Siirry pääsisältöön

Kisaraportti: Huippuliiga 1, Espoo

Harvoin tulee lähdettyä Huippuliigan avaukseen näin tyhjällä korttipakalla. Vähän jännitti miten ensimmäinen kova sprinttisuoritus tälle keväälle lähtee rullaamaan. Lisäjännitystä toi vähän hidas palautuminen viime lauantain kisoista. Loppujen lopuksi oli kuitenkin tosi mukava päästä suunnistamaan ja kilpailemaan ekaa kertaa sulille reiteille. Sijoitus oli ihan ok 7. sija. Suoritus ei kaatunut katastrofin puolelle, mutta ei myöskään tullut podium-paikkaa. Välimallin suoritus. Tästä on ihan hyvä jatkaa kautta kohti seuraavia koitoksia. Kilpailukautta on jäljellä vielä tooosi pitkään.

Tulokset:
1    Mårten Boström      12:50       
2    Tuomas Tervo        12:55    +5   
3    Jussi Suna          13:12    +21   
4    Tomas Dlabaja       13:18    +28   
5    Jonne Lakanen       13:20    +29   
6    Antti Parjanne      13:22    +31   
7    Petteri Muukkonen   13:27    +36



Sen mitä aikatappiota kärkeen tuli, se syntyi minulla heti ensimmäiseen väliaikaan mennessä. Alun teknisillä suunnistusväleillä, jotka sisälsivät paljon portaita, jäin yhteensä liki puoli minuuttia. Lopun juoksuväleillä ero pysyi melkein samana. Toivottavasti tämä kertoo kahdesta asiasta: 1) kelvollisesta talvella hankitusta fyssiikasta ja 2) suunnistusrutiinien, ja varsinkin sprinttirutiinien, kohmeesta talven jäljiltä. Täytyy siis päästä juoksemaan kilpailuita lisää. Ja niitähän riittää. Toukokuun lopussa on ensimmäinen kisoista vapaa viikonloppu.

L-1-2: Helppoja välejä.
2-3: Olisi pitänyt juosta suorempaa (sininnen viiva). Käytin liikaa aivokapasiteetista kielletyn alueen pohtimiseen etten vain tule hylätyksi. Kotijoukot antoivat vain yhden ohjeen aamulla: "Ei hylkäystä".
3-4: Leimauksen jälkeen meinasin juosta rivitalon pihaan (sininen rengas).
4-5: Loiva kaareva reitti idän suunnasta olisi saattanut olla nopeampi (sininen viiva). Suoralla reitillä oli liikaa portaita + kapea porttikongi oli vähän piilossa (sininen rengas).
5-6: Olen ihan liian hidas portaissa alaspäin.
6-7: Huh, vältin ratamestarin jekun. Tästä eteenpäin rastivälit muuttuivat juoksuvoittoisiksi ja rastivälisijoitukset paranivat roimasti. Alun rastivälisijoitukset olivat 20.-39. ja lopussa pääosin 1.-15. joukossa.
 
 7-8: Hannu tuli vastaan mennessäni seiskalle ja se vähän jeesasi oman reitinvalinnan päättämistä. Päätin juosta loivan kaarroksen oikealta, mikä osoittautuikin nopeimmaksi.

9-10-11: Beisikkiä ja helppoja juoksuvoittoisia välejä.
11-12: Valitsin oikeanpuoleisen valinnan, koska en halunnut mutkitella portaissa. Rastille oikaisin lumikinoksen poikki. Rastilta lähtiessä ajattelin nopeimmaksi kiertää lumikinos ympäri. Lumessa lienee nopeampaa juosta alamäkeen kuin ylämäkeen.
12-13-14-15-16-M: Perusvälejä, joissa ei mitään kummallista eikä maailmaa suurempia reitinvalintavaihtoehtoja.

En aiheuttanut mitään hylkäykseen aiheuttavaa sähläilyä enkä pummannut juurikaan mitään. Suoritukseen täytyy siis olla tyytyväinen.

PS. Lähtökaranteenissa huomasimme, että liikuntasalissa starttilupaa odotteli enää kaksi 70-luvulla syntynyttä suunnistajaa. Jonne Lakanen ja minä. Näin ne rivit harvenee.




   

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juokse tunnin lenkki

Hevoskuurissa haastateltiin taannoin maajoukkueen entistä päävalmentajaa Torsten Smedslundia ( >> Hevoskuurin artikkeli ). Yksi asia jäi erityisesti mieleen Toten kommenteista. Toten mukaan nykyään Suomessa harjoitusmäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin vuosikymmeniä aiemmin, mutta tukiharjoitteiden osuus on lisääntynyt. Tämä on tapahtunut juoksuharjoittelun kustannuksella. Eli nykynuoret käyttävät harjoitusajastaan yhä suuremman osan rönsyihin, jotka pitäisi lisätä juoksuharjoittelun päälle - ei korvata sitä. Muistan Toten legendaarisista valmennusohjeista männä vuosilta varsinkin sen, että miessuunnistajien pitää juosta n. 600 tuntia vuodessa. Tämän päälle tulevat sitten oheisharjoitteet. Hiihtääkin kai saa, jos jalat eivät kestä pelkkää juoksua.

Vauhtikestävyys - avain onneen

Niinpä niin, vauhtikestävyyskin on tärkeä ominaisuus. Sitä on helppoa kehittää hyvän aerobisen kestävyyden päälle ( >> Aiempi kirjoitus ). Syventymättä yksityiskohtaisemmin vauhtikestävyyden perusteisiin ja fysiologiaan, se kertoo kyvystä juosta kovaa ilman, että maitohappopitoisuus kasvaa liian suureksi. Anaerobinen kynnysvauhti on tärkein yksittäinen estimoitava suure, joka kertoo kestävyysurheilijan fyysisestä kapasiteetista kilpailuissa. Anaerobinen kynnysvauhti tarkoittaa sitä kynnystä, jossa elimistö ei enää pysty puskuroimaan maitohappoa ja sitä alkaa kertyä elimistöön. Ja vauhti hyytyy.

Lukijakilpailu - voita Noname -juoksutakki

Nyt haastan tämän blogin lukijat juoksemaan. Julistan käyntiin lukijakilpailun, jossa on tarjoituksena kerätä mahdollisimman paljon juoksukilometrejä yhden viikon aikana.   Nuotioiden äärille ja hämyisissä Esson baareissa kerrotaan edelleenkin hurjia tarinoita menneiden juoksun kultaisten vuosikymmenien harjoitusmääristä. Osa tarinoista on tosia ja osa on paisunut pölyn kerrostuessa niiden päälle. Aikoinaan  kovimmat päälliköt juoksivat yli 300 kilometriä viikossa ja keskivertokeravalaisen viikkoannos oli 200 km. Pienimmät lapsetkin saivat 100 kilometria kasaan heti, kun oppivat kävelemään.   Lukijakilpailussa kilpaillaan siitä kuka kerää kasaan eniten juoksukilometrejä yhden kalenteriviikon aikana (maanantai - sunnuntai). Kilpailuaikaa on marras- ja joulukuiden ajan. Kilpailu päättyy sunnuntaina 29.12.2013. Kilometrit raportoidaan tämän blogipostauksen kommentteihin viikoittain heti viikon päätyttyä. Kilpailuun huomioidaan paras viikkosi....