Siirry pääsisältöön

Yksi elämänvaihe ohi - neljä vuotta valmennuspäällikkönä takana


Reilu neljä vuotta sitten aloitin uunituoreen keskiuusimaalaisen suunnistusseuran SK Uuden valmennuspäällikkönä. Helppoahan se oli aluksi, kun oli aikaa. Vuosi sitten päätin, että kulunut kausi 2017 tulee olemaan viimeinen vuoteni valmennuksen perämisessä. Vaikka hauskaa on ollut, niin aika, tuo luonnonvaroista ehtyvin, ei vain enää riitä. Välillä kahden tai jopa kolmen työn tekeminen yhtäaikaa on ollut - miten sen nyt sanoisi nätisti - keskivertoa haastavahkompaa. Minä pidän nyt hetken lepoa, ja suunnittelen uusia juonia tulevaisuudelle.

Tästä alkaa lepo ja loma (hah, sen kun näkis).

Valmennuspäällikkönä olemisen hyviä puolia ovat kuitenkin ehdottomasti olleet hauskat leirit eri puolille Suomea. Valmennuspäällikkö saa vähän niin kuin päättää missä leirit pidetään. Siksi olemme kolunneet Suomen etelästä Hangosta ja Ahvenanmaalta ylös pohjoiseen Lappiin sekä itään itärajan tuntumaan Joensuuhun, Kolille ja  Ilomantsiin asti. Tosi hienoja paikkoja ja erilaisia maastoja ollaan nähty leireillä. Olemme toki nähneet myös suomalaista perustalousmetsääkin (vai kirjoitetaanko se "perussuomalaista talousmetsää"), mutta eihän kilpailuissakaan kaikki maastot ole vaaleanpunaisista vaahtokarkeista ja hattaroista tehtyjä. Jos jo aiemmin olin tuntenut Keravan ja Tuusulan maastot läpikotaisin, niin näiden neljän valmentajavuoden jälkeen verkkokalvoilleni piirtyy vielä pitkään Tuomalansuon, Keinukallion ja Mätäkivenmäen kartat aina silmät sulkiessani. Kiitos kivoista valmennusvuosista SK Uudelle! Ja kiitos kaikille naapuriseuroille yhteisistä harjoituksista, avustajille rastien viemisestä ja hakemisesta, ja kontakteille eri puolella Suomea leirimahdollisuuksista.



#MissäOlitKunAurinkoNousi. No, minä olin Sipoossa hakemassa rasteja pois metsästä. 

Niin kuin Joulupukilla on Korvatunturilla pieniä apureita, niin myös minulla on pieniä tonttuja apuna. Ilman heitä monesta harjoituksesta tai leiristä ei olisi tullut mitään. Olkoon seuraava kuvakavalkaadi triumfina pienille apureille. Tänks.


Aamupissalle on mentävä, mutta rastilippujen lajittelu ei voi odottaa.
Miksi niitä rasteja pitää etsiä märästä metsästä, kun niitä kasvaa kotona kylpyhuoneessa?
Leipurimestari loihtii palkintoja päättäjäisiin.
Lähdössä on kova kuri, ja kuulutus molemmilla kotimaisilla.
"Tuolta ne tulee maaliin". Hei, tyttö hyvä, se on Tuusulanjärvi.
Suomalaiset - hiljaisuuteen tuijottajien kansa. Lasketaan sadepisaroita järven pinnalta, ja odotetaan suunnistajia saunaan ja syömään.
Läksiäisharjoituksessa oli tarjolla glögiä, pipareita ja musaa takakontista. Ja räntää taivaalta.
Veteraanit sanoivat, että he haluavat suurimittakaavaiset kartat. Luulisi näiden riittävän.
Mitä yösuunnistuksessa tarvitaan? Ai niin, valo.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Testissä maailman hienoimmat juoksukohteet: Varsova

Luin viime vuonna uutisen, että Puolassa on puhjennut juoksubuumi. Aiemmin puolalaiset kummaksuivat, jos jossain näkyi juoksija tai kuntoilija ulkoiluttamassa juoksutrikoita. Juoksubuumin myötä juoksusta on tullut Puolassa suosittu harrastus. Enää juoksijan näkeminen ei ole kuin belgialaisen kirjaharvinaisuuden bongaaminen antikvariaatissa. Sen takia päätin selvittää miten Puolan juoksubuumi ilmenee paikallisessa katukuvassa. Kadut kaupungin ovat pitkiä ja suoria Lyhyt kahden yön täsmäisku Varsovan sykkeeseen olisi sopiva etelänleiri tälle talvelle. Vaikka Varsova tarjoaisi vaikka mitä upeita paikkoja aivan ydinkeskustassa, eniten seikkailun ja vaaran viehätystä pääsisin kokemaan hieman syrjemmässä sijaitsevan kansainvälisen lentokentän lentokenttähotellilta käsin. Todellinen maailma on nähtävänä ja koettavan neonvalojen loisteen kantaman ulkopuolella. Teollisuusalueita, aidattuja hämäriä joutomaita, viivottimella piirrettyjä lähiöitä ja ohikiitäviä poliisiautoja. Lisäksi sie...

Vauhtikestävyys - avain onneen

Niinpä niin, vauhtikestävyyskin on tärkeä ominaisuus. Sitä on helppoa kehittää hyvän aerobisen kestävyyden päälle ( >> Aiempi kirjoitus ). Syventymättä yksityiskohtaisemmin vauhtikestävyyden perusteisiin ja fysiologiaan, se kertoo kyvystä juosta kovaa ilman, että maitohappopitoisuus kasvaa liian suureksi. Anaerobinen kynnysvauhti on tärkein yksittäinen estimoitava suure, joka kertoo kestävyysurheilijan fyysisestä kapasiteetista kilpailuissa. Anaerobinen kynnysvauhti tarkoittaa sitä kynnystä, jossa elimistö ei enää pysty puskuroimaan maitohappoa ja sitä alkaa kertyä elimistöön. Ja vauhti hyytyy.

Juokse tunnin lenkki

Hevoskuurissa haastateltiin taannoin maajoukkueen entistä päävalmentajaa Torsten Smedslundia ( >> Hevoskuurin artikkeli ). Yksi asia jäi erityisesti mieleen Toten kommenteista. Toten mukaan nykyään Suomessa harjoitusmäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin vuosikymmeniä aiemmin, mutta tukiharjoitteiden osuus on lisääntynyt. Tämä on tapahtunut juoksuharjoittelun kustannuksella. Eli nykynuoret käyttävät harjoitusajastaan yhä suuremman osan rönsyihin, jotka pitäisi lisätä juoksuharjoittelun päälle - ei korvata sitä. Muistan Toten legendaarisista valmennusohjeista männä vuosilta varsinkin sen, että miessuunnistajien pitää juosta n. 600 tuntia vuodessa. Tämän päälle tulevat sitten oheisharjoitteet. Hiihtääkin kai saa, jos jalat eivät kestä pelkkää juoksua.