Siirry pääsisältöön

Jukola tuli ja meni

Päädyimme Vehkalahden (tai kuten paikallisaviisi aina uutisoi "Vehkalammen") joukkueella Jukolan viestissä sijalle kuusi. Pienillä skarppauksilla olisimme voineet olla pari sijaa korkeammalla, mutta jätetään nälkää vähän seuraavaankin Jukolaan Jämsässä. Oma osuus sujui vähän kaksijakoisesti...

Paikallislehden valokuvauksessa. Kuva: (K-U)
 ...sijoitus nousi osuudellani sijalta 14 sijalle 7, mutta ansiota siitä en voi ottaa ainakaan itselleni. Edellä lähteneistä ruotsalais- ja norjalaisjoukkuieista valtaosa tupeksi itsenä laulukuoroon jo ensimmäisellä rastilla. Oma suunnistukseni sujui ihan mukavasti viimeiselle suunnistettavalle rastille asti. Juuri, kun lopun helppo loppupätkä olisi alkanut peltoineen ja pururatoineen, pyöräytin 1½ minuutin kauneuskiemuran rastille nro 11. En vain huomannut poikittaista polkua missään vaiheessa. Rinteestä tuli alas muutamia venlojen uria, enkä erottanut niiden joukosta oikeaa polkua. Suuntakin oli vähän vinossa. Tein hätäjarrutuksen ja päätin käydä tarkistamassa nopeasti sijaintini jostain. Paikallani seisten en saisi selville sijaintiani ennen aamunkoittoa. Mielestäni olin joko 1) tullut rastin ohi vasemmalta puolelta ja olisin rastista pohjoiseen, 2) olisin kymppirastien oikealla puolella suolla, koska en ollut mielestäni ylittänyt polkua tai 3) olisin pitkulaisella suolla, jossa sitten oikeasti olinkin. Juoksin kohti etelää ja sain itseni uudestaan kartalle. Nyt suuntaaminen kohti rastia oli paljon helpompaa. Harmittava pummi radan viimeisillä vaikealla rastilla.


Tähän kun lisää vielä seiskalla pyöräytetty vaatimaton puoliminuuttinen, niin summasarakkeseen kertyy rehellistä pummia noin kaksi minuuttia. Toki useammallakin rastivälillä voisi tiheämmällä kammalla seuloa kaikenlaisia pieniä aikatappioita, mutta vanhan koulukunnan miehenä silloin, kun löytää oikeaan rastimäkeen, suunnistus lasketaan sujuvaksi.


En ollutkaan juossut näin lyhyttä Jukolan viestin osuutta sitten vuoden 1993. Toivottavasti ensi kesänä kunto on hitusen parempi ja kykenisin selviytymään rahtusen pidemmistä velvoitteesta.

Päivä Tallinnassa

Kuten V7 jo uutisoikin omassa blogissaan (>> V7), maajoukkueen ulkopuolelle pudonneet pääsivät mittelemään voimiaan sprinttisuunnistuksen merkeissä Tallinnan vanhassa kaupungissa. Päivän sapluuna oli simppeli; laivalla Tallinnaan, lyhyt sprinttikisa, miesten sarjan hylkäys järjestelyvirheen takia ja aamuyöksi kotiin. Seuraavana päivänä olo oli väsynyt, muttei kuitenkaan onnellinen. Ensinnäkin jalkapohjaa särki, koska olin astunut vanhan kaupungin mukulakiviosuudella huonosti jonkun murikan päälle eikä ohutpohjainen maratonkenkä tarjonnut paljoakaan suojaa. Toisekseen yöunet jäi myöhäisen paluun takia muutamaan tuntiin. Reissu oli kuitenkin kannattava ja opettavainen, koska ei meillä Suomessa liiemmälti ole tuollaisia sokkeloisia sprinttisuunnistuspaikkoja. Se mitä Suomessa on, niin täällä on keksitty puskutraktori ja ruutukaava.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vauhtikestävyys - avain onneen

Niinpä niin, vauhtikestävyyskin on tärkeä ominaisuus. Sitä on helppoa kehittää hyvän aerobisen kestävyyden päälle ( >> Aiempi kirjoitus ). Syventymättä yksityiskohtaisemmin vauhtikestävyyden perusteisiin ja fysiologiaan, se kertoo kyvystä juosta kovaa ilman, että maitohappopitoisuus kasvaa liian suureksi. Anaerobinen kynnysvauhti on tärkein yksittäinen estimoitava suure, joka kertoo kestävyysurheilijan fyysisestä kapasiteetista kilpailuissa. Anaerobinen kynnysvauhti tarkoittaa sitä kynnystä, jossa elimistö ei enää pysty puskuroimaan maitohappoa ja sitä alkaa kertyä elimistöön. Ja vauhti hyytyy.

Juokse tunnin lenkki

Hevoskuurissa haastateltiin taannoin maajoukkueen entistä päävalmentajaa Torsten Smedslundia ( >> Hevoskuurin artikkeli ). Yksi asia jäi erityisesti mieleen Toten kommenteista. Toten mukaan nykyään Suomessa harjoitusmäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin vuosikymmeniä aiemmin, mutta tukiharjoitteiden osuus on lisääntynyt. Tämä on tapahtunut juoksuharjoittelun kustannuksella. Eli nykynuoret käyttävät harjoitusajastaan yhä suuremman osan rönsyihin, jotka pitäisi lisätä juoksuharjoittelun päälle - ei korvata sitä. Muistan Toten legendaarisista valmennusohjeista männä vuosilta varsinkin sen, että miessuunnistajien pitää juosta n. 600 tuntia vuodessa. Tämän päälle tulevat sitten oheisharjoitteet. Hiihtääkin kai saa, jos jalat eivät kestä pelkkää juoksua.

Lukijakilpailu - voita Noname -juoksutakki

Nyt haastan tämän blogin lukijat juoksemaan. Julistan käyntiin lukijakilpailun, jossa on tarjoituksena kerätä mahdollisimman paljon juoksukilometrejä yhden viikon aikana.   Nuotioiden äärille ja hämyisissä Esson baareissa kerrotaan edelleenkin hurjia tarinoita menneiden juoksun kultaisten vuosikymmenien harjoitusmääristä. Osa tarinoista on tosia ja osa on paisunut pölyn kerrostuessa niiden päälle. Aikoinaan  kovimmat päälliköt juoksivat yli 300 kilometriä viikossa ja keskivertokeravalaisen viikkoannos oli 200 km. Pienimmät lapsetkin saivat 100 kilometria kasaan heti, kun oppivat kävelemään.   Lukijakilpailussa kilpaillaan siitä kuka kerää kasaan eniten juoksukilometrejä yhden kalenteriviikon aikana (maanantai - sunnuntai). Kilpailuaikaa on marras- ja joulukuiden ajan. Kilpailu päättyy sunnuntaina 29.12.2013. Kilometrit raportoidaan tämän blogipostauksen kommentteihin viikoittain heti viikon päätyttyä. Kilpailuun huomioidaan paras viikkosi....