tiistai 8. toukokuuta 2012

Vehkalammen Veikot 33. Tiomilassa

Maajoukkuemiesten poissaolojen takia tämän vuoden Tiomilassa seuramme Vehkalammen Veikkojen tavoitteena oli kamppailla parhaan kakkosjoukkueen tittelistä. Jäimme tästä  harmittavasti vain muutaman sijan. Olimme sijalla 33 ja Haldenin kakkosjoukkue oli vain neljä sijaa meidän edellämme. Voitimme kuitenkin muut kovat kakkosjoukkueet eli Kalevan Rastin (39.) ja Södertäljen kakkosjoukkueet (40.).




Joukkueemme taso löytyi jo kolmannella osuudella, jolta Tinski kurvasi vaihtoon sijalla 31. Tämän jälkeen teimme tasaista työtä vaihtosijojen ollessa 17, 31, 34, 33, 31, 32, 33. Kun oma tasomme löytyi, siitä ei romahdettu aamun tunteina missään vaiheessa. Martti tosin rynni letkansa kärjessä vaihtoon sijalla 17. Letkan loppupäästä olisi löytynyt tasollemme sopivampi sijaluku.


Oma ankkuriosuuteni sujui ihan ok. Tosin heti startissa juoksin lähtöpisteen ohi, kun en huomannut K-pisteen merkkiä. Kaartelin alkuinnostuksissani ykköselle hienosti koko paipin leveydeltä. Tappiota tuossa kiemurtelussa tuli vajaa minuutti. Muuten suunnistus sujui ihan hyvin. Juoksuvauhti puolestaan kuului kategoriaan "Heikko" ja ala-allegoriaan "Kärschimysch, ahdischtusch, schynti". Oli kuitenkin hauskaa katsella, kun samat miehet ohittivat minut vauhdilla kerta toisensa jälkeen. Ainakin Frédéric Tranchandilla ja Jerkell Lyselillä oli kova vauhti päällä. Taisipa Niclas Jonassonkin ohittaa minut muutamaan otteeseen.


Superdepressio

Torstaina ennen Tiomilaan mietin ihan oikeasti, että EM-kisojen jäätyä välistä voisin ilmoittautua SM-maastoihin. Perjantain kovan treenin juostuani tiesin, että siinä ei olisi mitään järkeä. Juoksin puoli tuntia kovaa sykemittarin ja GPS:n kanssa vauhtia ja sykettä vertaillen. Vauhti on tippunut kuukauden takaisesta 20 s/km ja kymmenyksiä päälle.
Olo helpottuu ja vauhti palaa aikanaan siitepölykauden päätyttyä. Tapahtukoot se sitten kesäkuussa tai syyskuussa, niin minä lenkkeilen ja odotan. Kilpailukausi kuitenkin jatkuu marraskuuhun asti eli aikaa on ja kilpailuita tulee ja menee.

Lähiviikkojen kilpailukalenteri näyttää tältä:
17.5. Helarastit, Tampere
27.5. SM-erikoispitkä, Kortesjärvi
3.6. SM-sprintti, Tampere
8.-10.6. MC-katsastukset, Tampere
16.-17.6. Jukolan viesti

Oho, melkein kaikki kisat käydään Tampereen seudulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti