Valmennusohjeita:

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tosissaan kilometrikisaan

No niin, nyt on aika tarttua toden teolla Kilometrikisaan. Tähän asti on minun osaltani vain leikitty piirileikkejä ja pelattu hippaa. Kun juoksupiireissä tuntematon Joni Söderman iski heti alussa pöytään lukemat 255.75 km ja hetkeä myöhemmin Marko Vapa puolestaan nokitti lukemiin 281 km ***, kaikki olivat kuin koivuklapilla päähän lyötyjä. Tuon rajun aloituksen jälkeen meno on tosin hieman rauhoittunut.
 
Poikien lyödessä heti ässänsä pöytään päätin muuttaa taktiikkaani. Päätin odottaa joulukuulle yhtä ainoaa viikkoa, jolloin suunnistusta olisi tiedossa mahdollisimman vähän. Suunnistaessahan kilometrejä kertyy todella vähän - ja yösuunnistaessa vielä niukemmin. Alun perin olin ajatellut nostavani kilometrimääriä pikkuhiljaa ylöspäin kuin korkeushypyssä rimankorotuksia konsanaan. Uuden taktiikkani mukaan tein koko syksyn vain verryttelyhyppyjä matalista korkeuksista. Vasta nyt aivan Kilometrikisan lähestyessä loppuaan on tarkoitukseni ylittää yhdellä ainoalla yrittämällä aiempi ennätykseni, joka on muistaakseni jossain 220-229 km välimaastossa.
Kärki on tällä hetkellä todella paljon karussa, mutta Aapo Leskisen (>> kts. Aapon blogikirjoitus) ohittaminen pitäisi onnistua. Olen tehnyt pikkuhiljaa valmistavia harjoituksia, jotta kilometriviikolla jalat kestäisivät yhden yrityksen. Tarkoituksena on harjoitella ylirittämisviikolla muuten ihan normaalisti yösuunnistuksineen ja sählyineen, mutta venytän jokaista harjoitusohjelman mukaista harjoitusta aivan ylärajoilleen asti. Ehkä jopa vähän ylikin. Nyt mennään jo keskiviikkoa ja mittarissa on lukemat 117 km. Hyvältä näyttää.
Aapon sanoja lainaten tässä ei ole mitään järkeä, mutta menköön yksi tällainen kokeilu hauskanpidon kategoriaan. Ihmisellehän on luontaista pitää hauskaa juoksemalla, yösuunnistamalla, pelaamalla sählyä ja ennen kaikkea suunnistamalla käyräkartalla. Muunlainen hauskanpito on keinotekoista. Yliyritysviikon jälkeen palaan normaaliin ja vähän fiksumpaan harjoitteluun.
Väliaikatilanne Kilometrikisassa  maanantaina 15.12.2013:
1. Marko Vapa 281
2. Joni Söderman 255.75
3. Aapo Leskinen 210
4. Antti Toivanen 198.5
5. Petteri Muukkonen 191
6. Timo Sild 166.7

(*** Marko tosin yritti ujuttaa 20 km kävelykilometrejä mukaan, mutta onneksi valpas lukija oli tarkkana.)

3 kommenttia:

  1. Markon ollessa kyseessä noi loputkin 281km voitanee suosiolla laskea kävelyksi... ;)

    VastaaPoista
  2. Tai tiskaamiseksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nohnoh, koirat haukkuu vaan, mutta karavaani kulkee. Menkääpäs tyynynpurijat varjojuoksentelemaan niin ei tartte täällä ruikuttaa: http://pelpo.blogspot.fi/2013/11/lukijakilpailu-varjojuoksukilometrikisa.html

      Poista