijuoksuna ja 800 m olin juossut viimeksi vuonna 1991 tai 1992 aikaan 2:20 ja risat. Tiesin, että tulen kisoihin aivan pystymetsästä ilman yhtään ratajuoksua puoleen vuoteen. Intervalliharjoitteluakaan en ole vielä aloittanut. Toiveet olivat tietenkin suuria ja haaveilin melkoisista ihmeteoista. Juoksisin Pirkkahallin tartanin rullalle ja kengät löisi kipinää. Äänivallin murtuminenkaan ei ehkä olisi kaukana.
Todellisuudessa meni ihan toisin. Urakointi alkoi lauantai-iltana 1500 metrin juoksulla. Jouduin jo heti startista vetohommiin ja soolojuoksin voittoon ajalla 4:22. Ei sillä ihan kuuhun mennä, eikä nyt ihan stratosfääriinkään. Keinukallion huipulle juuri ja juuri (82.8 m.p.y.) ja Youtube-videoon.
Sunnuntain mittelöt puolestaan aloitin 800 metrin rypistyksellä aikaan 2:11. Olin sarjassani M35 pronssilla eli viimeinen. Hopea olisi ollut kaksi sekuntia edellä, mutta silti niin kaukana. Kahden tunnin lepotauon jälkeen oli vuorossa viikonlopun päätähtäimeni eli 3000 metrin juoksu. Ajattelin etukäteen pystyväni 8:45 aikaan, mutta toisin kävi. Heikolla loppuajallani 9:00 irtosi hopeamitali 10 sekuntia voittaja Teppo Syrjälää hitaampana. Viikonlopun juoksuista ja ajoista tämä oli ehkä suurin pettymys. Lyhyemmiltä matkoilta en tiennyt yhtään mitä odottaa, mutta 3000 metriä olin kuvitellut kulkevan 15 sekuntia kovempaa. Tällä kertaa en siihen ihan pystynyt.
Viikonlopun vaatimattomammat harjoitukselliset tavoitteet kuitenkin täyttyivät. Tarkoitus oli viettää erilainen harjoitusviikonloppu, jossa lauantain pitkän TV-reippaan ja sunnuntain pitkän lenkin sijaan kahdessa päivässä tulisi kolme kovaa alimatkojen hallikisaa ja muuten vain kevyitä aamulenkkejä. Sain tavoitteiden mukaisesti rääkättyä itseäni mukavuusalueen ulkopuolella. Tällainen vähän erilainen rypistys tekee välillä varmaan ihan hyvää. Taskussa on nyt kuitenkin elämäni ensimmäiset kolme veteraanien SM-mitalia ja ennen kaikkea kolme personaalista bestiä, joita on myöhemmin ilo lueskella iltaisin Tilastopajan sivulta.
Veteraanien SM-halleissa oli oikein suuren urheilujuhlan tuntua. Yleisöä oli kymmeniä aina siihen asti kunnes viimeiset lajit eli 3000 metrin juoksut alkoivat. Liiton väkikin pakkasi kamansa ja lähti pois hyvissä ajoin ennen yhdenkään 3000 m erän alkua. Välistä tuntui, että olen vähän väärissä kisoissa. Hallin kaiuttimista raikui lauantaina suosikkini Iskelmäradio, joka tosin vaihtui sunnuntaiksi hieman tuoreempaan musiikkiin ja infopisteellä oli tarjolla nivelrikko- ja tekonivelesitteitä. Onneksi olin saanut autossa kuunnella ihan rauhassa itsekseni Klamydiaa, Vaasan lahjaa maailmalle. Tunnelma veteraanien SM-kisoissa oli aika leppoisa, vaikka monet sanoivatkin, että näissä veteraanikisoissa kilpailijat ottavat kaikkein eniten tosissaan. Tästä tietoisena ensiapuryhmäkin siirsi päivystyspisteensä seiväshyppypatjan tuntumaan, kun sunnuntain hurjin laji eli M80 sarjan seiväshyppy käynnistyi.
Toim.huom. Muukkonen on juossut radalla kerran tänä talvena 13.1. perjantaina. Kirjoittaja sortuu silloin tällöin liioitteluun, vaikka siitä on häntä varoitettu ainakin miljoona kertaa.
Tuo fiilis, että on väärssä kisoissa johtuu suomalaisesta kieroituneesta urheilukulttuurista ja ajattelutavasta.
VastaaPoistapitäisi myöntää, että 30v on jo veteraani ja hänelle annetakoon veteraaniurheilijan status. Kun tulostaso alkaa laskemaan, tulisi SUORAAN aktiivi uralta päästä urheilemaan omaan ikäluokkaan ilman turhia välivuosia. Jos parhaimmillaan 1:47 kasin juoksija vielä kyntäessään (omasta mielestä?) +1.50 aikoja joutuu kolmevitoseksi yleisessä sarjassa nöyrtymään, niin miksi ei lopettaisi kun tulostaso alkaa laskemaan? Tai mikä motivoi jatkamaan? Vielä paremmin kysyttynä: Millä motivoitaisiin jatkamaan? vastaus on yksinkertainen; +30v ikäluokka ja ajattelutapamuutos. Ennenkaikkea jälkimmäinen
Minä haluaisin nähdä juoksijoita, jotka siirtyvät huipulta huipulle - omassa sarjassaan. Itse aloitin urheilun vasta veteraani iässä, ja innolla odotan saavani turpaan entisiltä huippuravureilta - vielä pari vuotta, sitten annan ;)
nimim. Tampereella 2:02