Valmennusohjeita:

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kisaraportti: Huippuliiga 2, Finnspring, 27.4.2013

Oodi suunnistuskädettömyydelle. Finnspringin normaalimatkan kilpailu ei mennyt kovin häävisti. Juoksu tuntui alkuverryttelyssä helpolta ja kivalta. Tämän kun yhdistää "varsa kevätlaitumella" -efektiiin, niin arvaahan sen, ettei siitä hyvää seuraa. Tällainen kokematon suunnistajan alku tietenkin ajattelee, että:" Tänään kaatuu seinä ja kalliot halkeaa räjähtäen. Suunnistuskengät iskee kipinää - myös mutaisilla soilla". Suoritusta leimasi kuitenkin hätäily, joka laitettakoon kokemattomuuden piikkiin.




lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kisaraportti: Huippuliiga 1, Espoo

Harvoin tulee lähdettyä Huippuliigan avaukseen näin tyhjällä korttipakalla. Vähän jännitti miten ensimmäinen kova sprinttisuoritus tälle keväälle lähtee rullaamaan. Lisäjännitystä toi vähän hidas palautuminen viime lauantain kisoista. Loppujen lopuksi oli kuitenkin tosi mukava päästä suunnistamaan ja kilpailemaan ekaa kertaa sulille reiteille. Sijoitus oli ihan ok 7. sija. Suoritus ei kaatunut katastrofin puolelle, mutta ei myöskään tullut podium-paikkaa. Välimallin suoritus. Tästä on ihan hyvä jatkaa kautta kohti seuraavia koitoksia. Kilpailukautta on jäljellä vielä tooosi pitkään.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kisaraportti: Karhuviesti ja Kevätyönviesti 13.4.2013





Kevätyönviestin vaihto (Kuva: Jarmo Jokila)
Varmat kevään merkit ovat olleet vähissä tänä vuonna, mutta yhtä varmasti kuin leskenlehdet kukkivat joka kevät katujen varsilla, niin yhtä varma kevään indikaattori on nähdä Mikko Virta ja Juha Hellsten istua värjöttelemässä autossaan jossain 8-tien varrella Rauman ja Porin välillä. Viime lauantaina juoksin ensin Karhuviestissä Nonamepsort.com:n joukkueessa toisen osuuden. Viis tuntia myöhemmin tarvoin lumihangessa Veikkojen aloitusosuuden Kevätyönviestissä. Tänä vuonna entistä useampi suunnistaja suoritti päivän tuplan. Peeter Pihl jopa voittaen molemmissa viesteissä pääsarjan.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kilpailukauden avaus - joko onnistuisi?

Tänä keväänä ensimmäisiä suunnistuskilpailuita on jouduttu perumaan paksun lumipeitteen takia. Tämä ei ole - ihme ja kumma -  saanut yhtä suurta palstatilaa urheilumediassa kuin ensimmäisten jalkapallo-otteluiden peruminen.
 
Nyt on siis edessä yritys avata kilpailukausi. Lauantaina juoksen ensin Karhuviestissä toisen osuuden Nonamen kuntojoukkueessa. Illalla kotimatkalla käyn vielä avaamassa Veikkojen joukkueen Kevätyönviestin.
 

Myös paikallislehti noteerasi Team Nonamen osallistumisen