lauantai 21. tammikuuta 2012

Kisaraportti: Aktiacup 21.1.2012

Tänään oli kilpailukalenterissa vuorossa Vantaan Aktiacup eli kymmenen kilometrin maantiejuoksu. Kilpailukeskuksena toimii sama Hakunilan urheilupuisto kuin ensi kesän tulevassa Jukolan viestissä. Piti siis tarkkailla ympäristöä 1 ja 2 km paalujen paikkeilla, koska siitä oletettavasti juostaan Jukolassa kahdesti tien yli. Nyt kisapaikalla oli tosin hieman enemmän lunta kuin kesän Jukolan viestissä on odotettavissa.

Pöpperöisen ja hitaan lumikelin takia kisassa oli muutamia poisjääntejä. Muun muassa kuukauden takaisen osakilpailun voittaja KU-58:n Tommi Hytönen kertoi kaatuneensa kisaa edeltävällä viikolla treeneissä liukkailla keleillä jo kaksi kertaa, minkä takia hän ei päässyt tämänpäiväiseen kisaan mukaan.

Paikalla oli myös Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb. Hän oli mukana myös marraskuun ensimmäisessä osakilpailussa. Mehän ollaan Stubbin kanssa siis jo vanhoja hölkkäkavereita. Kierretään samoissa hölkkäkisoissa. Aktiacupissa kääntöpaikan jälkeen kärjen juoksijat saavat osakseen mukavaa kannustusta, kun juoksijat, jotka ovat vasta lähestymässä viiden kilometrin tolppaa, tsemppaavat vastaan tulleessaan. Kuulin myös Stubbin huutavan "Hyvä".

Itse kisan tulokset (kaikki tulokset):
1.   Muukkonen Petteri    Sjundeå IF            33.14             
2.   Salo Jukka           Kenttäurheilijat-58   34.35 
3.   Järvelä Juha         Sjundeå IF            35.00  
4.   Friari Lauri         Mikkelin Kilpa Veikot 36.02
5.   Makkonen Jussi       Helsingin Kisa-Veikot 36.05 
6.   Saavalainen Petri    Helsinki              36.13

Reitti ei ollut missään nopeassa kunnossa eli oma aika on siihen nähden ihan ok. Väliajat olivat 16:44 ja 16:30. Poisjääntien takia siirryin pistetilanteessa kärkeen pistetilanne. Kokonaiskisan sijoitukset tullaan kevättalven mittaan ratkaisemaan sillä ketkä osallistuvat loppuihin kahteen kilpailuun. Minä ehdin osallistua vielä helmikuun osakisaan, mutta maaliskuu jää välistä veteraanien SM-hallien takia.

Talvi jatkuu juoksun merkeissä. Viikon päästä tampereen seudun suunnistajien tuttu Pyynikin testijuoksu ja loppuverkka Koksikeskuksen Raxissa. Siitä viikon päästä (eli nopealla matikalla tästä hetkestä kahden viikon päästä) Espanjan Valenciassa 10 km maastojuoksu. Kyseessä on seurajoukkueiden Euroopan mestaruuskilpailu. Lyhennehirviönä ECCC CC. Siitä taasen viikko eteenpäin ja juostaan taas Aktiacupin neljäs osakilpailu. Tiivis tahti, mutta helmi-maaliskuun vaihteessa on tyhjempää.

1 kommentti: