Valmennusohjeita:

tiistai 9. syyskuuta 2014

Superfood pelastaa maailman

Sunnuntaina kisapaikalle ajettaessa kuuntelin sivukorvalla radiota. Radio Novan toimittajat olivat raahanneet studioon jonkun super foodiin hurahtaneen asiantuntijan. Superfoodit, mustikat ja pakurikäävät ovat varmaan ihan ok, mutta kahdessa kohdassa tulee minulla raja vastaan. Ensinnäkin, kun boisenmarjajauheita aletaan ostamaan kummilapsille lahjaksi. Toiseksi super food asiantuntijoiden päättömät faktat. Radiossa haastateltu mieshenkilö esitti tohkeissaan, että luonnosta saatavien mustikoiden DNA on hyvää, koska mustikat ovat saaneet kasvaa villeinä ja vapaina kaukana ihmisasutuksesta. Kun ihminen syö näitä hyvää DNA:ta sisältäviä mustikoita, niin se hyvä DNA muuttaa ja parantaa ihmisen huonoa ja heikkoa DNA:ta. Siis mitä ihmettä? Lisäksi super food -asiantuntija väitti, että ihmisen asuinympäristössä kasvatettavat ruoka-aineet ovat ravintoarvoiltaan köyhempiä. Hän otti esimerkiksi aavikoitumisen ja autiomaan leviämisen Afrikassa. Hän listasi esimerkkeinä Egyptin, Libyan ja Irakin. Ruoka-aineet ovat köyhiä, koska alueella on aavikkoa ja koska ihmiset elävät siellä köyhissä oloissa. Mikä ihmeen perustelu tämä sitten oikein on? Enempää en ehtinyt radiohaastattelua kuunnella, koska saavuimme kisapaikalle. Ottaa päähän tällaiset tieteellisiksi puetut huuhaaperustelut. Jatketaan edelleen mustikoiden ja puolukoiden keräämistä metsistä, mutta pysytään faktoissa.

maanantai 8. syyskuuta 2014

SM-kisoista ei edes luuta käteen

Karsinnan riemua. (Kuva Touho Häkkinen)
Onko elämää SM-kisojen jälkeen? No tottakai on. Heti maanantaina klo 6:30 aloitin terapiaistunnot toipuakseni viikonlopun pettymyksistä. Muuratsalon rinteet eivät tuoneet tavoittelemaani SM-mitalia, vaan olin vasta seitsemäs Jos finaalissa ihan kaikki reitinvalinnat olisivat osuneet nappiin, niin olisin voinut olla paremmilla sijoituksilla ehkä jopa pronssilla. Tämä on kuitenkin turhaa itsepetoksellista pohdiskelua, koska kukaan ei tainnut selvitä ratamestarin asettamista pulmapähkinöistä puhtain paperein. Maasto oli hieno ja pitkät reitinvalintavälit kinkkisiä. Kiitokset hyvistä kisajärjestelyistä Jyväskylään.