Siirry pääsisältöön

Saako ladulla juosta?


Pururadat ovat mukavia paikkoja juoksemiseen. Jotkut pitävät siitä niin paljon, ja ovat tottuneet tuttuihin reitteihinsä, että tallaavat samoja uria kesät talvet. Harmi vain useimmilla paikkakunnilla pururadat on talvisin varattu hiihtäjille.

Menin työpäivän jälkeen Järvenpään latu-urille hiihtämään. Terholan pururadalla katselin, että onpa syvät askeleen jäljet keskellä latua. Askelvälikin näytti niin pitkältä, että vanhana jäljestäjänä päättelin kyseessä olevan luonnonvarainen juoksija. Luonnonvaraisia ja villejä juoksijoita tavataan usein talvisin talvehtimassa lähempänä asutusta. Juoksijan bongaaminen talvella pururadalla metsän siimeksessä on perin harvinaista, koska heidän elinympäristönsä on tällöin lumen vallassa ja ravintoa on niukasti saatavilla.
 
Peltoaukealla näin tuon vapaana kirmaavan juoksijan noin 100 metrin päässä edelläni. Lisäsin vauhtia ja hiihdin juoksijan kiinni. Saavutettuani hiihtäjän saatoin hänelle tiedoksi, että: "Hei, tämä latu on talvisin vain hiihtäjille".
Juoksija: "Kjyllä tjäällä saa juosta. Tjämä on juoksureitti".
Hiihtäjä: "Kesäisin kyllä saa juosta, mutta kun talvella on latu, niin tämä on vain hiihtäjille".
Juoksija: "Hjolen asunut tjäällä kjaksi vuotta, ja aina jolen juossut".
Hiihtäjä: "Tuossa vieressä menee pyörätie. Voit juosta siellä".
Juoksija: "Mjene itse sinne hiihtämään!"
Hiihtäjä: "Mitä?"
Juoksija: "Mjene itse tielle hjiihtämään. Mjinä juoksen tjässä!"
Hiihtäjä: "Katso tässä kyltissä lukee, että talvisin latuaikaan vain hiihtäjille".
Juoksija: "Mjinulla tjäällä oma reitti. Kjuvitellaan, että mjinä ljaitan kohta sukset jalkaan".

Seuraavaksi hiihtäjä kohauttaa olkapäitään ja jatkaa matkaa. Tapakasvatus ja sääntöopastus meni kuin kuuroille korville. Ymmärrän, että suomalaiset tavat ja kaupungin ohjeet voivat olla tuntemattomia, mutta kahta asiaa en ymmärrä. Ensinnäkin oman järjen käyttö on sallittua. Jos latukone on ajanut ladun ja kaikki muut reitillä liikkujat kulkevat suksien kanssa, eikö varoituskellot kilkata missään vaiheessa. Toiseksi, jos et tiedä suomalaisia tapoja ja sääntöjä, eikö kannattaisi ottaa opiksi ja kuunnella neuvoja. Miksi pitää inttää vastaan?




Kommentit

  1. Eihän kaukaloakaan hiekoiteta tossupallolle. Ihmiset ovat valitettavan itsekkäitä. Oisit Petteri murahtanut kunnolla...

    VastaaPoista
  2. Tällaisesta ne vihapuheet saavat alkunsa.

    VastaaPoista
  3. Hmm... tuollaisesta se talvisotakin saattoi aikoinaan alkaa, mutta onneksi suomi-poika oli silloinkin parempi suksilla ainakin Raatteentien maisemissa:)

    VastaaPoista
  4. http://www.turku.fi/Public/default.aspx?contentid=415799

    Näin Turussa, hyviä perusteita muuallekin.

    VastaaPoista
  5. Kiitettävää itsehillintää näin laturaivon aikakautena. Pitääkö tekstistä vetää yllättävä johtopäätös: Muukkonen alkaa ikääntyä ja asenne pehmentyä - kulta-aikoina ei tainnut miestä paljon suksilla näkyä?

