Päädyimme Vehkalahden (tai kuten paikallisaviisi aina uutisoi "Vehkalammen") joukkueella Jukolan viestissä sijalle kuusi. Pienillä skarppauksilla olisimme voineet olla pari sijaa korkeammalla, mutta jätetään nälkää vähän seuraavaankin Jukolaan Jämsässä. Oma osuus sujui vähän kaksijakoisesti...
 |
| Paikallislehden valokuvauksessa. Kuva: (K-U) |
...sijoitus nousi osuudellani sijalta 14 sijalle 7, mutta ansiota siitä en voi ottaa ainakaan itselleni. Edellä lähteneistä ruotsalais- ja norjalaisjoukkuieista valtaosa tupeksi itsenä laulukuoroon jo ensimmäisellä rastilla. Oma suunnistukseni sujui ihan mukavasti viimeiselle suunnistettavalle rastille asti. Juuri, kun lopun helppo loppupätkä olisi alkanut peltoineen ja pururatoineen, pyöräytin 1½ minuutin kauneuskiemuran rastille nro 11. En vain huomannut poikittaista polkua missään vaiheessa. Rinteestä tuli alas muutamia venlojen uria, enkä erottanut niiden joukosta oikeaa polkua. Suuntakin oli vähän vinossa. Tein hätäjarrutuksen ja päätin käydä tarkistamassa nopeasti sijaintini jostain. Paikallani seisten en saisi selville sijaintiani ennen aamunkoittoa. Mielestäni olin joko 1) tullut rastin ohi vasemmalta puolelta ja olisin rastista pohjoiseen, 2) olisin kymppirastien oikealla puolella suolla, koska en ollut mielestäni ylittänyt polkua tai 3) olisin pitkulaisella suolla, jossa sitten oikeasti olinkin. Juoksin kohti etelää ja sain itseni uudestaan kartalle. Nyt suuntaaminen kohti rastia oli paljon helpompaa. Harmittava pummi radan viimeisillä vaikealla rastilla.
Tähän kun lisää vielä seiskalla pyöräytetty vaatimaton puoliminuuttinen, niin summasarakkeseen kertyy rehellistä pummia noin kaksi minuuttia. Toki useammallakin rastivälillä voisi tiheämmällä kammalla seuloa kaikenlaisia pieniä aikatappioita, mutta vanhan koulukunnan miehenä silloin, kun löytää oikeaan rastimäkeen, suunnistus lasketaan sujuvaksi.
En ollutkaan juossut näin lyhyttä Jukolan viestin osuutta sitten vuoden 1993. Toivottavasti ensi kesänä kunto on hitusen parempi ja kykenisin selviytymään rahtusen pidemmistä velvoitteesta.
Päivä Tallinnassa
Kuten V7 jo uutisoikin omassa blogissaan (>> V7), maajoukkueen ulkopuolelle pudonneet pääsivät mittelemään voimiaan sprinttisuunnistuksen merkeissä Tallinnan vanhassa kaupungissa. Päivän sapluuna oli simppeli; laivalla Tallinnaan, lyhyt sprinttikisa, miesten sarjan hylkäys järjestelyvirheen takia ja aamuyöksi kotiin. Seuraavana päivänä olo oli väsynyt, muttei kuitenkaan onnellinen. Ensinnäkin jalkapohjaa särki, koska olin astunut vanhan kaupungin mukulakiviosuudella huonosti jonkun murikan päälle eikä ohutpohjainen maratonkenkä tarjonnut paljoakaan suojaa. Toisekseen yöunet jäi myöhäisen paluun takia muutamaan tuntiin. Reissu oli kuitenkin kannattava ja opettavainen, koska ei meillä Suomessa liiemmälti ole tuollaisia sokkeloisia sprinttisuunnistuspaikkoja. Se mitä Suomessa on, niin täällä on keksitty puskutraktori ja ruutukaava.
Kommentit
Lähetä kommentti