Valmennusohjeita:

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kesälaitumet niittokunnossa

Porot, Opelin sytytyspuola ja vaasalaiset iltarastit. Suomen kesä on lyhyt, mutta monta ilonaihetta tarjoava pippurinen tehopakkaus. Heinäkuun alussa aloitimme kotimaan kesälomamatkailun suuntaamalla täyteen pakatun Opelimme kohti Kuusamoa ja Rukaa. Ehdimme ajaa vain Vierumäen kohdille, kun juuri huollosta ja sytyspuolan vaihdosta tullut menopelimme hyytyi tienvarteen. Korjaamon varaosana automme sisuksiin liittämä kiinalainen uusi sytytyspuola ja vääränlaiset sytytystulpat eivät olleet Opelillemme mieleisiä ja sytytyspuola laukesi jo heti alkumatkasta. Automme jäi viikoksi Heinolaan korjaamolle ja matkamme jatkui vuokra-autolla, joka oli kuitenkin "vähän" pienempi kuin omamme. Tavaramme eivät ihan mukisematta mahtuneet pienempään kiesiin. Emme olleetkaan aikaisemmin viettäneet ABC-asemalla viittä tuntia. Suosittelemme. Varsinkin Heinolan ABC:ltä löytyy paljon nähtävää ja koettavaa, joilla ajan saa kulumaan. Voit torkkua pöydässä nojaten vasempaan käsivarteen. Välillä voit myös torkkua nojaten oikeaan käsivarteen. Lisäksi voit myös ristiä kätensi ja uinahtaa niiden päälle.

Roosa oli innoissaan matkan uudesta käänteestä
Matkamme Rukalle venähti melkein vuorokaudella. Lisää harmia tuottivat vuokra-autosta koituneet ylimääräiset kulut. Matkabudjetin paukkausta ei ollut tiedossa edes Rukan Fin5 -rastiviikolla, koska eliittisarjoissa palkittaisiin vain kolme parasta. Lopulta selvisi, että palkinnoksi olisi ollut vain keramiikkalautaset. Juhuu! Hyvä, että päätin lähteä viimeisen kisapäivän helteseen (+26 C) vain retkeilemään ja jättää totiset kisailut muille. Päätös oli helppo, koska olin toisena kisapäivänä vastaavissa oloissa kärsinyt kisan jälkeen yli vuorokauden lämpöuupumuksesta. Muuten Rukan kisat menivät vähän heikosti. Virheitä tuli vähän liikaa. Pääosa virheistä sattui kivirasteille ns. tyhjille alueille. Rastinotossa olisi pitänyt keskittyä erittäin tarkkaan suunnassakulkuun.

Roosa ja alamäen hurmaa Rukalla.
...ja Alisan on juostava Roosa kiinni.

Alisa ja Roosa suunnistuksen pauloissa.

Fin5-rastiviikon päätyttyä minä ajelin Rukalta Heinolaan hakemaan autoamme huollosta. Muu perhe matkusti puolestaan Vaasaan kyläilemään ja remonttitalkoisiin. Sinne minäkin suuntasin vuorokauden perässä Heinolan ja Kangasalan kautta. Opelin kestävyys aiheutti vähän jännitystä, mutta moottorin käyntiongelmat olivat tipotiessään, kun koneessa oli kiinalaisten sopimattomien osien sijaan laadukkaammat varaosat. En ymmärrä miksei korjaamon asiakkaalta kysytä etukäteen haluatko autoosi Kiinan ihmeitä tunnuksettomia varasosia vai normaalit autonvalmistajan osat.

Luova tauko kesken remontin. Ilmeestä päätellen remonttimies näkee unta tulevista Laihian iltarasteista.

Muukkonen testaa: kesän iltarastit

Vaasan kesäkiertueeseen kuuluin remontissa auttamisen lisäksi kahdet paikalliset iltarastit, vaasalaisiin metsiin tutustumista ja Wasalandiassa täyden työpäivän mittaisen iltapuhteen viettämistä. Kesälomareissuilla pyrin aina osallistumaan paikallisiin suunnistusrientoihin missä päin Suomea liikummekin. Näin tulee käytyä paikoissa, joihin ei muuten menisi. Lisäksi paikalliset iltarastit saattavat tarjota etelän miehelle vähän eksotiikkaa. Tällaista eksotiikkaa olen päässyt kokemaan silloin tällöin muun muassa Pirkkalan tai Kiteen metsissä. Suunnistuksen suolaahan ovat juuri mahdollisuudet etsiä rasteja erilaisissa metsissä ja maastoissa.

Vaasassa osallistuin ensin Solf IK:n Måndagsbommeniin, joka nimensä mukaan järjestetään maanantaisin. Pisin ratavaihtoehto oli reilu 5 km ja euroja jouduin antamaan järjestäjille 5 kappaletta. Hinta on vähän yläkanttiin, koska jouduin piirtämään rastit ja radan itse karttaan. Tarjolla ei ollut edes kunnon piirustusvälineitä. Rastit olivat kuitenkin oikeissa paikoissa.

Måndagsbommen

Tiistaina kävin Laihian Lujan iltarasteilla. Karttamaksu oli Laihialla nuukasti 4 euroa, mutta tälläpä hinnalla sain valmiin tulostekartan. Lisää vastinetta rahoilleni sain, kun 6 kilometrin radalla oli tarjolla 30 rastia. Haittapuolena oli tosin se, että yksi rasti oli väärässä paikassa, enkä löytänyt sitä ollenkaan. Iltaverryttelyksi tämä sopi kuitenkin ihan hyvin. Aamulla oli juossut pitkän maastolenkin Vaasan lähistön metsissä. Ihanaa oli.

Laihian iltarastit

1 kommentti:

  1. Slots Empire provides a 245% match bonus on your first deposit that you could earn back by meeting the 35x wagering necessities. You’ll want to use the code IRONBORDERS to assert it, however unfortunately — your bonus funds won't be available to use 토토사이트 on online roulette video games. Many online roulette casinos will permit you to play roulette in demo . These are basically real cash roulette video games you could try out first.

    VastaaPoista