    VastaaPoista
  6. Miten sitten juoksu pururadalla silloin, kun on satanut 5cm lunta ja periaatteessa pystyisi hiihtämään, mutta latua ei ole koko talven aikana ajettu k.o. radalla? Juoksin tavallista lenkkiäni viime viikolla kuvatulla pururadalla, mutta kun pari hiihtäjää tuli vastaan, omatunto sanoi että pitäisi siirtyä pyörätielle vaikka latua ei varsinaisesti ollut..

    VastaaPoista
  7. Minäkin ikäännyn ja joudun silloin tällöin hiihtämään, koska lihakset ei aina kestä jäisillä keleillä juoksua. Joskus joudun myös venyttelemään.
    -petteri

    VastaaPoista
  8. mä oon saanu vaihtelevaa palautetta kun oon hiihtäny vaihtelevankuntoisilla laduilla, mutta koiralla ei ole ollut suksia jalassa...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Testissä maailman hienoimmat juoksukohteet: Varsova

Luin viime vuonna uutisen, että Puolassa on puhjennut juoksubuumi. Aiemmin puolalaiset kummaksuivat, jos jossain näkyi juoksija tai kuntoilija ulkoiluttamassa juoksutrikoita. Juoksubuumin myötä juoksusta on tullut Puolassa suosittu harrastus. Enää juoksijan näkeminen ei ole kuin belgialaisen kirjaharvinaisuuden bongaaminen antikvariaatissa. Sen takia päätin selvittää miten Puolan juoksubuumi ilmenee paikallisessa katukuvassa. Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria Lyhyt kahden yön täsmäisku Varsovan sykkeeseen olisi sopiva etelänleiri tälle talvelle. Vaikka Varsova tarjoaisi vaikka mitä upeita paikkoja aivan ydinkeskustassa, eniten seikkailun ja vaaran viehätystä pääsisin kokemaan hieman syrjemmässä sijaitsevan kansainvälisen lentokentän lentokenttähotellilta käsin. Todellinen maailma on nähtävänä ja koettavan neonvalojen loisteen kantaman ulkopuolella. Teollisuusalueita, aidattuja hämäriä joutomaita, viivottimella piirrettyjä lähiöitä ja ohikiitäviä poliisiautoja. Lisäksi sie...

Vauhtikestävyys - avain onneen

Niinpä niin, vauhtikestävyyskin on tärkeä ominaisuus. Sitä on helppoa kehittää hyvän aerobisen kestävyyden päälle ( >> Aiempi kirjoitus ). Syventymättä yksityiskohtaisemmin vauhtikestävyyden perusteisiin ja fysiologiaan, se kertoo kyvystä juosta kovaa ilman, että maitohappopitoisuus kasvaa liian suureksi. Anaerobinen kynnysvauhti on tärkein yksittäinen estimoitava suure, joka kertoo kestävyysurheilijan fyysisestä kapasiteetista kilpailuissa. Anaerobinen kynnysvauhti tarkoittaa sitä kynnystä, jossa elimistö ei enää pysty puskuroimaan maitohappoa ja sitä alkaa kertyä elimistöön. Ja vauhti hyytyy.

Juokse tunnin lenkki

Hevoskuurissa haastateltiin taannoin maajoukkueen entistä päävalmentajaa Torsten Smedslundia ( >> Hevoskuurin artikkeli ). Yksi asia jäi erityisesti mieleen Toten kommenteista. Toten mukaan nykyään Suomessa harjoitusmäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin vuosikymmeniä aiemmin, mutta tukiharjoitteiden osuus on lisääntynyt. Tämä on tapahtunut juoksuharjoittelun kustannuksella. Eli nykynuoret käyttävät harjoitusajastaan yhä suuremman osan rönsyihin, jotka pitäisi lisätä juoksuharjoittelun päälle - ei korvata sitä. Muistan Toten legendaarisista valmennusohjeista männä vuosilta varsinkin sen, että miessuunnistajien pitää juosta n. 600 tuntia vuodessa. Tämän päälle tulevat sitten oheisharjoitteet. Hiihtääkin kai saa, jos jalat eivät kestä pelkkää juoksua.