Valmennusohjeita:

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Sekunda - priiman jälkeen heti toiseksi parasta

Lähde: Koo-Veen kuvapankki
Menneenä viikonloppuna ohjelmassa oli viimeiset kilpailut ennen Vuokatin isoja kinkereitä. Perjantaina juostiin Hervanta-sprintti jossain päin Tamperetta. En nyt muista missä kaupunginosassa kilpailu käytiin, mutta kivaa oli. Ratamestari oli loihtinut minun taidoilleni liian vaativan radan. Tein lukuisia pieniä reitinvalintavirheitä ja epäröin kiellettyjen alueiden kanssa. Lisäksi en muistanut yhden rastin sijaitsevan sillan päällä, vaikka olin asian huomioinut ennen starttia rastimääritteistä. Loppuradan aitalabyrinteissä en huomannut nopeinta valintaa rastivälillä 11-12. Onnettoman suorituksen kruunasi rastivälillä 14-15 otettu hylkäys. Hervannan yleisurheilupyhätön tartani oli merkitty kielletyksi alueeksi, mutta minulla oli jo katse kaukana edessä, että missä rasti 15 sijaitsee ja lisäksi suunnittelin juostessa seuraavan rastivälin reitinvalintaa. Jossain vaiheessa huomasin, että nyt taidan juosta kielletyllä alueella, mutta siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Olin juossut kielletyllä alueella jo 60 m lentävällä lähdöllä. Kisasuoritus oli todella huono. Minä suunnistin kuin metsäkisoissa - 1) rastilta lähtö suoraan ja katsotaan myöhemmin tarkemmin mistä mennään, 2) oiotaan metsäsaarekkeiden läpi ja 3) jos ei saa kartan yksityiskohdista selvää (kuten minulle kävi useassa kohdassa), niin suunnalla vaan rastia kohti kunnes rastilippu näkyy. Näillä opeilla ei suunnisteta kaupunkisprinttiä. >> Reittipiirros

Onneksi meidän perheessä on yksi, joka osaa suunnistaa tällaisia kaupunkisprinttejä >> Topiaksen kisaraportti. Isä ja äiti hylättiin molemmat samasta paikasta yleisurheilukentällä juoksemisesta.
Lauantaipäivän käytin suunnistuksen opetteluun ja kevyeen harjoitteluun. Aamulla sprintattiin Näsinpuistossa ja illalla muiden taas sprintatessa minä suuntasin Ponsaan. Ne ketkä tuntevat Ponsan maaston tietävät mistä on kyse. Maasto, joka täytyy kokea ja sinne kannattaa ajaa Nokialtakin asti.
Sunnuntaina juoksin aamuverryttelyksi muun sprinttimaajoukkueen edellisenä päivänä juokseman sprinttitreenin Kangasalan keskustassa. Aamupuuron jälkeen suuntasimme kohti Hyytiälää ja Tampere-suunnistuksien keskimatkaa. Suoritus oli ihan hyvä. Pienenä kauneusvirheenä pyöräytin 45 sek pummin kilpailun lyhimmällä rastivälillä. Tiputin vahingossa isojen jyrkänteiden alle, kun olisi pitänyt orientoitua niiden yläpuolelle. >> Reittipiirros
1. Muukkonen Petteri 32:01
2. Suna Jussi        33:26 +1:25
3. Huovila Jarkko    33:42 +1:41

Lasten suusta kuultua

Kotimatkalla lapset pitivät autossa tietokilpailua keskenään. Topias luetteli Roosalle Vuokatin MM-suunnistuksiin osallistuvien suomalaisten etunimiä ja Roosan piti vastata oikea sukunimi.

Topias: "Anni-Maija?"
Roosa: "Fincke"
Topias: "Minna?"
Roosa "Kauppi"
Topias. "Mårten?"
Roosa: "Böström"
Topias: "Airila?"
Roosa. "Hannu!!!"
Topias: "Simo-Pekka?"
Roosa: "Fincke"
Topias: "Merja?"
Roosa: "Ranta"
Topias: "Melkein. Loppuun jotain"
Roosa: "Kuuselo"
Topias. "Ei, kun siihen loppuun"
Roosa: "Ranta-Kuuselo"
Topias: "Ei"
Roosa: "Topi Kuuselo"
Topias: "Ei, se on Anjala"

Miksi Hannu-kysymyksen kohdalla Hannun nimi huudahdetaan iloisesti? Ehkäpä seuraava keskustelu antaa tähän vastauksen.

Roosa: "Isona haluan suunnistaa miesten sarjassa"
Petteri. "Miksi?"
Roosa: "Sitten voi olla samassa joukkueessa Hannun kanssa."
Petteri "?"
Roosa: "Että voi voittaa Jukolan-viestin"
Petteri: "Voiko Minna Kaupin kanssa olla samassa joukkueessa, niin voittaa Venlojen-viestin?"
Roosa. "Jooo!!!"

1 kommentti:

  1. Juurikin näin., älä jännitä turhasta, kun mies osaa homman ja juoksu kulkee niin tulos on vähintäänkin odotetun kaltainen...eli pitää oppia olemaan Suo...eiku Maailman paras edes kerran:)

    VastaaPoista