Petteri Muukkonen

Kestävyysjuoksijan ja suunnistajankin pitäisi jatkuvasti kehittää (tai koettaa ainakin ylläpitää) juoksunopeuttaan. Minä olen sitä mieltä, että nopeaa juoksurytmiä voi hakea vähäsen melkein jokaisen harjoituksen yhteydessä. Tyypillisintä on, että juoksija ottaa pari kolme spurttia jokaisen juoksulenkin lopussa. Monet juoksevat juuri ennen kotiovea niin sanottuja tolpan välejä kovaa ja täysillä. Miten kestävyysjuoksijan sitten tulisi suorittaa nämä spurtit, jotta niistä olisi hyötyä? Ammutaanpa alas ensin muutama harhaluulo. Ensinnäkin lyhtypylväiden välien juoksemisessa täysillä on pari huonoa puolta. Lyhtypylväiden väli on liian lyhyt. Juuri, kun olet kiihdyttänyt vauhtisi, saavut jo seuraavalle lyhtypylväälle. Lisäksi monet juoksevat nämä spurtit pokeritermein all-in eli liian kovaa rypistäen. Toiseksi monet juoksevat niin sanottuja henkselivetoja, eli futiskentän lävistäjää spurtti ja laitaa pitkin palauttelu takaisin kulmaan. Tässä on se huono puoli, että palautusajat jäävät l...

Pururadat ovat mukavia paikkoja juoksemiseen. Jotkut pitävät siitä niin paljon, ja ovat tottuneet tuttuihin reitteihinsä, että tallaavat samoja uria kesät talvet. Harmi vain useimmilla paikkakunnilla pururadat on talvisin varattu hiihtäjille. Menin työpäivän jälkeen Järvenpään latu-urille hiihtämään. Terholan pururadalla katselin, että onpa syvät askeleen jäljet keskellä latua. Askelvälikin näytti niin pitkältä, että vanhana jäljestäjänä päättelin kyseessä olevan luonnonvarainen juoksija. Luonnonvaraisia ja villejä juoksijoita tavataan usein talvisin talvehtimassa lähempänä asutusta. Juoksijan bongaaminen talvella pururadalla metsän siimeksessä on perin harvinaista, koska heidän elinympäristönsä on tällöin lumen vallassa ja ravintoa on niukasti saatavilla.   Peltoaukealla näin tuon vapaana kirmaavan juoksijan noin 100 metrin päässä edelläni. Lisäsin vauhtia ja hiihdin juoksijan kiinni. Saavutettuani hiihtäjän saatoin hänelle tiedoksi, että: "Hei, tämä latu on talvi...