Valmennusohjeita:

torstai 16. lokakuuta 2014

Trail running rantautui Tuusulaankin


Olen silloin tällöin merkinnyt harjoituspäiväkirjaani, että ohjelmassa on ollut nykyään suureen suosioon nousevaa trail runningia. Yleensä olen fiilistellyt tätä uutta keksintöä Hyrylän varuskunnan poluilla, joita olen aiemmin vain tavallisesti juossut 30 vuoden ajan. En ole aiemmin tiennyt, että samoja polkuja olisi voinut myös trail runnata.


Nyt samoissa maastoissa järjestetään ihka oikea Trail Run -kilpailu. TVV organiseeraa minulle tutuilla poluilla juoksutapahtuman lauantaina 25.10.2014. Minua harmittaa, kun en pääse itse kilpailemaan tähän. Olisi ollut todella hienoa juosta samoja polkuja, joita kirmaan viikottain. Olin suunnitellut tuolle viikonlopulle kiusallista väsymystä ja raskaita jalkoja. Ajattelin ottaa SM-erikoispitkiltä toipumiseen oman aikani, vähintään viikon. Jämin suunnistusmaratonilta palautuminen kesti 8-9 päivää. Viime viikonloppuna Ruotsissa 25mannakin meni siis siinä  sivussa väsyneillä jaloilla. Koska minä en pysty kilpailemaan viikko SM-erikoispitkien jälkeen, lähetän Trail Runiin varamuukkosen. Topias lähtee juoksemaan 5 kilometrin matkalle.


3 kommenttia:

  1. Ep on pahasti alimatka Jämiin verrattuna, mutta toipumiseen voi mennä kauemmin kuin Jämiltä. Saattaa olla vähän rankempi maasto vaikka lentokeliä ja olosuhteita lupaakin.

    VastaaPoista
  2. Tuo suo kartan itälaidalla on tosi märkä. Kuuluko polkujuoksuun suomudassa kahlaaminen nilkkoja myöden?

    VastaaPoista
  3. Näiden sateiden jälkeen suolla oleva ura (lue "polku") on ihanassa kunnossa.

    VastaaPoista